Mitähän tekis, että sais tuon jalan kuntoon mahdollisimman nopeaan. Nyt keksin, minähän en ole lisenssiurheilija, joten eipä ole pelkoa ylimääräisistä ovikellon soittajista(antidoping) ja tarina alkaa. Heitän          siis kauhean kuurin päälle, aloitan vaikka anoboleista (deca -duraboli) soitan siis keski- suomeen, siellä kuulemma talonmiehet tietää asiasta tai ainakin väittävät tietävänsä näistä asioista. Sitten tietoa lisää haen, A,B,C,D kasvu kehiin kävelee, epolla nousee vaikka taivaaseen, nyt löytyykin tarjontaa, minkähän valitsen, oliiviöljy vai ternimaito, tai miten olisi kilpikonnan liemi ryyditettynä silkkiperhosen jämillä, yök, mutta kaikki käy ja monesta muustakin kauppatavaran hyllyn tuotteesta sitä kuulemma löytyy, ei kun kassiin.
 Mutta insuliini pitää saada, jotta saan parhaan terän irti, menen siis lähikauppaan, samalla ostan ale pakastekorista espanjalaista tai ranskalaista pihvilihaa, a la Contador, sillä jos tällä clenbuteroli  lihalla kasvaa pihviliha, kasvaa sillä ihmislihakin. Jotta saisin palautumisen nopeutumaan, menen auki revityn torin halki, kohti apteekkia, torin penkeillä tapaan tuon kaikille tutun pyörien päällä liikkuvan lenkillä säikyttelijä, siis sen kovaäänisimmän, mutta ei kovakuntoisimman, alkaa välittömästi minun bloki kirjoitusten moralisointi, nauran, koska äänessä on henkilö, joka ei ole itse uskaltanut tehdä edes omaa blokia, eikä paljon mitään muutakaan, jatkan matkaa apteekkiin. Kysyn hellävaraisesti apteekkitytöltä tuotemerkkiä, sir efedrin,  amfetamiini johdannainen on kuulemma loppu, mutta netin kautta tilaamalla kuulemma saa vastaavaa tabletteina, OK. Vielä kotimatkalla piipahda lähikaupassa hakemassa nandrolon hammastahnaa, nimeltään ”Baumann Paste” nukun seuraavan yö rauhassa.
Aamulla eräs tohtorijuoksukaveri tuo minulle lähtöeväiksi 2,5litraa hemohes nimistä surullisen kuuluisaa liuosta, alkavalle 3 viikon vuoristoleirille koska en halua olla, kuin nuori ammattilaispyöräilijä, joka nukkuu ikiuneen aamuyön tunteina omaan sänkyynsä, liian paksujen verien takia. No nyt tunnen olevani urheilija, pakkaan kaikki tykötarpeet matkalaukkuun ja suunnistan lentokentälle, konetta odotellessa iskee paniikki, olen unohtanut tärkeimmän luontaistuotteen, nimittäin sitä itseään, millä aikoinaan DDR Martti Koch juoksi naistensarjalaisena 400m kovaa ja tietenkin Jarmo Kratochvilova juoksenteli 800m naistensarjalaisena vieläkin kovempaa, väittäisin erittäin miehekkäästi. Siis panteston (testoteroli) se jäi piirongin kaappiin, mutta rauhoitun sillä tiedä saavani sitä paikasta minne menen, ihan ilman reseptiä, näin minulle Keski-Suomen talonmiehet kertoi. 
 Leireily alkaa, olen korkealla, treenaa kuin hullu ja juo kuin kuningas, ranskalaisten on kuultu kertoneen. Menee viikko, tulee toinen, kaikki mitä teen, tai mitä tahansa, miten paljon tahansa, kaikki tarttuu kuin häkä, eikä mene yli, vaan rahat alkaa loppua. Soitto suomeen, missä olet juuri nyt, kysytään Suomen päästä, vastaan että paikallisessa ilotalossa, kun tuo ”h(k)alu” on jatkuvasti niin saatanan kova, vaan laittakaa pari tonnia minun tilille pikana, kun syödäkkin pitäis. Rahat tulee ajallaan ja rumpa jatkuu, kunnes 3 viikkoa on takana, lento Suomeen, tuo kotiin ruskettuneen ja voipuneen, mutta kovakuntoisen veteraani nylkyn, viikko palauttelua ja edessä veteraanien SM- juoksut. Ennen starttia puhuu inhalaator, naps ja syvään sisään hengittäen keuhkoputket auki , sitten pam ja matkaan , kaikki on niin helppoa, pystyy leikkimään muiden kanssa matkan aikana, viimeisen tonnin annan tulla kuin tykin suusta, muut jää kauas nostattamaani pölypilveen rykimään, maaliin voittajana. Mutta sitten nousee maalissa iho kananlihalle, minulle ei ollut kukaan kertonut, eikä antanut pienintäkään vihiä ,että täällä testataan kaikki voittajat, nimittäin edessäni seisoo vakavailmeinen mieshenkilö, rintapielessä lappu, jossa teksti ”Antidoping” minun voitonhymy, vaihtuu epäuskottavaan hymyyn, yritän juosta ajatuksissa karkuun, mutta ei auta. Testiin mennään, pulloon kustaan ja viikon päästä tulee tieto, tulla kuultavaksi, positiivisen testin johdosta, mutta minä olenkin päättänyt vetää tyylillä asian loppuun asti, en ala etsimään syyllistä kestään,  enkä mistään, totean vaan, niin kun Ville Vakkuri aikoinaan, että kokeilin ja käytin ja kiinni jäin, sekä kannan vastuun itse tekemistäni asioista, näin jäävät nuolemaan näppejään asianajajat, media ja koko Suomen kansa, OLEN PELASTETTU!
No, mitä tästä opimme, no se, että niin kauan kun paskaa hämmentää, SE HAISEE!