tiistai, 24. huhtikuu 2018

Kommentointia kommenttiin.

Ihan sulasta halusta palaan nyyhkykommentoijan ajatuksiin siitä, miksi pitää. Jo kauan on tiedetty, että Suomalaisten nuorten kuntotaso on romahtanut aivan dramaattisesti ja laskeva trendi se eikun jyrkkenee. Kuitenkin veikkosen väittämä siitä, että nuoriso elää terveellisesti on täyttä paskaa, sillä kautta aikain huonokuntoisin nuoriso ei puolla sitä näkemystä. Pizza hampurilaset ja kokis ja kaikenmaailman muut pikajäteruuat ovat tehneet tehtävänsä.Mitä taas tulee veikkosen väittämään siitä, että nuoriso on fiksua pitää paikkaansa. Fiksuuttahan se on että luetaan ja luetaan suoraan kortistoon. Ja jos sitten kortistosta tullaan tarjoamaan jotain duunia, niin EI KÄY, paskaduunit ei kelpaa, kun ahdistaa ja kuntokin on täysin paska, sekä sossusta saa saman tekemättä mitää, KYLLÄ, fiksuuttahan se on, että nuoret mielentervyspotilasmäärät ovat nykyajan iliö.

Edellisen postauksen kommentoija toi asian esille hyvinkin voimallisesti ja erittäin suurella määrällä kirosanoja höystettynä. Kyllä, minäkin tykkään käyttää joskus paljonkin voimasanoja ja itseasiassa tykkäänkin niiden sanojen viljelystä tietyissä tilanteissa, esim, silloin kun vaikka vituttaa. Kuka sanoo ja missä sanoo jäi kuitenkin asiassa auki, joten pelkurit ovat pelkureita ja sehän tulee ilmi siinä, että ei halua tulla paljastetuksi. Näitä nobady tyyppejä ja heidän vuodatuksiaan on kyllä mukava lukea, kun tietää, että sanojen takana on todella joku lievästi nousuhumalassa oleva itseensä kyllästynyt veikkonen. Tai jos ei ole nousuhumalasta kyse, on sitten käynyt niin, että huonokuntoisuus, nykyajan fiksuus ja lievä masennus ovat tehneet tehtävänsä.

"Veikkoselle" vielä tiedoksi, että me hampaat hiekassa juoksua tahkonneet ja hanttihommia tehneet ollaan paljon enemmän tehneitä kuin sinun sanat tai sinä yleensä. Fiksuja meistä ei saa tekemälläkään, eli iskän ja äiskä, tai suvun rahoilla eleleviä, saatikka erilaisten tukien varassa olevia paskakuntoisia työtä vieroksuvia veikkosia.

Tosin on myönnettävä, että sinun kommentointi oli pitkästä aikaa tietyllä tapaa piristävä ruiske persoonattomaan diiibadaaba sanansäilään ja sinun kannattaiskin tulevaisuudessa kirjoitella vaikka lehtii. Tänne on kuitenkin turha enää laittaa nobady kommentteja, koska sehän on yhtä, kuin ei kukaan.

lauantai, 21. huhtikuu 2018

Kausi ohi.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan ja tällä tarkoitan, että pilkkikausi on sitten tämän talven osalta taputeltu loppuun. Eihän sitä periaatteessa montaa kuukautta edes ollut, kun jäiden tuloa sai odotella pitkää tammikuun loppupuolelle.

Hyvä oli kuitenkin istuskella ja miettiä kaikennäköisiä silloin kun jäälle pääsi ja varsinkin nuo 4 viimeistä reissua olikin saaliin puolesta jo ihan hyviä. Mutta niinkuin viime pilkkikaudella, myös tämä viimeinen reissu jätti hiukan hampaankoloon. Nimittäin se record ahven oli taas niin lähellä eilen tuolla virmasvedellä. Yhtään valehtelematta, siis kalavalehtelematta nyt oli oikein kunnon apotti siimanpäässä, sillä ei se meinannut lähteä yhtään nousemaan alussa, vaan jumputti vastaan, eikä sitä nollakuustoistasella siimalla väkisin vedetä ylös.Sai ryökäle kammettua itsensä irti morrin koukusta, jossain 5m syvyydessä.

No se siitä, vaikka vähän vi.....kin. Positiivista kuitenkin on se, että sain virmasvedestä nyt jonkinlaisen yleiskuvan, mistä niitä fisuja kannattaa lähteä onkimaan tulevina talvina. Tai jos oikein hyvin käy on tulevana kesänä paikat valmiinan jo tiedossa.

