Että semmosta. Kuva arkistojen kätköistä löysin tämän otoksen, jonka nappasi sen hetkinen heila, eli Päivi. Ei mennyt kovin vahvasti 30 vuotta sitten, mitä nyt tukkaa oli enemmän päässä, kuin tänä päivänä. Mutta muuten meno oli aika railakasta ja sen voi aistia jo ihan kuvankin perusteella. Näistä vuosista kerron sitten joskus kirjan muodossa, joka on ollut tekeillä jo pitkään. Yhteistä tämän kuvan ja tämän päivän fiiliksiin on paljon, tosin hiukan eri syistä, mutta eipä siitä sen enemmän, kun asioille ei mahda mitään.

Ihmisten uteliaisuus ja pahansuopaisuus, sekä siihen liittyvä tyytyväisyys tiedosta, että joillakin menee vieläkin huonommin kuin itsellä on tyypillistä Suomalaista ajatustoimintaa.

Varsinkin miehet ovat erittäin alttiita tämänkaltaiseen toimintaa. Jos ei itsellä ole kerennyt olla mitää suurempaa kränää terveyden kanssa, ollaa kovin herkästi opettamassa elin ja toiminta tapoja, miten asit kuuluisi tehdä.

Eipä sitä tarvitse kovin suuresti ihmetellä miksi muu maailma näkee härmäläisen hiukan sulkeutuneena ja vähemmän avoimena ja sosiaalisena toisia ihmisiä kohtaan. Juostaan karkuun siinä vaiheessa kun pitäisi kommunikoida ja olla läsnä, mutta onnettomuuden tapahtuessa ollaan eturivissä läähättämässä, että kävikö pahastikkin. Voi voi, meitä Suomalaisia, paljon on vielä opittavaa meillä kaikilla.

Huomenna läähättävät Tahkon rinteillä maastopyöräilijät. Sinnepä siis katsomaan väsyneitä urheilijoita, se kai liene sen lappurintaurheilun tarkoitus.

Joo, maastopyöräilyä hitaalla vauhdilla melkein joka päivä, huonolla fiiliksellä

Ja sitten on myös näitä fiiliksiä.

Sinä olit turvapaikka heikolle, pakopaikka kurjalle vaikeuksien aikana, suoja rankkasateessa, varjo helteen tullen:)