torstai, 15. elokuu 2019

Ultrattaako.

Jahah, vai tälläistä tällä kertaa jutun aiheena. Nimittäin Rane sport sivuilla on keskusteluketju ultrajuoksusta ja lähinnä siitä, miten sitä verrattaisiin "normaaliin"kestävyysjuoksu suoritukseen.

No kaikella kunnialla on todettava, että Satun Kähkösen satanen oli kova näyttö kovasta aeroobiasta, MUTTA on aivan turhaa alkaa vertaamaan kovavauhtista kestävyysjuoksu suoritusta, esim. kymppi, puoli mara tai mara, johonkin ultraan, koska kyse on aivan eri lajeista. Siis todellakin eri lajeista, sillä senhän jo osanottaja määrätkin eri juoksukilpailuissa todistaa, sillä onhan eri kaupunkimaratonien lähtöviivalla hiukan eri tungos, kuin ultrien lähtövaatteen alla.

Pääasia on kuitenkin se, että jokainen löytää itselleen sen oikean lajin, mistä nauttii ja saa siinä samalla jätettyä kaiken energian sinne matkan varrelle tyyliin, katsokaa, hän antoi kaikkensa:)

Maratonin voi juosta kyllä kovaa, eli harjoitella spesifistisesti sille matkalle oikein, mutta ikävä kyllä, se ei vielä välttämättä takaa ultrajuoksussa hyvää tulosta, sillä ultra ymmärtääkseni kysyy vielä jotain erityisominaisuuksia kehon toiminnoilta. Kuitenkin jotkut omaavat näitä ominaisuuksia jo luonnostaan, kun taas jotkut eivät, eli sitten on tyytyminen "pelkkään maratoniin" Puhun siis rasvaaineen vaihtumisesta energiaksi, mitä voidaan kehittään tiettyyn rajaan asti tiedetyillä vauhdeilla. Toinen seikka on se, että toisten jalat kestävät ultrapitkien matkojen iskutusta toisia paremmin. Ja kolmas seikka, eikä missään nimessä vähäisin on ultrajuoksijan mieli pystyä psyykkaamaan itsensä yli kipu/väsymysrajojen kohden tuntematonta. Aivan samalla tavalla kuin pituussukeltajien tahtotila ymmärtää, että tästä tunnetilasta, kun tuntuu siltä, että happi loppuu mennään yli ja matka jatkuu.

Toisin sanoen, rata/maantiematkat vitosesta maraan ovat vauhdiltaan niin erilaisia ultraan verrattuna, että ne vaativat myös kovempia harjoitusvauhteja ja nimenomaan useammin tehtyinä, vaikka esim. 10 päivän syklissä. Siksi vertaaminen ultraa ja kovavauhtista kestävyysjuoksukilpailua on turha alkaa spekuloimaan, koska ne ovat eri lajeja. Kaikki kunnia molemmille lajeille, sillä molemmissa kysytään todella kovaa keskittymistä ja kuntoominaisuuksia.

Näitä poikkeutapauksiakin tunne omalta aktiiviajalta ja joiden kanssa myös kilpailin. Kovin kaikista oli herra nimeltä Risto Laitinen Raahesta. Olen muutaman kerran jutellut Riston kanssa niitä näitä kestävyysjuoksusta aikoinaan kun samoissa kisoissa ollaan nähty. Kaikki alkoi jo 80 luvun alussa, mutta Risto minua hiukan vanhempana, oli jo silloin huippukunnossa. Vuonna 83 Laitinen kellotti kesäyön unelman 100km aikaan 6,30h ja maratoninkin taisi sipaista luvun alkuvuosinan alle 2,20h. Maantiepiikit ja puolimaratonitkin menivät aika mallikkaasti. Tuona 83 vuonna Jyväskylän Finlandiamaratonilla Risto pudotteli tuulispäänä minun ohi jossain 38km kohdalla. Ei olisi pudotellut, jos minun sen ajan urheilushortsit olisivat pysyneet jalassa. Tuli nimittäin jonkin verran vettä välillä 30-40km eikä auttanut muu kuin kannatella housuja toisella kädellä, jotta pääsi säädyllisesti maaliin.

