Valkeisenlammen Ympärijuoksu 2011 on taas pidetty, ja on pienen yhteenvedon aika.Tällä kertaa juostiin myös kilpaa luontoäidin kanssa,nimittäin keliolosuhteet ovat joskus puolesta joskus vastaan,mutta nyt ne olivat molempia.Kilpailullisesti juoksut saatiin vietyä läpi hyvissä ja jopa helteisissä olosuhteissa,ainut asia minkä minä ja moni muu juoksun ystävä totesi oli juoksijoiden vähyys tällä kertaa,vaan kiitos kaikille niille jotka jaksavat uskollisesti tulla kesäkuun ensimmäisenä keskiviikkoiltana Valkeista kiertämään.Luontoäiti näytti sitten se toisenkin puolen,nimittäin kun palkinnot oli osapuilleen jaettu,alkoi semmoinen myräkkä että oksat pois,meidän telttarakennelma meinasi saa kunnon kyytiä.Vaan kaikesta selvittiin ja kiitokset kaikille vapaaehtoisille seuralaisille ja niille muutamalle muulle ja vähemmät kiitokset niille muutamalle, joita pyysin mukaan,mutta jotka sitten jonkin muun tekosyyn nojalla jaksavat uskollisesti olla juuri kyseisenä ajankohtana muualla.Kilpailun tulokset tulee myöhemmin näille sivuille,kunhan saan ne käsiini,mutta parasta vauhtia piti miehissä Pirkka Kirjalainen,joka kukisti hyvin juosseen Jami Tirkkosen kovalla loppuvedolla,erittäin hieno kamppailu pojilta,kun taas naisissa piti odotetusti parasta vauhtia Anne Jääskeläinen,joka on jo M45 sarjalainen,mutta jo niin monien satojen starttien rutinoima.

Niin,nyt jäätiiin osaottajien lukumäärässä kauas huippuvuosista ja syyn tietävät kaikki, jotka ovat asiaa harrastaneet,rahastusjuoksut ovat tulleet jäädäkseen,joten pienten on väistyttävä TOISTAISEKSI.Mutta tasokasta meno oli silti muutamassa sarjassa tänäkin vuonna,siitäkin huolimatta, vaikka nämä meidän paikalliset mailerit loistavat poissaolollaan.Ymmärrän kyllä heidän käyttäytymismallin,sillä onhan tämäkin yksi tapa protestoida.Mahtaisivatko tulla sitten juoksemaan jos nostettais osanottomaksua 40-50€, tuskin!

Kilpailu kiristyy jatkossa,siitä minä olen varma ,sillä ei ole kenenkään etu pitkässä juoksussa,että juoksu-urheilun ystävät rahoittavat huippuhinnoitelluilla osanottomaksuilla joidenkin järjestöihmisten vuotuisen toimeentulon.Pohjanoteerauksen tekee kyseisessä asiassa,tämänvuotuinen Paavo Nurmen Maraton,Turussa ja nyt pitäkää penkistä kiinni,Osanottomaksu,jälki-ilmoittautuminen täydelle matkalle 100€ ja puolimaraton 80€ tähän on tultu,vetää sanattomaksi.Siihen kun ajelet ensin Turkuun automobiililla, olet kenties yötä Hotellissa,niin et selviä yhdestä juoksusta alle 300€.Kyllä Kuopion Maratonin olis korkea aika NOSTAA osanottomaksu järkevälle tasolle?!...Klink Klink (raha)Suomen Turku on kuitenkin edelläkäviä,sanan negatiivisessä mielessä,luvataan juoksusta kaikenkattava huolto juoksun aikana(tiedän kyllä mitä se tarkoittaa)on diblomi juoksusta"paperi on halpaa"mitali juoksusta "todella halpa, noin 4€",sosialinen tapaaminen"niin on minullakin joka päivä"ainut minkä voisivat vielä luvata osanottomaksuun on KUNNIADIBLOMI RAAMEISSA maksetusta osanottomaksusta,missä olis tietty korostetuin numeroin hinta,sen kun ripustais seinälle,niin avot,kyllä pysyis muistissa vähän aikaa,juostu juoksu.

Savon Sanomat 2.6.2011 urheilusivuilla kerrotaan että osaottomaksut ja kaikki kilpailusta saatavat tulot menee lyhentämättömänä seurojen tukemiseen,EMÄVALHETTA ja kun sanojana on Samuli Vasala,niin ei voi kun ihmetellä,mihin kaikkeen se ja tämä tulee johtamaan,ei välikäsijä? niitä on ja ne ottaa ensin omansa ja se mitä jää jäljelle jaetaan seuroille,näin se menee.Mutta Vasalahan onkin  jonkun liittojärjestö palkkalistoilla,niin että mistäs se palkka tuleekaan?Vaan eiköhän tässä ollut taas yhdelle kertaa,nyt lähden päivän toiselle juoksulenkille,EIKÄ MAKSA MITÄÄN!