Kevättä kestää vain neljännes vuotta ja niin edelleen. On siis aika ottaa rennommin ja sen aijon tehdä niin vapaa ajalla kuin eritoten töissä. 

Mennyt korona vuosi on ja jatkuu, eikä kukaan viisas tiedä miten ja milloinka se päättyy. Mutta yksi asia on varma, sillä nyt viedään viimeisiä, siis työelämän puolella. Nyt kun miettii kaikkea mennyttä, niin nykytilanteen vallitessa on hyvä heittäytyä pois työelämästä.

Laulun sanoja mukaillen, meitä koskaa ei kukaa saa erottaa, ikuinen tämä liittomme on on siis päättymässä. Tarkoitan tällä työsuhdetta tai paremminkin suhteita mitä elämän varrella olen kerennyt tekemään. Tasa arvosta lupasin hiukan puhua fasebuukissa ja tässäpä sitä. En siis puhu nainen/mies tasa arvosta vaan lähinnä siitä miten se ei kohtaa joskus työelämässä. 

Minun työhistoria eteni niin kuin se nyt meni, eli kohtalaisen hyvin, mutta kuitenkin oikeudenmukaisesti siihen saakka kunnes koitti vuosi 2019. Kaupungin palveluksessa ollessani jouduin lopulta huomaamaan, että yksiin ei käy onnen lahjat, vaikka kuinka oli yrittänyt tehdä työnsä hyvin ja kuvitellut olevansa hyvä työntekijä. Jouduin erinäköisten vaiheiden jälkeen mustalle listalle arvioidessanin todenmukaisesti muutamaa esimiestä suosimisesta ja itseäni kohtaa maalittamisesta, sekä ikäsyrjinnästä. Mutta niin kuin eräs työnjohtaja asian ilmaisi, niin olisihan sen asian voinut hoitaa työnantaja hiukan tyylikkäämminkin ja antaa loukkaavien moitteiden sijaan tunnustusta menneistä vuosista, sillä mitä hävittävää työnantajalla olisi siinä ollut.Tämä järjestelmän suurin ongelma on se, että ei osata myöntää ja korjata kenties henkilöön kohdistuvia virhearviota, vaan ollaan loppuun asti olevinaan asialinjoilla.

Mutta järjestelmää vastaa on turha pienen alkaa sotimaan koska mitalin väri on valmiiksi hopeinen. Varoitukset paukkui ja sillä hyvä. Paha sai palkkansa ja rauha maassa, vai onko sittenkään. Järjestelmä saa arvioida ja arvostella, sekä nolata ja loukata ilman oikeudenmukaisia ja päteviä perusteita. Mutta kysyttäessä oikeidenmukaisia arvioita ja perusteita ei niitä pystytä esittämään. Pitäisi olla vain lyötynä hiljaa kuin kusi sukassa ja olla esimiesten mieleen jatkossakin. 

Ei se niin tule menemään ainakaan minun kohdalla. Olen antanut selvästi ymmärtää muutamalle esimiehelle, että kun työrupeama kaupungin palveluksessa lakkaa, tullaan eräs päivä kaupungin valtasanomalehdestä lukemaan kyseistä aiheesta. Arvioijina toimivat sillä kertaa valtalehden lukijat ja veronmaksajat, joiden verorahoista nämä tietyt esimiestason henkilötkin palkkansa saavat.

Kevät etenee vinhaa vauhtia ja lumet sekä jäät järvistä sulaa. Pilkkikausi sai arvoisensa päätöksen 10.4 tuolla rasvangilla. Jäät alkoivat olla aika huonossa hapessa ja todella pehmeässä kunnossa, mutta uintireissulta vältyin. Nyt sitten odotellaan että avovesikausi veneestä käsin saadaan korkattua. Siihen ei tule menemään kovin pitkään, jos pitkäaikaisiin sääenneusteisiin on luottamista.

Olen viime kuukausina kuunnellut aika paljon äänikirjoja. Viimeisin oli aika mielenkiintoinen kirja. Musta lista oli kirjan nimi ja täytyy myöntää että ei tuo naapuri Venäjän pressa ole mikää puhtoinen poika. Päin vastoin, siellä itänaapurissa hallinnoi sellainen jehu, ettei mitään rajaa. Diktaattori runnoin pelotteella lakiasetuksen mikä mahdollistaa  hänen itsensä jatkaa hallitsijana hamaan tulevaisuuteen asti. Ja sehän tarkoittaa sitä, että suomi tulee jatkossakin elämään herran nuhteessa. Suomi, tuo uljas ja pelkäämätön maa joka aikoinaan, kun maa oli täynnä isänmaan tahtoisia oikeita miehiä, puolusti ja soti henkensä uhalla maan itsenäiseksi.

Viro on toista maata, koska siellä ei vapista. Vaikka Putin on rajanaapuri, niin siitä huolimatta Venäjän vastuksesta huolimatta se liittyi NATON jäsenmaaksi, eikä siitä tullut sen enemmän kahinoita tai Vladimirin uhoa. Hyvät ihmiset lukekaa tai vaikka kuunnelkaa Heidi Blaken kirja Tappolista, niin silmät saattavat monelle aueta siitä, minkälainen hirviö naapuria hallinnoi.

Urheilla voi ja saa. Tutkimuksien mukaan se todellakin on hyödyllistä terveyden ylläpitämisen kannalta. Harvoinhan siitä haittaa on, mutta ikävä on sanoa että yhä huonompaan ollaan menossa. Sähkö on vanha keksintö, mutta nyt alkaa olla vaikka minkälaisia härpäkkeitä, millä saadaan liikkuminen tehtyä helpoksi. Ja kaikki ihmisten kuntoominaisuuksien kustannuksella. Kohta kaikki menopelit ovat sähköavusteisia ja luomuliikunta on auttamattomasti out. Sitten oikein päättäjätasolla ihmetellään, mistä johtuu, kun ihmisten aeroobinen kuntotaso laskee. Vielä kun kehittäisivät jonkin sähköisen avustajan tuohon kaikista kovimpaan urheilumuotoon eli juoksuun. Minulle se sopisi nykyisin vallan hyvin, kun juoksu alkaa tuntua jatkuvasti siltä että "itkis ja n....s" yhtä aikaa, eli todella vaikea yhtälö.

Joo. Kesäkuun alusta alkaa jäädä aikaa vaikka mihinkä lajiin. Olen jakanut elämäni kolmeen vaiheeseen ja se kolmas vaihe alkaa piakkoin. Minkä verran sitä kestää, jää nähtäväksi.Mutta jos piirretään pitkä suora viiva eli aikajana syhtymästä kuolemaan, niin nyt mennään sitä viimeistä neljännestä valitettavasti. Mutta näistä ja muista sitten kesemmällä milloin mininulla alkaa jäädä aikaa päivittää tätä blokia hiukan enemmän.

Omat. Juoksua silloin milloin huvittaa, eli harvoin. Maastopyörää kevyesti 1.30-2.00h miltei joka päivä. Tavotteena, että jaksaisi ajaa sen 200km lenkin maantiepyörällä kesäkuun alussa.