Suurella kaiholla aina joskus muistelee menneitä aikoja ja lähinnä sydäntä olevia asioita. Onhan niitä monia aiheita, mutta viime aikoina olen aiheestakin palannut muistoissa taaksepäin ja syystä. 

Kestävyysjuoksu tässä piirissä alkaa vetelemään viimeisijään, ainakin yleisten sarjojen osalta, jos mittarina käytetään entisaikain tasoa ja nykyhetkeä. Minnekkä on hävinnyt innostus kehittää itseään tässä raadollisen kovassa lajissa, missä ei pysty piiloutumaan toisten selkien taakse, jos taso ei vastaa edes kohtalaista suorituskykyä. Joukkuelajit imevät lupaavat juoksijat mukaansa koska yhdessä puuhastelu on ehdottaman in, kun taas itsekseen rääkkääminen auttamattomasti out. Nykyajan trendi muokkaa ihmisen tekemisiä, eikä yksilöurheilu kiinnosta, vaan pitää olla sopulilauman tavoin yhdessä puuhasteleva hemmo tai henna.No tämänkaltainen toiminta ajan myötä johtaa myös siihen, että kun tullaan työelämään, jos tullaan, niin siellä ei sitten kyetä yksinoloon, vaan sielläkin pitää olla porukoissa, koska se on kivaa. Nykynuoren sanosta, että lähdetään pitämään hauskaa kuvastaa hyvin sitä mihin urheilussa ollaan ajauduttu. Vätän, että esim. kestävyysjuoksussa ja siinä tavoitteellisesti harjoitteleva urheilija, joka tähtää ei hauskan pitoon, vaan mahdollisimman kovalle tasolle, joutuu laittamaan itsensä täysillä peliin miltei aina kun treenaamaan lähtee. Ja kun koittaa se juhlapäivä, eli kisapäivä, niin harva pystyy sanomaan, että lähden pitämään HAUSKAA.Siinä yleensä on hauskuus kaukana, kun roppa huutaa hoosijannaa,jalat lyö satsuumia ja pää on yhtä tyhjä, kun eläkelöityneellä uinninvalvojalla:)

Ennen vanhaan kun tässä piirissä miehet oli miehiä ja naiset naisia oli tilanne hiukan toinen. Oli silloin myös joukkuelajeja ja niissä myös oli tekemisen maku. Mutta oli myös kestävyysjuoksua ja tasoltaankin kovaa, puhumattakaan siitä, että osallistujamäärät olivat myös kohdillaan. 

Nykyjään on vielä voimissaan Kuopio maraton (entinen Rauhanlahden maraton) tai onko se nyt toisinpäin. Väkeä kyllä riittää lähtövaatteen alle, mutta.. Entäpä sitten se taso, jos mittarina käytetään kellolla otettua aikaa kätettyyn matkaan. Ei voi kuin todeta, että se siitä kilpajuoksusta. Suurin osa on vain mukana ollakseen mukana tapahtumassa. Onhan sekin ihan hyvä juttu, mutta vain juttu.

Hannes Kolehmaista kunnioittaen oli kauan sitten Kuopiossa tapahtuma nimeltään Hannes hölkkä. Olkoon nyt vaikka tämä Kuopio maraton jatkoa sille. Silloin ei selvitty yhdellä rutistuksella, vaan Hannes hölkällä oli kaksi esijuoksua ennen varsinaista tapahtumaa.Ne olivat Vilijamin väljä veryttely ja Tatun tyhjennysveto viikkoa ennen Hannesta. Itse kävin ne kaikki juoksemassa muutaman vuotena ja KIVAA oli kun sai PORUKOISSA puuhastella. Tosin siitä puuhastelusta tuli jalat niin saakelin kipeiksi.Vilijamissa kierrettiin puijonsarven lenkki noin 11,5km Tatussa jatkettiin matkaa niin että matkan oli 17km. Ja lopun kruunasi Hanneshölkkä matka hiukan vajaat 22km.

Tästä on nyt osapuilleen kohta 40 vuotta kun näitä juoksuja juostiin. Silloin aikoinaan meitä ei viihdyttänyt Kuopio hallin tartan sen enempi, kuin älypuhelimet tai sähköpyörät tai lautasähköhärpäkkeet. Oli vain maantie ja motivaatio, se riitti.

Miten on sitten tähän tultu, kun hikipinko urheilu ei saa nuoria innostumaan. Tai jos saa, niin liekki sammuu yhtä nopeaan kun on syttynytkin. Ja tuskin siihen auttaa tämän ajan sähköhärvelit ja härvelit yleensäkkään. Päin vastoi. Paholaisen keksintöä on tämä sähköllä liikkuminen. Porukat laiskistuvat yhä kiihtyvämmällä vauhdilla, kun ei tarvitse enää omia jalkoja tai omalla lihasvoimalla siirtyä paikasta toiseen.Tässä tulee ajan saatossa käymään niin, että nuoret liikuntakyvyttömät eli huonokuntoiset eivät jaksa enää edes työntekoon. Ei edes kohtuullista kuntoa vaativiin työtehtäviin. Ja jokainen tietää mitä siitä taas seuraa tämän valtion työvoimapolitiikassa.. No ei ainakaan sanonta KKI, eli kunnossa koko ikä tule toteutumaan sähkömeiningillä.

Näin ennen joskus HYVINÄ AIKOINA.

Omat. Täytin tänään vuosi ja yritin toteuttaa KKI meininkiä. Aamulla hämärissä Väinölänniemele. Ratakierroksi yhtä monta, kun taaksejääneitä elinvuosia, eli 64. Ilman minkäänlaista sähköavustusta etenin 64 kierrosta, eli 25,6km hyvällä fiiliksellä nousujohteisella vauhdilla. Tämä on minulle jokavuotinen traditio ja tulee toivon mukaan jatkossakin olemaan. Mutta jos käy niin, että tämä ei saa jatkoa, voi asian ajatella vaikka niin, että olen ostanut jonkin sähköavusteisen menopeli ja kunto on päässyt repsahtamaan niin huonoksi, ettei jalat enää kanna. 

ps. tuo Hannes kulki sitten seuraavan vuonna -83 jo hiukan paremmin, kun olin saanut vuoden aikaa treenata hyvin.