Ketkä urheiluvalmentajat ovat valmiit ottamaan vastuun valmennuksen onnistumisesta, mitä voidaan myös mitata valmennuksen pätevyytenä/tulosvastuullisuutena. En ole vielä urheilu-urani aikana törmännyt kuin kahteen tapaukseen, jotka ovat ottaneet vastaan itseensä kohdistuvaa kritiikkiä ja myöntäneet virheensä/epäpätevyytensä joidenkin urheilijoiden valmennuksen kohdalla, kun tehty työ ei ole ollut balanssissa menestyksen kanssa.

Nämä edellä mainitut valmentajat valmensivat edellisellä vuosituhannella, ajalla jolloin urheilutulokset kansainvälisesti olivat paljon laadukkaampia, kuin tänä päivänä. Mutta tänä päivänä ei nykyvalmentajat tunne sanaa itsekritiikki, siis kykyä käsitellä tullut palaute, poimia sieltä tosiasiat, ottaa opiksi ja kuunnella kokeneimpia aikuisurheilijoita ja tietenkin heittää loppuosa, eli asiaankuulumaton aines romukoppaan. Näitä epäpäteviä valmennus seminaari/aikuisvalmentajia yhdistää se seikka, ettei heidän oma urheilu-ura ole nähnyt aikuisikää, joten kokemuksen kautta opittu mittava tieto puuttuu.

Esimerkiksi Kuopiosta en tunne yhtään itseään valmentajaksi tituleeraavaa henkilöä, joka ottaa vastaan palautetta, joka on totta, mutta huonon itsetunnon omaavana, alkavat sitten selitellä ja siirtää vastuuta epäonnistumisista urheilija kapeille hartioille. Urheilija ei kehity, mutta samalla kärsii ja lojaalisuuttaan ei uskalla kyseenalaistaa "puoskarivalmentajan" valmennuslinjaa. Tämä on valitettavan totta nykyaikana varsinkin nuorten valmennuksen kohdalla. Mutta kun tämän kaltaista toimintaa tapahtuu vielä aikuisikäisenä, niin ihmetellä täytyy, että missä on urheilijan itsetunto/uskallus siinä vaiheessa, kun astutaan urheilu uran jälkeiseen  työelämään ja jossa pitää pystyä tekemään myös päätöksiä itsenäisesti ja sanomaan joskus suoraan ja tarvittaessa olla kovanakin.

Nyt kun Suomi on saanut tai paremminkin äänestänyt meille uudet kalvon pyörittäjät, tähän huippu-urheilun muutostyöryhmään, jota johtaa juniori mäkihyppelijä Kojonkoski, niin en usko parempaan tulokseen tulevaisuudessakaan. Lajirakkaudesta mäkihyppyä kohtaan tuskin voidaan  puhua Kojonkosken kohdalla, koska muutenhan hänet oltaisiin nähty mäkilajipäällikön virassa, minne hän tuskin edes haki. Kannatti siis kokeilla heti isompaa kalaa ja johan nappasi. Suurella rahalla suuret meriitit saavuttanut entinen Norjan mäkimaajoukkueen coutsi tuli jäädäkseen siksi aikaa, kunnes huomaa itsekin, ettei Suomalaisella nappikaupalla voi menestystä tulla on siis aika tulevaisuudessa hakea isoa rahaa vielä jostain muualta.

Suosio on rajaton, ainakin Kuopiossa, jossa erään kerran siivet kantoi jopa Kaupungin valtuustoon, olisi pitänyt kuitenkin muistaa, että se vaatii myös paikallaolo myös istunnoissa, mutta toimihan se ainakin suosiomittarina olla/päästä valtuutetuksi. Suomi ei tule nousemaa tästä upottavasta suosta näillä opeilla, mitä huippu-urheilun muutostyöryhmä ajaa yhä pontevammin sisään, uusine toimintamalleineen.

Ainut oikea tapa, millä suosta ylös noustaan, on aikaan saada sitä samaa innostavaa  lajihuormoshenkeä, mitä aikoinaan eräs Lydiard niminen henkilö meille saarnasi ja onnistuikin suhteellisen hyvin. Tälläisiä henkilöitä löytyy meiltä ihan omasta takaakin vielä muutamia, eivätkä ne MAKSA paljon.Tämä toimintamalli ei tunne mitään lajiraja-aitoja, sillä ilman suurta innostusta, nuorista kun puhutaan, ei voi tulla hyvää tulostakaan, Hurmoshengestä, ainakaan kovin suuresta ei voida puhua silloin, kun missä tahansa yksilölajiryhmä alkaa taantua ja tehdään pohjakosketuksia menestymisenä kansainvälisillä urheilu areenoilla.

