Pienen huoltotauon jälkeen palataan juttuihin.

Seefeld tuli ja meni ja minä siinä mukana. Rehellisesti tunnustan, että en seurannut kisoja kovinkaan paljon, vaan pikemminkin hyvin vähäisen. Miksi, no siksi kun ei oikein kiinnostanut ja toisaalta vaikka oli 12 päivän vapailla,niin ihmeelliseltä kuin se kuulosta en joutanut.

No kisathan meni suomalaisittain hiukan alavireisesti, odotin kahta mitalia, mutta tuli yksi. Norja dominoi ja jos joku kuvittelee, että se johtui tai johtuu d alkavalla sanalla on väärässä. Katsokaa scandinavian cup kisoja ja viimeistä viron maalla. Siellä se Norskien salaisuus, eli tason laajuus näkyy, sillä peräti 16 miesten kärkisijaa meni turskamaalle. En ala erittelemään suomalaisten edesottamuksia Seefeldin suhteen sen enempi, kuin toteamalla, että pitäisi pysyä pystyssä ja toiseksi ei aina tarvitse syyttää kunto ominaisuuksien puutetta kaluston kilpailukyvyn puutteella.

Toinen asia MM hiihtojen suhteen oli tuo d sana, joka nosti taas päätään. K-P. Kyrö sanaili osuvasti, että koko asia oli teatteria, millä saatiin aikaan näkyvyyttä. Ja kyllähän se osuu aina kansan tunteisiin kun douppingista puhutaan tai kärytään. Jodlaaja maan lehti yritti panna vielä paremmaksi, tempaisemalla mukaan nimen Lasse Vireen, jota käkikellojen maan lehti väittää, ilman todisteita, että Lasse suuri olisi oikein oman veren doupingin pioneeri, voi taivas varjele sentään. Siis mitä sitten ajalta, jolloin se oli sallittua, on tekemistä tämän päivän ajan kanssa. Ja aika arkaa on alkaa huutelemaan jos ei ole pitäviä todisteita, joten kyllä jodlaavien käkikelloilijoiden pitäisi pitää turpansa kiinni. No iltalehden lööpit toitottavat, että Viren olisi ollut himoharjoittelija tyylii paljon määrää. Ei pidä paikkaansa, sillä ne olivat ihan eri ukot jotka takoivat vuositasolla yli 10.000km määriä. Lasse oli määrien suhteen maltillisempi, mutta järkevästi harjoitellen teki myös kovaa tulosta silloin kun oli isot kisat edessä.

Olen minäkin viime aikoina leikkinyt verellä, nimittäin ahvenen verellä. Joka toinen päivä juoksua ja välipäivä pilkillä, niin se menee.

Tuossa aamulla eräs kaveri soitti uteliaisuuttaa, että olenko vielä hengissä, kun ei ole kuulunut pitkään aikaan mitään. Ei, minä en kuole koskaan, vaan lakkaan joskus olemasta, kun elintoiminnot loppuu. Kaikki hyvin kuitenkin, tai melko hyvin, mutta tästä se kevättä kohden pidot jäällä eikun paranee. Ja toivottavasti juoksuhalutkin alkaa löytymään sitä mukaa, kun vaatekerrat vähenee. Nyt siis edetään jo hyvää matkaa maaliskuuta ja oletteko huomanneet, miten auringon lämpö alkaa saada yliotteen,vaikka öisin saattaa olla parikymppiä pakkasta.

Näillä mennään. Himohiihtäjät alkavat kierrellä pakollisia kevään laturetkijä, mutta lumien sulettua rävähtää taas kevään hölkkäkausi käyntiin. Pohjois-Savon osalta se tapahtuu Rane Sportin jäähyväisjuoksulla tuolla Leppävirralla joskus huhtikuun puolenvälin krouvissa, missä minä aijon myös juosta ja nyt ilman kameraa kädessä. Helppo lähteä mukaan kun ei ole muuta tavoitetta, kuin olla mukana hengessä ja jäällä kävelyä on tullut sen verran paljon, että jaksaakin pitäisi:) Adjöö!!