Nyt sitten aletaan kansakunnalta kysyä ihan toden teolla jaksamista. Vuosi vaihtui ja uudet kujeet edessä hyvin monella, niin myös minulla. 

Minä en ole mikään Balkanin notredamus, siis ennustaja. Kyseinen henkilö niitti mainetta ja kunniaan aikoinaan ennustamalla tulevaa. Jotkin ennustukset osuivat kohdalleen joskus tai ainakin sinne päin, mutta niinhän ne osuivat kohdalleen tulevan sään ennusteetkin eräällä Hyrynsalmen sammakkoukolla joskus.

Niin, tämä Balkanin notredaamukseksi nimetty nainen oli sokeutunut 13 vuotiaana ja oli alkanut ennustaa tulevaa. Kovin pitkälle oli ennusteet ulotettu, aina tuonne 4000 luvulle saakka, missä hänen ennusteensa mukaan ihminen saavuttaa kuolemattomuuden. Siihen kovaksi avuksi tulee osoittautumaan se, että ihminen kykenee kloonaamaan itselleen käypiä varaosia, eli periaatteessa koko kropan. No eihän se ihminen sillätapaa kuole koskaa, eli siitä tulee kuolematon. Kaikkea muutakin mielenkiintoista oli luvattu tapahtuvaksi.

Mutta varsinkin vuosi 2022 tuo tullessaan apokalyptisiä hyökyaaltoja ja kaiken huippuna humanoidit tulevat vierailemaan telluksella. Se että ennusteen mukaan maapallo tulee joissakin maanosissa kärsimään rajusta kuivuudesta ja vesipulasta ei ole ennuste, koska se on jo nykypäivää, tai oli jo silloin kun tämä ennustaja eli. Ja menihän se ennuste tornitalojen terroristi iskujen suhteenkin sinne päin. Oli ennustanut, että teräslinnut tulevat kylvämään ameriikan maalle kauhua ja sekasortoa. No iskujen ajankohta ei taas oikein natsannut, sillä vasta 12 vuotta ennustuksen jälkeen tapahtui tämä koko maailmaa järisyttänyt tapahtuma. Ja liekkö sitten edes tarkoitettiin tätä tapahtumaa, sillä on ne teräslinnut ennenkin kylväneet kauhua ja kaaosta.

Noista humanoideista vielä sen verran, että eivät kuulemma ole mielissään näkemästään, miten maapallolla elellään ja miten alkukantaista vielä täällä on. Mutta vaikka kuulemma kiukkuista porukkaa nämä vieraat ulkoavaruudesta ovat, niin eivät kuitenkaan aijo asettua tänne asumaan. :) Siis on se vaan ihmeellistä, että löytyy ihmisiä jotka uskovat ihan aidosti tälläiseen hömppään. Vielä tänäkään päivänä ei ole yhtään pitävää faktaa tai näyttöä ufoista, saatikka humanoideista. On vaan epämääräisiä suttuisia tunnistamattomia lentäviä esineitä, jotka ovat niin huonoja esityksiä, että niitä ei voikkaan tunnistaa. Yksittäisten ihmisten havannoille taas ei voi kuin nauraa, sillä niitä voi jokainen omassa mielikuvitus maailmassaan sepitellä. Elokuva maailma taas suoltaa vaikka minkälaista törkyä elokuvien muodossa, saaden ihmiset epätietoiseksi siitä, että emme ole yksin täällä maailman kaikkeudessa ja hyvimpä ovat onnistuneetkin.

Yhden jos toisen ennustuksen tämä ennustaja vallan unohti,nimittäin kolmannen maailma sodan, joka varmaa tulee tapahtumaan ennen 4000 lukua. Sen voin jo minäkin ennustaa, sillä sen verran varmat askemerkit on jo olemassa siihen suuntaan, siis ennen neljätuhatta lukua. Ja toinen on tietenkin tämä covid epidemia. Omasta mielestä tämä on jo sen verran vakava juttu noin niinkuin maailman näkökannassa, että kyllä tälläinen juttu olisi pitänyt tulevaisuuden ennusteissa näkyä.. Mutta nyt minä alan ennustamaan, eli korona alkaa tehdä omaa harakiriää tulevan vuoden aikan. Eli lupaan, että ensi kesä tuo tullessaan palaamisen normaaliin vanhaan. Senkin voin luvata että minä en palaa normaaliin vanhaan, johtuen siitä, koska olen eläkkeellä, eikä entiseen ole enää paluuta.