Tämän näköisistä tunnelmista pilkkikausi nytkähti käyntiin tammikuussa Virmasvedellä

virmas%20syksy.jpg

Ja tämän näköisissä maisemissa se loppui tältä talvelta. Viimeinen reissu virmaalle, missä sitten kastuin oikein kunnolla vesisateessa eilen.

virmas%20kev%C3%A4t.jpg

Eikä siinä affenen syönnissäkään ollut valittamista, paitsi tuossa yhden ison karkuutuksessa. Isoimmat olivat sitä tuttua 30cm ja loput hiukan pienempiä.

Abotti.jpg

Nyt jokatapauksessa seuraavan puolentoista kuukauden aikana aktiviteetit muuttuu ennen kesäkalaustuksen alkamista. On siis aika ryhdistäytyä ja alkaa hikiliikunta kultuuriin. Siis juoksua ja pyörää on teema, millä aijon hankkia hyvän yleiskunnon ja sitä kautta hyvän olotilan, jos siinä olotilassa on nyt ollut menneenä talvea muutenkaan kovin negatiivis sävytteisiä vivahteita.

Sitten urkka asiaa.Tänään juoksijat kirmaisivat perinteisen Maaninka hölkän. Tietojen mukaan ei ole ollut kovasti tungosta kylä raitilla numerolappu rinnassa juoksijoista. On se vaan perkele, kun tarjolla on piirin ja vähän muidenkin piirien juoksijoille hyvä paikka testata kuntoaan vaikka ihan harjoitus mielellä. Niin mitä vielä, loistetaan poissaolollaan kuka minkin verukkeen nojalla. Kyllä se on paskahousujen hommaa, kun laistetaan todellista tilannetta ja mennään esim. Tahkon hupitapahtumiin tai vaikka kolmen kylpylä yhteislenkille "pitämään hauskaa" samaan aikaan kun tarjolla on perinteisiä juoksutapahtumia. Ja juuri sen takia paskahousujen pitäisi vaalia perinteisiä juoksutapahtumia, että ne ei pääse kuolemaan kokonaan. Nimittäin, Maaninka hölkkä on vain KERRAN vuodessa, mutta pitkälenkki juostaan JOKA viikonloppu.Tuskin Maaningankaa kisajärjestäjät ovat tyytyväisiä tämän päivän osonottaja määrään, kun aikoinaan muistelen, että samaisessa hölkässä oli yli 200 osanottajaa. Tämä oli päivän kritiikki osio:)

Niin ne hölkät kuolevat yksi toisensa jälkee. Aikoinaan syksyinen suurtapahtuma Kuopiossa oli Hannes Hölkkä, joka kokosi parhaimmillaan yli 500 osallistujaa ja tasoa riitti, sekä meno oli tuimaa. Samoin oli keväinen Jussin juoksu ja Sirpan seiska Vehmersalmella, jossa oli koko sen ajan piirin juoksijat mukana kirkkaimpia tähtiä myöten. Oli ne aikoja, ne oli aikoja jolloin ei ollut tubetuksesta julkisuutta hakevia nuoria, vaan itsensä likoon laittavia nuoria ja hiukan varttuneimpia. Ne oli aikoja jolloin oli halu ottaa mittaa itsestään ja vähän muistakin ja niitä tapahtumia odotettiin suurella kiihkolla, mutta nekin juoksut näivettyivät ja lopulta kuolivat ajan saatossa. Ja samalla tämänkin piirin taso alkoi hiipua olemattomiin ollen nyt sitä mitä se on.

 Kaikki kunnia niille jotka olivat kuitenkin paikalla Maanigalla. Yleisten sarjojen parasta vauhtia pitivät miehissä Klemolan Väinö ja naisissa Murtorinteen Maria. Ja tottakai normi veteraanit olivat normi juoksuillaan kunnioittamassa perinteistä Maaninkaa, sekä mukava määrä nuorten sarjalaisia. Tulokset löytyvät Maanigan Mahdin sivuilta.

Omat. Aamulla kello 7.00 EI KOLMEN KYLPYLÄN lenkkiä, vaan ihan ite kevyttä juoksua, mikä ei tuntunut kevyeltä noin osapuilleen 2h ja loppuun pientä irroittelua.

Jos tästä eteenpäin ei enää näy näillä sivuilla mitään juttuja, niin se tarkoittaa silloin sitä, että olin lähtenyt vielä kerran pilkille, ajatuksella, että kyllä se jää vielä kantaa.

 

lauantai, 14. huhtikuu 2018

KEVÄTKÖ.

