Pohjois-Savon yleisurheilu on saavuttanut pohjakosketuksen, ainakin keskipitkillä ja pitkillä juoksumatkoilla, niin naisten kuin miesten osalta, tämä karmea asiahan saatiin lukea tämänpäivä Savon- Sanomain vuoden top? tuloksista. Ei yksi tai kaksi pääskyä kesää tee, tilastojen valossa, jos puhutaan menneestä vuodesta juoksujen osalta, koska Pohjois-Savo on  Suomen heikkotasoisin piiri, nyt todistetusti ja varmaan tulee olemaan jatkossakin.
 Miksi siis näin, missä ovat kaikki ikähaitarissa 20-30 vuotiaat juoksijat, no hallissa ovat harrastamassa jotakin muuta, on niin kiva hengailla ja puuhastella yhdessä jotakin, on vastaus!? Hallissapa hyvinkin, niitä kestävyysjuoksijoita tehdään, sikäli ristiriitaista, kun ottaa huomioon sen tosiasian, että ennen halleja oli sitä tasoa ja laajuutta, mitä esitellä muulle Suomelle ja innostus valtava, olipa sitten kuka opiskelija, kuka OSAPÄIVÄ URHEILIJA, yleensä kuitenkin täyspäinen täysipäiväinen työläinen, eikä se ollut tekosyy huonolle motivaatiolle, tai hallin puutteelle. Mitä enemmän halleissa juostaan peruskuntokausilla, sitä huonommaksi taso laskee ajan myötä, ainut lohtuhan tämän päivän tilanteessa on se, ettei tämän alemmaksi voi vajota, vai voiko, tämä oli arvon valmentajille ja heidän oppilailleen.
 
Kuka on se rohkea ensimmäinen valmentaja, joka vetää asianmukaisen varustuksen niskaansa ja patistaa nuoret ulos keskitalvella 4-7kertaa, ollen itse mukana joko juosten tai polkupyörällä seuraten, tämä olisi sitä parasta tapakasvatusta samalla ja kun sitten pääsee kerran pari halliin viikossa on kuin nuori varsa täynnä intoa ja eikä tarvitse kuluttaa aikaa telakalla valtaosaa vuodesta, niin kuin on päässyt käymään liian usein, liian monelle.
 
Tosi ei tämä juoksupuoli ole ainut urheilumuoto tässä piirissä, joka on hunningolla, 15 vuoden aitiopaikka kokemuksella ja näkemyksellä, paikallinen vesiurheiluseura on samalla tavalla hakannut( valmentajat hakkuuttaneet) poloisten päätä kaakeliseinään, eikä yli tuhannesta aloittaneesta juniori ikäisestä vesipedosta,  kyseisenä ajanjaksona ole tullut kuin yksi seuran omakasvattama SM aikuisikäinen mitalisti, se on muuten aika vähän, meinaan tuo onnistumisprosentti ja tämä ainutkin päätti (älysi) muuttaa pää kuhmuilla opinahjonsa ja vesiurheilukehityksensä takia paikkakuntaa ja kas urheilu ura sai jatkoa, miten kauan sen paljastaa lähivuosina armoton ajanotto laite.
 
Kyse ei ole kuitenkaan nuorten motivaatiosta, sillä nehän seisoo vaikka päällään koko päivä jos käsketään, ongelma on puhtaasti valmennustiedon/osaamisen puute(valmentajat) Settiä, setin perää, päivästä toiseen, viikosta viikkoon, kuukaudesta seuraavaan,valmentajien tavoitteena saada sulka hattuun siniviittaikäri uinneista, peruskuntokausi 2kk  täysin tuntematon käsite, siis että uitaisiin aerobista kevyttä, tästäkin vähästä uinnista, mitä tehdään aerobisesti, käytetään yli puolessa määrää apuvälineitä, kun muuten ei jaksa ja silloinkin aika tiheään tahtiin, rikotaan harjoitus roikkumalla päädyssä(oikomassa laseja) tämän tapainen harjoite ei kehitä muuta kuin seurustelutaitoa.
Kari Ormo aikoinaan sanoi osuvasti, että olitpa pika tai matkauimari kaikki tarvitsevat KESTÄVYYTTÄ ja sitä ei voi hankkia, kuin yhdellätapaa, sekä että tämän päivän uimarit eivät harjoittele kuin puolet siitä määrästä, mitä Sievinen ja Kasvio aikoinaan. No ei ainakaan nykyajan konsteilla päästä todistetusti Janin ja Antin mainetekoihin allashallin puolella ja saatikka edes sen ulkopuolella.
Omat maineteot eivät ole maarittelevia menneen viikon osalta, pientä juoksua silloin tällöin, tämä aamuna tuli sitten lunta aivan helvetisti, oli autollakin vaikeaa päästä aamulla kello 6.00 hallille, joten tein sisäharjoituksen, eli Rotex 50min+10x15s 350w, antoipa hyvin nesteet läpi ja uudenvuoden juoksu harkinnassa, mitä? se on moro!