Jätetään urheiluakatemia rauhaan toistaiseksi, mutta puhutaan vakavammasta yhteiskunnallisesta ongelmasta, nimittäi RATTIJUOPOISTA. Tämän lajin edistajathan ovat niitä pahimman luokan rikollisia ja luusereita, joita tämä yhteiskunta kuitenkin suojelee. Yksi tragedia nähtiin taas tällä viikolla, kun jo useamman kerran kärynnyt nuorimies, oli valtion avustamana saanut ajoluvan ja erittäin tuhoisin seurauksin. Päättyi lahjakkaan tennistytön ura ja elo suojatielle, viisinkertaisen rattijuopon yliajamana, vaan kuinka paljon Suomen maanteillä liikkuu eteenkin viikonloppuisin näitä kusipäitä, PALJON.

Oikeuslaitos määrää kuitenkin niin, että niin murhamiehelle, kuin rattijuoppotappajalle, kuuluu olla oikeusavustaja, joka syytetyn päämiehenä yrittää etsiä lieventäviä asianhaaroja, millä on tarkoitus saada mahdollisimman lievä tuomi. Tässä kyseisessä tapauksessa ei ole lieventäviä asian haaroja, ymmärrykseni mukaa, vai onko? Itse olen aikoinani voinut/saanut seurata sen loputtoman tuskan ja suru erään minulle tutun pariskunnan elämässä, siinä oli kyse vastaavanlaisesta tragediasta, reilu kymmenen vuotta taaksepäin tuolla petosen kaupunginosassa, suojatietä ylittäessä, heidän tyttärensä jäi rattipaskajuopon alle ja henki pois ja oikeuskäsittely/tuomio oli farssi. Useat kerrat juttelin tämä isän kanssa tapautuneesta ja tuntemuksista ja jotenkin tuntuu, ettei siitä taida päästä koskaan kyseinen perhe yli, toivon mukaan kuitenkin.

 Suomessa on penkkiurheilijan moraali niin löyhä, että esimerkiksi douppingista kiinnijäänyt saa ikuisen leiman otsaan, vaikka ei ole tappanut ketään, usein nämä urheilusankarit sitten kyllä tappavat itsensä. Mutta jos näiltä sohvaperunoilta kysyy, että nimeä Suomen viimeisimmä TOP 10 rattijuoppo tappajat, niin eipä löydy yhtään nimeä, saatikka oli promilleja, puhumattakaa mikä oli viinamerkki. Douppingista kärynneiden nimiä löytää jokainen ja aineen nimikin löytyy,ollaampa me sivistyneitä. Kumpiko asia on siis vakavimmin otettavissa, sekä että douppaa, jää kiinni, kärsii kilpailukiellon tai lopettaa uran, mutta ei ole tappanut ketään, kun että ottaa muutaman promillen kännin, hyppää autonrattiin ja ajaa jonkin ihmisen hengiltä, aiheuttaa siinä samalla hyvin monelle henkiset traumat pitkiksi aikaa, mutta itse selviää muutaman vuoden yhdyskuntapalveluksella tai muutamalla vuodella linnaa ja saa sen jälkee jatkaa rattijuoppoilua.

Oikeuslaitoksen ja sitä ylläpitävän ministeriön lainkirjaimeen ei varmaankaan ole tulossa lainuudistuksi näiden örveltäjien suhtee, mutta mitenkähän muuttuisi ajatusmalli silloin, kun parin kolmen, herra isontuomarin oma lapsi, tullessaan oikeustieteen opiskelusta kotiin  ja ylittäessään suojatietä, joku moninkertainen rattijuoppo kelaisi surutta satasen vauhdilla opiskeliapoloisen hengiltä. Ajatusmalliltaan"ei se minun muksujen kohdalle satu" ei auta yhtään niitä, joiden kohdalle se on sattunut, vaan alkaiskohan se järjen valo joskus paistaa, elikkä "nappaamaan"

Omat hortoilut selvinpäin tällä viikolla. Torstai ap.14km tv kevyt Perjantai aamu kello 7.00 16km vahtileikki= 5km tv+200-300m vetoja kovaa,saman mittainen palautus+1km kovaa+3x200m, siis noin 10 km rynkytystä, ylämäet korostetusti,niitä oli paljon ja tänä aamuna kello 7.00(1,30h tv kevyt) tälle viikko tulee noin 138km juoksua ja vauhti olen yrittänyt hinata paremaksi. Huomenna vielä kevyesti, mutta maanantaina viikon ainut halliharjoitua, eli 10km reipas-kova ja jotain muuta pientä.