Mitä sitä noille isommilleen mahtaa, tässä tehdään lähtöä taas launatain pitkälle, josta sitten tuli minulle ainakin PITKÄ. Kolme asiaa erottaa minut näistä hemmoista, nimittäin koko, ikä ja teot, Tuukka oikealla, josta jutun jo tein, sekä pätkä Toivanen arvatenkin keskellä,josta olen jutun myös vääntänyt jo aikaa sitten, pituuspuolen näette itse kuvasta ja ikäpuolen eron minun naamasta. Alustavasti oli tarkoitus että juoksemaan olis tullut myös kauniimman sukupuolen edustaja, mutta kun kävin hallin sisällä ennen juoksua, niin siellähän ne rypläs vedessä, jotai piikkejä ne veti,varmaankin vähintäänn 100x25m?!Mutta, mehän mentiin, Tuukka joutui jättämään 1,30h mittaseksi, kun hallitus olis muuten antanut nootin, joten Teemun kanssa se loppu vedettiin, mäkistä, pääosin hiekkapintaisia ulkoilureittejä. Teemu muuten asustelee tätä nykyä viikot Helsingissä, pääsi kauhean tiukan seulan läpi ja valittiin viime vuoden parhaan työnantajan leipiin, eli Ikean, tarkemmin sanottuna, graafisen suunnittelijan pestiin ja tulee koulutuksen jälkeen keväällä Kuopioon töihin, kun tämä Kuopion oma Ikea näkee päivänvalon. Mutta hyvinhän tuon lenkin jaksoi vääntää, Teemulle tuli 2,15h ja minulle 2,30h ja luulisin kilommetrejä tulleen jotain 31-32, aivan sama! ja tietty lenkin loppupuolella oli pätkän provosoidessa se 800m  rennon kovaa, johonka en edes yrittänyt mukaan vaan tulin sitä omaa rennon kovaa, on sillä saatana pitkä askel. Vaan 4 päivää vapaata vielä, joten taitaa se kuus donaa tulla hyvissä ajoissa täyteen, mutta nyt viinakauppaan, el Tiempot on lopussa ja palauttelu alussa