No, ennen mainostettiin autoja vaikka näin. Osta Lada, se on VUODEN auto, EHKÄ kahden:)
Mitä huonommin Suomella menee, sitä vahvemmin Suomalainen identiteetti lepää huippu-urheilijoiden suorituksista saatujen hekumallisten hyvänolontunteiden aallokossa. TOSI, nyt viime vuosinan se aallokko ei vakuuttavan korkea ole ollut, mutta sitä seuraavaa hirmumyrskyn nostattamaa aallokkoa odotellessa on hyvä aika spekuloida vaikka vuoden urheilija titteliä ja sitä nostetta, mitä se aikaan saa, muutakin kuin perseet ylös penkistä.
Niin. Se hetki on taas käsillä, kun on pakko laittaa urheilijoita paremmuusjärjestykseen tässäkin maassa. No laitetaa, laitetaan oikein urakalla, tosin palkkaa siitä ei saa kuin korkeintaan Suomen päättävä urheilukabinettikerma, koska heille se on edustustilaisuus, muille velvollisuus olla läsnä, jotta saadaan näyttävät bileet aikaiseksi.On vähän niinkuin Linnanjuhlien meininki.
Pitkä liuta nimiä, jotka kaikki ovat menestyneet hyvin omissa lajeissaan. Niitä kaikkia on turha alkaa tässä erittelemään, koska kovin montaa potentiaalista Vuoden urheilija ehdokasta ei ole.
Joko nyt on Leo-Pekka Tähden vuoro. Neljäs olympiakultamitali putkeen paraatilajissaan 100m kelauksessa. Herättää monessa ristiriitoja lähinnä siitä kuuluuko paraurheilu samaan kategoriaan niinsanotusti terveraajaisten kanssa. Minusta kuuluu.
Mira Potkonen. Naisnyrkkeilyn ensimmäinen Suomalainen Olympiamitalisti. Naiset eivät ole vielä kauan saaneet hakata toisiaan nuoratussa kehässä Olympiatasolla. Jos kyseessä olisi ollut vaikka miesten raskas sarja ja sieltä olisi tullut Suomeen mitali,tilanne olisi paljon selvempi, mutta naisnyrkkeily on vielä sen verran tuore juttu, että?? mutta kuka tietää vaikka?
Lotta Lepistö. MM -maantieajon pronssi, seurajoukkueiden joukkueaika-ajon MM-pronssia ovat huikeita suorituksia. Muutenkin onnistunut kausi, jolla Lotta murtautui lopullisesti ehdottomaan maailman eliittiin. Ja vaikka metsähallituksenkin puolella vauhtia ottanut ja takaisin kasaan paikattu sisupussi on teaminsa ehdoton ykköstykki ovat parhaat ajot vielä edessä. Ei kuulu sarjaan lada, koska kirikin irtoaa varsin mallikkaasti,ajovuosista puhumattakaan.
Kaisa Lehtonen. Suomen Triathlonin suurlähettiläs maailmalla, jolta löytyy niin EM, kuin MM mitaleja, sekä voitto Etelä-Afrikan täyden matkan kisassa. Kuitenkin vuoden kliimaksi koettiin Hawajin ironman helvetissä, mistä lohkesi huikea 5 sija. Talviharjoittelupaikaksi Kaisalle valikoitui tälle talvelle minullekkin tuttu Torrevieja, joten ilmeisesti vauhtireservien kasvattaminen on vuoden teema. Mäkeäkin löytyy pienen ajomatkan päästä, vaikka esim. Sierra Espunan muodossa, se vuori ei ottanut loppuakseen milloinkaan.
Jenna Laukkanen. EM-pronssia pitkällä radalla 50 metrin rintauinnissa, 4x100 metrin sekauintiviestin EM-pronssijoukkueessa, lyhyen radan MM-kisojen 4:s 50 ja 100 metrin rintauinneissa sekä 5:s 100 metrin sekauinnissa) Päättäväinen uimari, jonka isän satun tuntemaan ja kauaa taaksepäin. Harrastihan isä"Lakke" kestävyysjuoksuakin aikoinaan, sen minkä nuohoukselta kerkesi.
Petra Olli ja EM kulta. Olympialaiset eivät mennet niin kuin niiden piti mennä. Itsekin arvioin Petran varmaksi mitalistiksi, tai kaikista varmimmaksi. Menee kyllä isompikin ukko katurähinätasolla nurin, mutta sarja 60kg ja maailman muut kovat naiset antavat aivan eri vastuksen, kuin keppanakännissä haastavat räkänokat, tai itseensä kyllästyneet haistattelevat epäonnistuneet naisenalut.
Sitten olisi tarjolla Tatlia, Walsthrömia, pari muuta uimaria, hiihtäjiä, sekä pum,pum hiihtäjä. Sikermään voi vielä lisätä vapaaottelijan, tai vaikkapa jonkun muun paramenestyjä, tai miksiei purjehtijan. Löytyy myös Olaa, joka ei juo coca-colaa,nelinpelin tennisässä Kontinen on varmaan myös monen mieleen. Tai miksi ei Oskari Mörö, ei paha. Ja sitten on tämä aalto keulassa jääkiekkolaivan, eli Patrik Lainen, eikä siitä sen enemmän, koska siitä saa lukea joka lööpeissä ja joka päivä. Mutta tätä tittelijä tänä vuonna ei vie keihäänheittäjä, vaikka parapuolelta tuli hopeinen olympiamitali.
Valitkoon sitten kaikkitietävät urheilutoimittajat mieleisensä, mutta yksi on varma. Siis se että aina tulee, kun Suomessa ollaan,tuota kritiikkiä ja eripuraa siitä, että ei mennyt oikein nytkään.
Itse en ala erittelemään ketää toista paremmaksi, koska se on periaatteessa väärä tapa arvioida yhdelläkertaa paremmuutta kaikkien lajien kesken. Ja kun vielä valitsijaraati koostuu kaikenmaailman urheilutoimittajista, tulee lopputuloksesta väkisinkin puolueellinen kabinetti päätös. Ja lopulta itse urheilu itsessään jää sivuosaan ja vielä katupuskista kuulee vittuilua, niin kuin Petra Olli oli saanut kuulla, vaikka parhaimpansa on yrittänyt SUOMEN VÄREJÄ PUOLUSTAESSAAN.
Kuopiossahan valittiin jo kaupungin Vuoden epäonnistunein urheilija. Allekirjoittanut voitti kyseisen kisan jälleen kerran paljon puhuvin numeroin sata-nolla. Vähän oli paineita, mutta luotto on valitsija toimittajia kohtaan niin kova, että lupasivat saman tittelin jo valmiiksi ensivuodeksi. Saavatpahan muut sitten keskittyä rauhassa urheiluun ilman paineita.
Niinpä. Nyt on ollut aikaa tehdä vaikka mitä. aamulla 1,30h helevetin kevyt. Iltapäivällä ahvenpilkillä, 2kg erikokoista raitapaitaa.Illalla maantiepyöräprojetki, eli rungon maalaus.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.