Tour de Ski on hiihdelty. Omassa kuplassaan sivakoitu 6 osainen tour ei ihmeemmin yllätyksiä tuonut, sillä samat vakijo menestyjät nousivat podiumille näissäkin karkeloissa. Suomalaiset pärjäsivät kohtuu hyvin, jos tarkastellaan puhtaasti pistesijoituksia ja sokerina pohjalla oli tietenkin Niskasten tuplapäivä, sekä Matinsalon pallipaikka pertsan spintissä. Mutta totuuden nimessä on sanottava, että ei meillä ole kuin yksi varteenotettava mitalihiihtäjä isoihin kisoihin helmikuussa. Se kun vain nyt sattuu olemaan niin, että jos päivä ja kalusto sattuu kohdilleen on Iivo todella kova.

Uuden vuoden juoksut juostiin Karttulassa. Olin katsojan osassa, vaikka oli tarkoitus startata. Syys oli se, että polvi oireilee, tai on oireillut jo pitkään, joten jätin juoksematta. Paikalle Karttulan raitille oli ahtautunut peräti 27 juoksijaa, mikä ei ole kovin paljon, mutta juoksun historia sai jatkoa. Keli oli mitä parahin, niin juostava tienpinta, kuin myös se että ei ollut kova pakkanen. Tulokset löytyy team Ranen sportin sivuilta ja myös kuvia. Paikalle oli tulla hurauttanut myös Savon Sanonomien reporteri parivaljakka Taskinen/Kivioja jotka tekivätkin ansiokkaan jutun päälehteen tapahtumasta. Veikkaan että Jennistä kehittyy tulevina vuosina erittäin pätevöitynyt ja haluttu toimittaja urheilutapahtumien julkaisijana.

Jaksaa jaksaa tämän koronan kanssa. Tuttua minulle. Oli siinä jaksamista aikoinaankin kun mulla oli Toyota Corona ihan oikeesti.

Kun nyt lopulta on lusittu joulut, uudetvuodet ja loppiaiset voi alkaa vetämään sitä tuttua rutiinia, missä mitkään juhlapyhät eivät sekoita sitä. Tuttua ja turvallista eikö totta ja sairastettuasi koronan,mikä jossain vaiheessa napsahtaa meidän jokaisen kohdalle, voitkin alkaa elää hiukan vapaammin. Ei, ei siinä asiaa auta vaikka olisit rokotettu 10 kertaa, kyllä se sinut löytää. Niin, vaan eipäs tämä Balkanin notredaamus tätä epidemiaa ennustanut, miksi?

Omat. Alikunto on tosi asia. Ylikunnosta nyt puhumattakaan, sillä siihen tilaan ei pääse kuin treenaamalla paljon ja väärin. Kuitenkin olen pyrkinyt juoksemaan noin joka toinen päivä sen puolentoistatunnin lenkin. Tosin on niitä 5 päivän juoksuputkiakin ollut, mutta jalat eivät vain tahdo vielä tälläistä kestää, kun jo alkaa jostain pakottamaan. Mutta kun tämä pilkkikausi potkaistiin käyntiin kuukausi taaksepäin ei ole ollut aikaa eikä haluja lähteä kalastuspäivän jälkeen enää mitään juoksun höntsää tekemään. Vanhuus ja laiskuus ovat siis saaneet otteen minusta.

Äsken matto 1h kiintyvänä, kylläpä hengästytti. :)

Okey. Taidan mennä parvekkeelle ja asettaa kaukoputken kohden marssia. Ei sitä koskaan tiedä vaikka??

Ei vaineskaan. Mennään vaikka näillä musiikeilla kohden parempia aikoja

Dana Winner - One Moment In Time live