Kevättä kestää noin neljännesvuotta ja niin edelleen. Eli menneet kolme viikkoa  ja tästä eteenpäin noin puolitoista kuukautta on kevät, termisen käsityksen mukaan. No sehän vain passaa ainakin minulle, mutta ainut huono puoli on se, että jos yöpakkasia ei ole tai ne loppuu kokonaan, alkaa pilkkikausikin olla kohta taputeltu. Tuleva viikko ja sen aikana olevat kolme vapaapäivää aijon ottaa kaiken ilon irti tuosta jäällä hortoilusta kairan kanssa.

Mennyt talvi oli aika huono ei ainoastaa minun, vaan kaikkien minua paljon kokeneempien pilkkiukkojen ja akkojen mielestä. Mikä siten meni vikaa, kun kala ei ollut aktiivinen. Monen mielestä homma meni jo perseelleen syksyllä, aina pitkäälle vuodenvaihteeseen saakka kun vesikerrokset eivät vakiintuneet normaaleiksi ja jäitä saatiin odottaa pitkälle tammikuuta. Joten johtopäätelmänä molemmat siimanpäässä olevat olivat koko talven ihmeissään.

Nyt jokatapauksessa alkaa kesän odotus ja ensimmäisenä se, että onko esim. juhannusyönä kylmenpää kuin jouluna, mikä on ollut viime vuosina tosiasia. Ennenhän pystyi vetämäään esim. viinaa urakalla jussina ja simahtamaan jonnekin pöpelikköön, ilman pelkoa siitä, että paleltuu. Nykyisin ilmastomuutos on ajanut ihmiset sisätiloihin juhannuksena, koska liian kylmä on ottaa ohralientä ulkona, saatikka väsähtää sinne pöpelikköön nukkumatti kainalossa. Ja rehellisesti on tunnustettava, että nuoruudessa niitä jussin nukkumatteja tuli ruohojuuri tasolla aika monta, mutta hauskaakin oli.

No niin, sitten asiaan. Tänään juostiin Vierumäellä SM maantiejuoksut, joka on monelle ponnahduslauta tulevalle kilpailukaudelle. Olisin lähtenyt katselemaan, mutta kun en voi, koska pitänee viettää aikaa Lippumäessä työpaikalla.Yleisten sarjojen kärkipaikat menivät tutuille nimille. Miehissä Jarkko Järvenpää juoksi voittoon vakio ajalla 1.07 ja osat ja naisten paras oli Suvi Miettinen himpun alle 1,19h ajalla. Perniön SM maastot 6.5 taasen olisivat ihan mukava katsella livenä, mutta on sinne turkasen pitkä matka ajella ihan huvinvuoksi.

Ylläs-Levi ski tasatyöntö tuli äsken katseltua ja hyvin Iivo lopetteli kautensa. Ei epäilystäkään, etteikö menestystä tulisi tuollakin hiihdon saralla, jos ottautuisi siihen. Mutta aikaahan on, sillä muuan Aukland todisti, että menestyä voi todella iäkkäänäkin tasatyönnön pitkillä matkoilla. Sama heppu, joka juhli Puijon viimeisissä MC murtsikka hiihtoja valovuosi sitten. Oli katsomassa ja ensin tuli 8 Norjalaista ja sitten muut, olihan sekin näytös. Ja hieno oli tuo Yllä-Levi maaliintuolon jälkeinen kisan Norjalaisen voittajan ele Iivo Niskasta kohtaan. Kun Iivo tuli muutama minuutti kärjen jälkeen maaliin, teli kisan voittaja kumarruksen IIvolle, millä osoitti kunnioituista olympiavoittajalle.

Mutta huomenna korkataan virallisesti myös Pohjois-Savon maantiejuoksukausi auki, sillä Leppävirralla juostaan Rane Sportin juoksu. Sinne vain kaikki juoksuintoiset mukaan nauttimaan hienosta kevätkelistä vaikka lyhyet juoksushortsit jalassa.Itsekin olisin mielellään mennyt Leppikseen juoksee, mutta eihän nyt helvetti sunnuntain työvuoroa voi, tai kannata vaihtaa, kun siitä saa tuplapalkan.

Omat. aamulla 1,45h kevyesti, loppuun 2x10x100m ja olipa väkinäistä, köpö, mikä köpö.

 

 

tiistai, 10. huhtikuu 2018

Uusi aika.

