Vankka omakohtainen kokemus, palava intohimo ja innostus ovat ne elementit mitä nykyajankin valmennus kaipaa, jos halutaan urheilijoiden kehittyvän. Jos omakohtainen kokemus puuttuu, tai se rajoittuu nuoruusvuosien urheiluun, ollaan todella ohkaisella valmennustietämyksellä liikenteessä, siihen vaaditaan vähintään 10 vuoden nousujohteinen harjoittelu ura ja meriitit mitataan sitten tuloksina. Nykyajan trendi on sitä, että mitä enemmän on käyty A,B ja C tason valmentaja tutkintoja, sekä hankittu kaiken maailma lisä diblomeja salkkuun, saadaan valmennustaito ja ymmärrys näyttämään mahdollisimman pätevältä, mitä se ei kuitenkaan loppupeleissä ole.

 Valitettavasti, koska jos ei ymmärrä miltä jokin tietty treeni, tai jakso/rytmitys tuntuu käytännössä, ei voi ymmärtää sen seuraamuksia, eikä näin ollen voida saada tuloksellista valmennusta aikaiseksi. Sambamaan kesä kisat ovat humulaisten näytönpaikka jos ja kun menestystä tulee. Lueskelin tuossa taannoin jostain lehdestä erään urheilu managerin positiivista suitsutusta Humun toiminnasta ja nimenomaan Kojonkosken onnistumisesta jo tähän mennessä. Siis siitä että nyt ollaan oikealla tiellä kohden uutta tulemista urheilun kansainvälisiin parrasvaloihin ja sitä että nykypolven urheilijoita on lähestyttävä enemmän niin kuin PEHMEÄMMÄLLÄ tavalla, jotta kehitystä tulisi. Mitähän tämä herra oikein tarkoitti, siis operatiiviselta kantilta katsottuna, sitäkö, että urheilijoita pitäisi orjentoida treenaamaan kovaa eri ajatusmaailman kautta, ikään kuin houkuttelemalla, eikä niinkään  tehdä selväksi, että jos et ole valmis sitoutumaan 10 vuodeksi tästä päivästä eteenpäin, vain ja ainoastaan kovaan ja tinkimättömään harjoitteluun, jossa urheilu on se numero yksi ja sen aikaansaama tuska ja hien tihkumat kyyneleet ovat sen tulos ja muut, kuten opiskelu tai työ sen jälkeen.

Paperivalmentajien ja managerien johdattelua, johtaa urheilijaa harhaan, koska senhän huomaa viimeistään silloin, kun tulee ensimmäisiä vastoinkäymisiä vamman tai vaikkapa alavireisyyden ilmaantuessa, ollaankin tilanteessa josta ei pehmeillä arvoilla ylös nousta. Pitää olla periksiantamattomuutta, niin kuin vanhalla isännällä aikoinaan, joka kuolinvuoteellaan kuiskasi papin korvaa, laittakaa sitten samaan kuoppaan tuo riihen takana oleva vanha Zetori, nimittäin ei ole vielä sellaista kuoppaa ollut mistä ei olla yhdessä noustu.Periksi antaja on yleensä ensimmäisenä valmentaja, joka jo urheilijan pikku kolotusta alkaa arvioimaan ja määräämään huoltotauolle, ihan vaan varmitteeksi. Ei osata erottaa esimerkiksi laiskuutta ja aitoa väsymystä toisistaan.

Nyt kun talvikisat on kisailtu ja menestystäkin tuli, pitää muistaa kuitenkin se tosiasia, mistä eräänkin penkkiurheilijan kanssa väänsin menestyksestä, että esim. miesten hiihdon mitalit tuli lajeista mitä hiihdon menestys vuosilla 70-80 luvulla ei edes ollut. Vaikka Niskasten sisarusparvi on eittämättä  tulevina vuosina ne varmojen mitalien tuojia, niin ensi ne HENKILÖKOHTAISET mitskut on hiihdettävä. Väitänkin että koskaan ei tulla pääsemään lähellekään samaa70-80 luvun tasoa kansainvälisesti murtsikassa, niin miehissä kuin naisissa, vaikka eri hiihdon variaatioita tulisi vaikka kuinka lisää. Siispä nyt olisi oiva tilaisuus koota koko murtsikka porukka yhteen, löytää, siis etsiä kunnolla rahaa ja pestata ihan oikea kotimainen "luomupäävalmentaja" remmiin.

Näitä MM ja Olympia mitalisteja meiltä löytyy ja ei olisi kielimuuria, sekä mankelinkin ali käyneet valmentajat osaisivat välttää sudenkuopat, kun jotkit niistä ovat sinne astuneetkin. Norjan mieshän ei Punkkisen tavoin uskaltanut sanoa, että oliko käyty edes koskaan sen kuopan reunallakaan, vaikka sen melkein kaikki vaistoavatkin. Sanokoon kuka mitä tahtoo, mutta jos nyt ei älytä valita kotimaista valmentajaa hiihdon pääsanojaksi, niin alkanut nousukiito jää kovin lyhyeksi. Juuri nyt on se aika, jolloin Suomen hiihdon päättäjien olisi näytettävä esimerkkiä siitä, että kotimaisinkin voimin pärjätään, eikä ulkomaiseen valmennusjohtoon ole tarvista. On viimeistään nyt aika unohtaa menneet ja annettava tilaisuus, niin kuin muuallakin maailmassa tehdään valmennuspuolella.

Jaahas, tuleekin taas lämmin päivä, lähdenpä tästä rantaan hölkälle:)