Päivän uutisoituja aiheita ovat mm. Matti Nykäsen ongelma siitä, että jos ei ole alkoholia, niin se on ongelma. Toinen takuuvarma päivittäinen tärkeä uutisointi on se, että Patrik Lainen joko maalasi tai ei maalannut ja jos ei tehnyt kumpaakaan, niin ajopeli on vaihtunut, siis bemari on vaihtunut johonkin toiseen merkkiin. Kumpi ja kampi tappelivat, kumpi voitti. Amerikan pellekoulu on huipennusta vaille valmis,To be, or not to be, that is the question, Donald vai Hilary. Siis jos kahdesta huonosta pitää valita, niin toivottavasti se on sen toinen.

Ja että Lontoon olympialaisen painonnostajien mitalit ja mitalistit vaihtuvat jatkuvaan, sekä että Johaugin rasva kasvattaa, tai paremminkin kiihdyttää kaikenlaisia muitakin toimintoja, kuin ainoastaan uusia teorioita sen joutumisesta Theresan elimistöön, voikin todeta sen, että mikään ei ole muuttunut. Eikä muuten tarvitsekkaan muuttua. Vasta sitten muuttuu, kun alkavat latoa faktaa pöytään, tarkoitan tällä sitä, että ihme arpomista ja selittelyä kaikki tyyni. Joku tai jotkut salaa loppuun asti jotakin, sillä miksi ei julkaista tietoa siitä, minkä verran tätä "huulirasvatuotetta" on elimistöstä löytynyt. Minun ymmärryksen mukaan se on Norjan antid. järjestöllä tiedossa, mutta sitä tietoa julkisuuteen ei haluta jostain syystä?

Ai niin, Timo Soinin housunlahkeet ovat liian lyhyet, sekin ylitti uutiskynnyksen, voi taivas! ei niissä housuissa mitään vikaa ole, housujen sisällä on vain väärän kokoinen ihminen. Persujen stailaajalle olis jonkinlaista työnsarkaa tässä asiassa, niin että television puoluekeskusteluissa voitais pysyä aiheessa.

Hemmilän Jari latoi totuuksia nyky Suomi mies kestävyysjuoksijoista. Jarihan haki aikoinaan juoksuvaikutteita myös jenkkien puolelta, joten hyvässä opissa on ollut. Ja tuloksetkin puhui puolestaan, minkä esim 28.20min kympitulos osittaa. Niin se vaan on että sen ajan talonmiehet ja ulkoliikuntapaikkojen hoitajat treenasivat työnsä ohella silmät ristissä väsyneenäkin. Mutta se intohimo mikä on se avaintekijä menestyksekkääseen harjoitteluun puuttuu nykyjuoksijoilta,se on totta. Ei vaan uskota itseensä ja uskalleta harjoitella riittävästi, miksi?

Omat. aamulla 1,30h sisältäen tuon tutun 8km reipastelun. Huomen aamulla pitkä hiljainen lyllerrys. Minulla alkaa fiilikset nousta sitä mukaa, kun vuodenvaihde lähenee.

Minkä ilotta oppii sen surutta unohtaa, näin väittävät. Pitää muuten paikkansa hyvin monessa asiassa:)