Risto oli erittäin asiallinen ja vihkiytynyt lajilleen ja säästelijäästi teki yli 60km lenkkejä ultraa ajatellen. Mutta niitä on myös pakko tehdä, jos meinaa tehdä hyvää tulosta pitkillä matkoilla. Hyvin kuvaavasti Risto selitti aikoinaan, että hänen ammattinsa on hyvin lähellä ultrajuoksua, Eli metalurkin tai jotain sinne päin ammatti tutkiin metallien väsymisilmiöitä. Aivan samalla tavalla kuin ultrajuoksija tutkiin omaan murtumis/väsymispistettään.

No mutta eikös Satulle ole ihan omasta takaa valmentaja, eli Kalle Lipiäinen. Kallehan valmistuu ajallaan ihan samaan ammattiin, kuin legendaarinen Risto Laitinen aikonaan, siinäpä työnsarkaa kerrakseen. Vai onko sitten niin, että Satu on terästäkin lujempaa:) 

 

maanantai, 5. elokuu 2019

Kesää odotellessa.

Ei siitä ohuesta ropasta ainakaan mitään haittaa ole, jos kyse on kestävyysurheilusta tai vaikkapa mäelle tai vuorelle nousussa. Norjan naisten murtsikan ykköstykki Juuhaukki tuli näki ja voitti, olipa kyse rullasuksinoususta tai vaikkapa ratajuoksusta.

Kun on vähemmän kehon painoa on varsinkin huippuurheilu kestävyyslajeissa hiukan keveämpää suorittaa.  Tämä näntiin perinteisissä rullasuksikisoissa missä miteltiin pitkällä matkalla yhteislähdöissä ja mäkinousussa. Juhaug tykitti näkinousussa sellaisen ajan, että ei ollut montaa ukkoa nopeampaa ja varsinkin Suomen naiset jäivät todella paljon. Vaikka esim. ampumahiihtäjä Mäkäräinen omaa suhteellisen pienen kehon painon ei Kaisalla ollut mitän asiaa Theresen vauhtiin. Mistä tämä sitten johtuu, no tietenkin siitä kapasiteetistä mitä ropasta otetaan ulos tosipaikassa kun kyse on ampumahiihtäjästä ja spesifistisestä murtomaahiihtäjästä. Mutta on se Norjan tyttö kyllä ihme kuntokone ja sen se osoitti Norjan mestaruuskisoissa ratakympillä. Jos rullasuksilla ollaa tasavertaisissa asemissa kaikkien suhteen, eikä tarvitse alkaa selitellä voitelun epäonnistumisesta on tilanne ratajuoksussa täysin sama. Raaka kymppi ilman voitelua ongelmia. Mikä voisi paremmin kuvastaa ihmisen suorituskykyä, ei mikään. Siinä tulee esille ihmisen aeroobinen pohja ja kaikki kynnykset siitä ylöspäin aina anaerobiaan, sillä sen verran raaka matka se on.

Kympin kautta kaikki maailman parhaat maratoonaritkin ovat lähestyneet päämatkaansa, eli jos koko paletti on hoidettu harjoittelun kautta kuntoon on onnistunut ratakymppi hyvä tae siitä, että homma on bueno. Eivätkä ne maratoonarit yleensä kanna ylimääräistä läskiä mukanaan, sillä ne ovat karisseet vyötäröiltä jo harjoittelurääkin aikana.

Niinpä,kyllä se laittaa aika sanattomaksi, kun hiihtäjänainen juoksee ratakympin 32,20min. Ei, ei siitä voi kuin ihmetellä ja ilman huulirasvaa:) Miettikääpä sitä ja entäpä mikä olisi tilanne jos juuhaukki starttaisi vaikka puolikkaalle, tai entäpä mara.