Ei mikä mikä, vaan mika mika maa. Humustelu jatkuu ja ruorin takana jatkaa Mika ei kuitenkaan Kojonkoski vaan Lehtimäki. Aivan sama, eikä lempeät huippuurheilun menetystuulet tule kovin ravakkaan puhaltamaan tulevaisuudessakaan. Ja toisaalta tulihan tuo hakuprosessissakin selväksi, että miten pieni sisäsiittoinen hyväveli kerho toimii urheilun ylimmällä johtotasolla, kun jo kerran paperinsa pois vetänyt Mika(jos ne paprut ylipäätään oli jätetty) jyrättiin puhumalla ja suostuttelemalla hakemaan paikkaa. Ikäänkuin se paikka oli jo valmiiksi pedattu Lehtimäelle.

Toisaalta arvostan Lehtimäen urheilutietämystä korkealle ja urheiluanalyyttistä kommentointia on mukava kuunnella, tai paremminkin oli mukava kuunnella, sillä se paikka kommentaattorina vapautui jollekkin muulle tästä etiäpäin.

Uusi aika ja vanhat kujeet. Maantiejuoksu karusellii on potkaistu käyntiin tässä armaassa kotimaassa ja kiihkomielisimmät kilpailijat ja kuntoilijat ovat kerenneet jo vetää täysin palkein lappu rinnassa pitkin katupölyisiä baanoja. Ei hyvä, sanon minä, jos ei halua ikävyyksiä tulevalle pitkälle kilpailukaudelle. Nyt pitäisi antaa ensi kuntien ja luonnon hoitaa suurimmat myrkyt teiden pinnoilta pois, jotta voi sen jälkeen alkaa kiristämään ruuvia. Meinaan vaan, että kun aamulla kävin lyhyen 1,30h herättelylenkin juoksemassa, ennen illan pääharkkoja:):) en meinannut sekaan mahtua pölyn keskelle ja kylläpä ryvitti kummasti.

Jo oli vain eilen päivä.

affen.jpg

Eilen Rasvanki näytti taas parhaimmat puolensa, tosin jo oli aikakin. Kuvan affen on jo suolistettu filerausta vailla. 600g oli koko ja puolen tusinaa 400-350g tuli myös, sekä kymmenen 200g kelpuutin mukaan. Oli hieno päivä, vaikka vettäkin ripsi jonkin aikaa, ai että:) Siitäpä olikin sitten hyvä ponkaista vielä iltavuoroon, eli tulihan tuolle päivälle mittaa ainakin ajallisesti.

Mutta torstaina on vapaata ja sehän tarkoittaa pitkää päivää jäällä. Yöpakkaset antavat kyllä potkukelkka mahdollisuuden edetä nopeasti pelipaikoille. Mutta se pois tulo, kun päivä pehmittää lumisohjon onkin vähän haasteellisempi etappi ja se alkaakin käydä jo liikunnasta, jos on erehtynyt polkemaan liian kauas aamukiihkossa.

Omat tuli jo tuossa mainittua, eli ei oikeastaan mitään erityistä, rapakunto mikä rapakunto.

tiistai, 3. huhtikuu 2018

Pääsiäis ehtoo.

Pääsiäisaika oli ja meni eikä siitä sen enemmän. Ainut lohtu siinä oli että pitkät vapaat ja silleen ja naamasta sen näkee kun aurinko sai pienen selkävoiton ruskettaen jo valmiiksi rumaa naamaa vieläkin pahemman näköiseksi. Paljon tuli oltua siis tuolla Virmasveden jääkannella, mutta sanonta ei näpytä kala, mutta eipä naputa akkakaan pitää hyvin paikkaansa menneisiin päiviin, tai oikeastaan koko talveen tähän mennessä. Liikaa lunta jään päällä ja ahven on yhtä passiivinen kuin meikäläinen, vaikka urheilun suhteen. Mutta uskon ja toivon että pidot paranee sitä mukaa, kun lumi alkaa sulaa ja sieltä sitten alkaa pilkistämään pilkkijää. Mutta, nyt kun minun urheilu ura alkaa olla ehtoo puolella, voikin alkaa laittaa tänne aina silloin tällöin omia muistelmia nuoruuden urheiluista ja aloitetaan vaikka ihan alusta.

