Paskat me välitetään lännen sanktioista. Näin tuumasi Venäjän Ruotsin lähettiläs länne mahdollisista yhteistyö, sekä taloudelliset pakotteet kortista, jos Venäjä hyökkää Ukrainaan. Eipä voi olla selvempää tekstiä, mitä kohta on tuleman. Sehän tarkoittaa tulevaisuutta silmälläpitäen sitä, että Venäjä tulee eristämään itsensä muusta maailmasta pitkäksi aikaa, olemalla muka omavarainen ja toisaalta yhä sitovampi Kiinan kumppani. 

Henkilökohtaisilla pertsan matkoilla näntiin ja koettiin jotain aivan huikeaa. Naisten kympillä Niskasen Kerttu meinasi tehdä paukkujen paukun. Ei ollut kaukana että kultamitali oli riippunut maamme laulun säestyksellä kaulassa. Oli se temppu, oli se. Samoin Krista hoiti tonttinsa hyvin ja jos kerttu hävisi kisan neljällä kymmenyksellä, niin Krista voitti pronssin yhden kymmenyksen erolla. Tiukkaa on vääntö, mutta mitalit löytävät aina ottajansa.

Sitten meisten perinteinen 15km. Voi veljet mitä Iivo teki. Ennen kisaa ennakoin, että bolsu menee menojaan, mutta olin väärässä. Niskanen oli päättänyt näyttää muille, miten hiihdetään perinteistä. Mahtipontinen ylisuoritus, missä tehtiin heti ensi työnnöistä selväksi kuka on päivän kingi.En olikein keksi riittävästi ylisanoja kuvaamaan tämän miehen potentiaalia ja henkistä kovuutta. Sitä henkistä kovuutta osoittaa se että jo 8 vuotta sitten otettiin tämä päämäärä seista korkeimmalla podiumilla pertsan 15km matkalla. Myös Perttu teki elämänsä hiihdon tai jo oikeastaan toisen perättäisen. Perttu on löytänyt nyt hyvän palanssin harjoitteluu ja se tuottaa nyt tulosta.

Sitten Kiinan kisat jatkui osin mollivoittoisissa tunnelmissa. Viestit niin naisten kuin miesten osalta menivät osin huonon taktiikan osin huonon kunnon takia penkin alle. Naisissa oikean hiihtojärjestyksen ja yhden vapaan osuuden korvaaja (Jasmi) kolmannella osuudella olisi tuottanut paremman lopputuloksen. Tämä siis tarkoittaa sitä, että Anne Kyllönen ei olisi kuulunut viestijoukkueeseen,mutta niin kuin aina jälkispekulointi on sitä parasta. Saksan naiset teki unelma suksella unelma suorituksen ja Suomelle tyrkyllä ollut mitali muuttui siihen tuttuun nelos sijaan.

Miesten viesti hiihdettiin aika karuissa oloissa, missä nimenomaan kunto ominaisuudet nousivat päärooliin. Suomen aloittaja nitkahti jo aika pahasti, mutta super Iivon nosti mahti hiihdollaan vielä härmän toiveita päästä mitalitaisteluun. Mutta siinäpä se kisa sitten oli Suomen osalta, sillä Perttu oli vain varjo entisestä, eli näiden kisojen patit oli kulutettu jo loppuun edellisisissä starteissa. Joni Mäen ankkurivahti oli miltei yhtä kovaa kuin Iivon perinteisen aika, mikä kertoo aika paljon missä mennään. Venäjä otti alusta pitäen tahtipuikon haltuun ollen suvereeni mestari. Taistelijan puukko kuuluu Ranskalle. Sillä sitä taisteltiin päivä huonoimmalla kalustolla, mutta kovimmalla kunnolla pronssille. Kleepo leikitteli pronssille ja samalla säästellen itseää jo parisrinttiä varten.

Mäkeäkin on hypelty ja Aalto hyppeli kauden parasta osaamistaan molemmissa mäkilöissä. Ja voihan se olla että muutaman vuoden päästä Planicassa hyppelee jo kuuden joukkoon. Ja muitakin mäkiä on tultu alas, kuka suksilla kuka taas laudalla, mutta ilman sen kummenpaa menestystä.

Kiekosta en ala yhtään nyt, enkä jatkossakaan. 

Huomenna tulee sitten parisprintin vuoro. Sieltä veikkaan, että tulee yksi pronssi, niin omapahan ainakin realistinen tavoite. Viikonloppuna on sitten miehillä ja naisilla edessä se via dolorosa matka eli naiset hiihtelevät vapaata sen 30km ja miehet 50km. Noissa oloissa siitä tulee hyvin monelle kärsimysnäytelmä vailla vertaa. Ei käy kateeksi.