Ei pelkoa, sitä virhettä ei tee ammattihiihtäjät. Jotkut suomalaiset mieshiihtäjät kyllä ovat tempaiseet syksyllä maratonin ja samalla tuhonneet koko kesä harjoittelun ymmärtämättä, että se nyt kun ei ole viisata. Siinä tuhoutuu pitkäksi aikaa jalkojen voima/elastisuu ja varsinkin vammaherkkyys on käsin kosketeltavissa:) Palautuminen marasta, mikä on suoritettu vähillä juoksuharjoittelulla on todella pitkä prosessi, joten miksi hiihtäjä pilaa hyvän harjoittelukuukauden vähän ennen ensimmäisiä lumileirejä jokin tyhmmä tempauksen takia.

Kalevan kisat oli ja mäni, enkä juuri niitä seurannut kuin illan koosteessa. Syy oli tietenkin järkiperäinen vaikka eihän minulla sitä todistetusti kovin kehuttavasti ole. Mustikka metsä on kovasti vetänyt puoleensa.Jotkut väittävät, että ei sitä ole, eli satokausi olisi huono, mutta kyllä sitä pienellä/suurella etsimisellä on löytynyt. Kuusikymmentä litraa ole sitä jo poiminut ja kolmekymppiä viekä pitäisi. Hillaa tuli ihan mukavasti ja vielä pitää pakkaseen jättää puolukkavara.

Omat. En ole ehtinyt paljon juoksentelemaan, näiden tärkeimpien asioiden takia, siis en ole jaksanut/viitsinyt.

maanantai, 29. heinäkuu 2019

Loma!

Kylläpä on kiva, kun on mukava.

Ensiksi kuitenkin pyöräilyasiaa, siis sähkö sellaista. Ei ole tasapuolista, että piakkoin ihminen liikkuu melkein millä tahansa, mutta sähkön avittaman. Kuopio, joka mainostaa itseään Suomen hyvinvoinnin pääkaupunkina, mikä on silkkaa hapatusta,otti keväällä käyttöön laajan ja suuren kaupunkipyörä verkoston ja tokihan pyörät ovat sähköavusteisia. Ihan hyvä idea sinällään, mutta ei loppuun asti ajateltu kokonaisuus. Turvallisuus kysymys, mikä liittyy oleellisesti pyöräilyyn on pyöräilykypärän käyttö ja mikä ei kuitenkaan koske kyseisiä pyörän käyttäjiä tulee vielä näyttämään sen kolikon toisen puolen, eli huonon puolen. Kenen on vastuu kun se ensimmäinen kolari tai kaatuminen näillä pyörillä tapahtuu ja heijariliikkeessä pää kopisee vasten asfalttia aiheuttaen vakavan kallovamman tai peräti hengen lähdän.

Ainakin minkä olen laittanut merkille näiden kaupunkipyörien käytön suhteen on se, että vauhti alkaa kasvamaan kuskeilla sitä mukaa kun varmuutta tulee lisää. Ja tämä on se sudenkuoppa, sillä nämä jumalattoman painavat pyörät eivät tarvittaessa pysähdy aivan yhtä nopeaan kuin tavan kevyet pyörät. No täysin verrattavissa tilanteeseen, että vuokrataan auto, mutta ei velvoiteta käyttämään turvavyötä on tämä sähköpyörä.

Tasapuolisuuden nimissä kun nykyjään kaikki on sähköavusteista, niin missä viipyy juoksua avittava sähköhärpäke. Itse alkaisin kovasti kaivata hiukan apuja juoksuun, koska lenkit lyhenee ja vauhti hidastuu. Mutta samalla se todistaa sen, että juoksu on se kaikista kovin laji, eikä sitä voi avittaa kuin korkeintaa d osastolla, sähkön puuttuessa.

Siis on kiva kun pääsee luolasta ulkoilmaan ja aloittaa kaikessa rauhassa miltei kuukauden loma. Ja kun vielä lupailevat alkuviikosta ihan kunnolla kylmenevää keliä on ajoitus täydellinen. Sitä nimittäin jaksaa 15 asteen viileässä mennä metsässä ihan eri tavalla kuin näillä helteillä. Kyse on tietenkin kadoneen mustikan metsästyksestä. Niin ja sitten on se kalastus todella kovasti tapetilla ja takaiskaritkin pitäisi tojotaan vaihtaa. Lenkilläkin pitäisi käydä, mutta kun ei meina oikein viitsiä, mutta koetetaan nyt edes.