Havuja perkele! Se lause on jo käsite Suomalaisessa hiihtourheilussa. Nämä legendaariset sanat huusi aikoinaan Marjo Matikainen, joka myös vaikutti politiikassa aktiiviuransa jälkeen. Mutta itse asiassa olin kuullut tuon huudahduksen jo kauan ennen Matikaisen aikakautta. Se tapahtui kauan sitten Puikon kansainvälisissä talvikisoissa, missä kävivät sen ajan huiput kuittaamassa starttirahoja. Elettiin 60 lukua ja matkana hiukan haastavalla nuoskakelillä perinteisellä tyylillä, luistelu kun siihen aikaan oli tuntematon käsite. Olin ihan pieni pojan nassikka ja napotin siellä ladunreunassa seuraamassa idolien tulista taistoa Puijon herruudesta. Latu ura kiemurteli silloin aivan eri paikoista silloin kun tänä päivänä ja aivan siitä vanhan Rypysuon reunaa se nousi ylös. Siitä lappoi ohi Italian Nonesia ja tukku norjalaisia, sekä Venäjän legenda Vjatseslav Vjedenin ja kohta Mäntyranta, jonka sukset tökki pahasti. Iski paakkuja suksenpohjaan, joten Eero karjaisi, että havuja perkele, että saisi suksenpohjia hiukan puhtaammiksi. Mutta varmaankin sitä konstia ovat käyttäneet menneiden vuosikymmenten aikana hyvin monet hiihtäjät ja kyllä nuorempana myös itse jouduin havujen yli hiihtämään, eikä siinä yleensä yksi perkele riittänyt matkan aikana, niitä tuki pitkin matkan vartta tasaisin väliajoin.

Niinpä perinteisellä hiihdolla minunkin urheilu ura alkoi. Se tuntui jotenkin luonnolliselta, koska ladut olivat talviaikaan lähellä, eikä muutakaan tekemistä juuri ollut. Ja kun jokin asia tempaisee oikein kunnolla mukaan, niin se on sitten menoa. Pojat alle 10v ja siitä sitten kahden vuoden välein sarjanvaihto aina tuonne varusmiespalveluun saakka, eli 18 vuotiaisiin. Kisareissuja kertyi noiden vuosien aikana paljon ympäri Suomen, ja jokunen ensilumen leirikin alkutalvesta tuolla Pohtimolammella. Ensilumia oli yleensä myös tarjolla kotimaisemissakin ja hiihtohommiin päästiin yleensä aina viimeistään marraskuussa. Puijon yläpelloille, joita myös Antikkalan pelloiksi sanotaan olivat kovassa käytössä, aina koulupäivän jälkeen. Kuun valossa hiihdettiin se mikä jaksettiin ja viikonloppuisin kaksi kertaa päivässä, sitä pitkää ja hidasta. Tämän päivän hiihtäjät ovat kyllä todella vaativia latuverkoston suhteen, sillä tuskimpa ne alkaisivat hinkkaamaan 200m ympyrää monta tuntia päivässä, niin kuin aikoinaan tehtiin Antikkalan yläpellolla.Savon piirin valmentajista yksi oli nimeltään Tikkasen Pentti tuolta Mikkelistä. Pentin ohjelmilla mentiin ja tunnontarkasti treenit vedettiin läpi kesät talvet.

Tämän päivän paljon käytetty rullasuksihiihto ei kyllä oikein koskaan napannut, vaikka kyllä puurunkoiset Hulkkoset tuli tutuiksi. Juoksu oli se treenimuoto, millä pohjakunto luotiin talvea ajatellen ja suolla ja metsässä kävely helvetin isot kumikengät jalassa ja sauvat käsissä tietty. Niin meni nuoruus hiihtohommissa ja siinä samalla tuli tehtyä pohjatyötä tuleville juoksuvuosille. Kaikki ne hienot muistot nuoruuden ajoilta, ovat syöpyneet pysyvästi mieliin ja mitä vanhemmaksi alkaa biologisen prosessin aikana tulla, sitä enemmän niitä aikoja muistelee kaiholla.

Aika siis kultaa muistot. Kovimmista kovin harjoitus oli nuorena poikana, tuolla Puijon hiihtostadionin ympäristössä suoritettu Nokelan Aaron keksimä kuntotesti. Siinä ensin juostiin Puijon pururata 3km ympäri ja heti perään sen ajan pikku puijon hyppyrimäen portaat (ei enää olemassa) ylös kilpaa, läpsäisten lopulta Puijon tornin betonia. Siitä sitten alas ja puru taas ympäri ja uudestaan ylös. Taas alas, puru ympäri rivakasti juosten ja tornille ylös kilpaa. Kolmannen rundin jälkeen oli jalat niin sökönä, että piti varttitunti odotella, että pystyi laskeutumaan alas, kun voimat olivat aivan poissa jaloista ja koko kehosta. Pääasiassa kesän treenit olivat siis juoksua. Puijon pururataa tuli tahkottua oikein urakalla kesät, syksyt ja sauvarinnettä riitti Antikkalan pujottelurinteessä, sekä Puijon poluilla.

 

Tämän päivän omat tekemiset, no ei juuri yhtään mitään fyysistä