Se vaatii aivan erilaisen aivan erilaisen toiminta mallin, kuin mitä esimerkiksi tämä HUMU ryhmän aikaansaama täysin turha(jo ennalta tiedettyä, ei mitään uutta) miljoonia maksanut tutkimusraportti osoittaa. Tuskinpa tämäkään laadittu raportti on ainut menneen kymmenen vuoden aikana ja tuskin tulee jäämään ainoaksi tulevinakaan vuosina. Jos tämän yhdenkin ainoan tutkimuskulu miljoonat oltaisiin siirretty suoraan kentälle, se olisi poikinut valtavan määrän potentiaalisija urheilijan alkuja, joista olisi saattanut löytyä potentiaalisia urheilun maineen palauttajia tulevaisuudessa.

Toisaalta voidaan todeta, että Kojo on oikeassa paikassa oikeaan aikaan, koska voiko enää tämän huonommin mennä, on siis olemassa yksi suunta, UP! joten pienellä ylämäellä, tulevat nykyiset huippu-urheilun muutostyöryhmä ja sen alaiset pienemmät portaat saamaan kansalaisten suosion (pienen) taakseen. Jos uskottavuutta haetaan ja pyritään saamaan puhumalla, sekä ajamalla jotakin tiettyä toimintamallia sisään, välittämättä miten loistokkaisiin tuloksiin päästiin aikoinaan aivan toisenlaisilla menetelmillä, kiistetään menneen. Ja se tarkoittaa heidän ajatusmaailmassaan sitä, että ne toimintamallit olivat kelvottomia ja aiheuttaisivat vain tulevaisuudessa sen että nykyisen suuren ja ison, sekä eritoten kalliin  organisaation (muutostyöryhmän)  palkkalainen joutuisi etsimään muuta tekemistä. Mutta kukapa sitä alkaisi sahaamaan omaa oksaa, kun työpaikasta puhutaan.

KOSKA, urheilijalta vaaditaan menestymistä, siis tulosvastuullisuutta, tämän kaiken fyysisesti tekee urheilija, eikä johtaja, mutta miten on kun urheilija epäonnistuu, tulee lähtö valmennusryhmistä, loppuu se pienikin valmennustuki. Entäpä sitten HUMU taso, kun menestystä ei urheilija tuo, ei korkeapalkkainen johtaja tipahda palkkaryhmässä alaspäin, eikä siltä lopu rahan tulo, KOSKA urheilija on tulosvastuullinen, ei kalvonpyörittäjä. Näin koruttomasti on edetty mennyt alku vuosituhat ja paljon mainostettu lupaus siitä, että 2020 Suomi on Pohjoismaiden paras maa liikunnassa, ei tule toteutumaan, koska ajetaan täysin vääränlaisella toimintamallilla eteenpäin.

Lopuksi täytyy vielä ihmetellä viime viikon TV lähetystä HUMU asiasta, jossa Harri Syväsalmi ruoti kommentein toteamalla, että ellei aikoinaan oltaisiin aikaan saatettu tätä projektia, nimeltään Huippu urheilun muutostyöryhmä, kynnettäisiin tänä päivänä vieläkin syvemmällä menestyksen suhteen, täysin mielivaltainen toteama kovapalkaiselta pukumieheltä. Enemmän olen, tai oikeastaan ollut aina täysin samaa mieltä, mitä manageri Jukka Härkönen sanoi, kaikki tai valtaosa tukirahoista täytyy siirtää suoraan kenttätyöhön, valmentajiin urheilijoihin, koululiikuntaan, lasten ja nuorten koululiikuntaan. Näkemys Härkösellä perustuu omaan kokemuksen silmään, mitä maailmalla homma toimii paikanpäällä, erittäin pitkällä aikavälillä sitä seuranneena.

Kumpiko herroista. Harri vai Jukka sitten on ollut kosketuksissa menneiden vuosikymmenten aikana konkreettisesti ja nähnyt itse paikanpäällä miten nuorista koulitaan aikuisikään tullessa maailmaluokan tähtiä, sekä samalla hoitanut joidenkin MM ja Olympia voittajien asioita(manageroinut) ei liene epäselvää, joten tulokset (näytöt) tälläkin saralla on kiistattomat Härkösen hyväksi. Suomen HUMU ryhmä on kuin Euroopan unionin nykytila pienoiskoossa, rahaa laitetaan ja se virtaa, eli organisoidaan vääriin paikkoihin, väärään aikaan. Elikkä rautalangasta väännettynä, Suuret pitävät kiinni omista itse itselleen annetuista etuisuuksista, pienenpien kustannuksella, joten pienet lopulta aina kärsii, isot säilyy, eikä itse ongelman hoidossa viivytystaisteluineen tapahdu mitään ratkaisevaa rakenteellisessa muutoksessa, eikä näin ollen tulokset paranen