Mutta niin kuin aina ennenkin, loma alkaa lekurilla. Syötyäni se 10 päivän antibiootti kuurin, päätti arvauskeskuksen lääkäri laittaa minulle maksusitoomuslappusen ehdelle erikoislääkäri käynnille. Mitä siitä taas poikii, jää nähtäväksi?

Eilen avasin jo mustikan poiminnan yhden sankon taktiikalla ja tänään jatkan sitä tuolla Siilinjärven ja Nilsiän välimaastossa. Suoalueiden reunamat, missä on kosteutta ovat niitä mahdollisia paikkoja, mistä niitä kannattaa etsiä.

Omat. raskasta on ylipainoisen ruhoaan kantaa. Hölkkää ja väliin maastopyörää sopivasti, mutta ei saa väsyä.

 

tiistai, 23. heinäkuu 2019

Heikko happi.

Kymmenen päivä antibioottikuuri on takana ja toivottovasti ei tarvitse pitkiin aikoihin uutta kuuri alkaa. Kyllä se otti ainakin mahan päälle ja sitä mukaa koko kehon jaksamiskyvylle. Vei se voimat, vei se, mutta jotainhan sitä on kuitenkin ajankuluksi tehtävä.

Huonoa oli se että tuo kuuri ajoittui lomaviikolle, siis aikaa olisi ollut, mutta ei oikein tehoja tehdä mitään hikuliikuntaa. Pientä höntsäilyä ja oleilua seuraten kun muut ähkii ja puhkii. Lapinlahden eliitti oli ihan jees, eikä pienet vesikuurot päässeet latistamaan ennätysyleisön tunnelmaa. Marjastuskausi viime lauantaina myös pyörähti käyntiin lakkasoiden myötä ja hyvin oli marjaa korpisoilla. En edes viitsi laittaa kuvaa lakkasaaliista, sillä se saattaa aiheuttaa vain supisuomalaista kateutta ja kerta reissu riitti tämän marjan osalta, sillä nyt voi siirtyä suoraan mustikka puolelle.

Olin kalassa tuolla suvasveden puolella Vehmersalmen suunnalla. Kukkarinselkä ja ruutana saari oli yöpaikka. Eilen aamulla, loman viimeisenä päivänä lähdettiin kello seven ahvenen etsintään perinteisin pohjaonginta menetelmin. Heti ensimmäinen paikka oli jackpot, sillä kaiku alkoi piirtämään hillitöntä näkymään 5 metristä alaspäin aina pohjaan saakka, noin 10 metriin. Ajoahven parvi ajoin pienenpää muikkua tai kuoretta pintaan. Se oli tunnin sessio ja isoa, siis todella kookasta ahventa nousi veneeseen, niin tasapainolla kuin jigikumilla, sekä tietenkin matopilkillä. Hyvä reissu oli se aina seuraavaa reissua odotellessa.

Vireeni täytti tasavuosia, siis 70 on Lasse suurella mittarissa. Eilen tuli töllöstä dokumentti kultaajoilta ja aina se jaksaa sykähdyttää. Yksi suurjuoksijoista joka myös saksan olympiakisoissa kolkutteli Lassen kantapäitä kymppitonnilla nukkui joitain vuosi sitten pois. Mirus Jifter, Etiopia oli juoksija, joka sitten Moskovan olympialaisissa näytti 300m kirivoiman, johon kellään ei ollut aseita vastata ja samalla Lasse joutui vuorostaan katselemaan Miruksen kantapäitä.

No, mitäs muuta. Niin kesähän se painaa lopulta päälle ja oikein kunnon lämmön kanssa. Tämä viikko taas työpailla ja sitten kuukauden loma, ei paha. Elokuun lopulla olis taas tarkoitus juosta lappu rinnassa. Houkuttelivat poijaat minut joukkueeseen täydennysukoksi ja paikkana Ristiina. Aikuisurheiluliitto järjestää siellä maantiejuoksun SM kisat matkana 10km ja lupauduin siis joukkueeseen mukaan. Pitänee taas alkaa käydä juoksulenkillä, niin jaksaa jollaintapaa klaarata sen kunnialla läpi ton Ristiinan.

perjantai, 12. heinäkuu 2019

Kesäkö??

Suomen kesä on lyhyt ja vähäluminen. Eivät ole kesävuodet veljeksiä keskenään. Jos viime suvena kärvisteltiin vuosituhannen kuumin kesä ja sitä lämpöä kesti ja kesti on tänä suvena asiat aivan toisin. Kesäkuu oli kyllä jees ja kaikki näytti hyvältä, sillä onhan niin, että heinäkuu olisi takuuvarmaan lämmin. Toisin on nyt kuitenkin käymässä ja nyt kärvistellään vuosituhannen kylmintä heinäkuuta. En kyllä itse muista koskaan heinäkuun olleen näin viileä. Ainut lohtu jos sitä lohtua pitää väkisin hakea on se, etten ole pitänyt vielä yhtään vuosiloma päivää ja jospa kävisi niin hyvin, että edes elokuussa voi riisua ulkona paidan pois päältä. ihan tuolla järvellä.

Suomen kestävyysurheilun taso on todellakin sitä, mitä se nyt tulosten valossa on, jos mittarina on kansainvälinen taso. Sen todistaa menneet maantiepyöräilyn SM kisat. Siis hei, mitä ihmettä, sillä pohojan maalla ajetut ajot miesten 190km matkalla ennätti ensimmäisenä maaliviivan yli Arto Vainionpää. Eihän siinä mitään ihmeellistä, että joku aina voittaa kisan, mutta tällä pitkänlinjan pyöräilijällä on ikää 51 vuotta. Siis missä oli muka kovakuntoiset nuoret ketjunpyörittäjät kun kuntoominaisuuksia jaettiin, sillä onhan se nyt noloa kun yli viiskymppinen kyykyttää nuorempiaan SM kisoissa. Kaikki kunnia kuitenkin tälle teräsukolle ja hattu pois päästä. Uskon kuitenkin aika vakaasti, että missään muussa maassa missä pyöräilykulttuuri on aivan eritasolla kuin Suomessa ei yli viiskymppiset juhli yleisessä elitesarjassa.

Sama tilanne on kestävyysjuoksussa, mutta sillä erotuksella, että eihän nyt herrajumala härmässä yli viiskybät nousen korkeimmalle pallille yleisen sarjan maantiejuoksussa, vai onko minulta mennyt nyt jokin ohi.Tosin tänäkin vuonna taitaa käydä niin, että ei montaa ukkoa juokse kymppitonnia alta puolen tunnin. Taitaa jäädä se määrä yhden käden sormiin ja osa niistäkin sormista voi olla poikki. Kun taas naisissa kaikkien aikojen paras Suomalainen naiskestävyysjuoksija Anne- Mari Kiekari (Sandel) on tekemässä paluuta kotimaiselle huipputasolle 42 vuotiaana ja varmaankin sinne myös yltää. Sinne ei naisissa ole tunkua, koska osa lupauksista juoksi niinsanotusti jalat altaan, osa siirtyi hiihtohommiin ja osa ei osaa päättää, mitä maata edustaisi. Jotkut taas ovat yrittäneet lähestyä ultran kautta ratakymppitonnia, mutta yritykseksi se on jäänytkin.

Mikä on opettajan ammatissa kolme parasta asiaa, no kesä, heinä, elokuu.

Vättävät, että ei tule mustikkaa. No höpö, höpö, sillä ainakin minun vakipaikat näyttävät ihan kohtuu hyvältä. Ja lakkaakin kuulema tulee, sillä muutaman tutun ja niiden vakoilureissujen pohjalta kuulemat jutut lupaavat myös pakkaseen tuota keltaista väriä. Puolukka on aina ollut helppo nakki ja sitähän tulee ihan kunnolla.

Eilen illalla ajoin busterilla sesisaderintamaa karkuun ja rantaan asti pääsin kuivana, mutta en enää autolle asti kävellen. Osasipa se antaa vettä ihan kunnolla.

Perjantain iltavuoro ja sitten olisi lomajakso 1 aika. VOI VELJET:)