Tämä kirjolohenpilkintä on jalo laji, koska siinä pyydystetään jalokalaa, kiihkeimpinä aikoina, tuolla 90 luvun loppupuolella ei meinannut keretä juoksuhommiin kuin 7 kertaa viikossa, kun punalihaisen kiihko ajoi jo aamulla kello 6.00 jäälle ja parhaimmillaan pakkastakin oli 30 astetta. No, reikä se on kylmäkin reikä, oli sanonta, ootto onget, vähintään 3kpl pyytämään ja uistinvapaa kitkuttamaan ylös alas, samalla tahnaonkia seuraten, siinä päivän teema. Laskeskeltiin siinä yhden kaverin kanssa toistemme tekniikkaa seuraten, montako kertaa uistinvapaa heilautetaan ylös alas päivän aikana, arvatkaa, no 30000 kertaa, siis 15000 per käsi, onko mitää järkeä, no missä muka on järkeä, ei sitä aina tarvitse jären kanssa kaikkea tehdä, koska on se vaan niin hieno laji.
 
Tarina etenee, jotta jotain saalistakin sais, täytyi löytää välivedestä tämä harppauskerros, mikäkö, no se on vesikerros, jossa on paljon happea ja missä on paljon happea on luultavimmin kalaakin. Etsimällä se löytyy, ei kun vapa heilumaan ja jumpsis, 2-3kg kirjo siimanpäässä, saatana että se tuntuu mukavalta, mutta sen tietenkin tietää vain ne, jotka ovat sen kokeneet, eikä kiintiöitä laskettu, vaikka sellaisetkin oli olemassa luvanmyöntäjän puolelta, parhaillaan toistakymmentä kalaa päivän aikana, oltiin me emä rosvoja. No nyt on suuri kiihko hävinnyt tätä lajia kohtaan, keväällä tulee käytyä useimmin.
 
Mutta mennään toisenlaiseen harppaukseen, nimittäin kestävyysjuoksun harjoituskokonaisuuksistakin se löytyy, itse luulen juuri nyt tuntemuksien mukaa harpanneeni pk-ylä vauhtikestävyysalueella astetta ylemmäs, mutta kovemman työ siinä aina vuosien kertyessä joutuu tekemään. No mitenkä se tunnistaa, minä tunnen se omasta tuntemuksesta ja varmennuksen saan HARJOITTELUPÄIVÄKIRJASTA, tämä kyseinen kirjahan on tärkeämpi, kuin harjoitteluohjelmat, niitähän pystyy väsäämään kuka tahansa, mutta harva itse toteuttamaan. Tarkemmin kuvattuna, tilanne on se että pystyy tekemään kovemmalla peruskestävyys vahdilla lenkit ja kenties tiheämmällä tahdilla, eikä kuitenkaan väsy yhtään enemmän, kuin ennen, siis kunto, samaten kuin palautumiskyky on parantunut.
 
Tämä KUNNONKOHOTUS kuuri ajoittuu yleensä peruskunto 2 vaiheeseen, mutta jos ei uskalla ottaa riskiä ja kokeilla epäonnistumisen uhalla kovempia vauhteja, ei luultavimmin saavutakkaan parempaa tasoa. Suomen talvi asettaa juuri tähän kauteen omat haasteensa, etelässä läpi talven ammattilaisena harjoitteleville se on paljon helpompaa, tietenkin silloin kun pysytään perinteisesti juoksussa, mitään muuta kun ei oikein voi enää iäkkäämpänä tehdä, siis tarkoitan että maantiepyörä kannattaa ainakin minun jättää kotiin, muuten sitä tulee tehtyä kaikkea muuta ylimääräistä aivan liikaa,(kokemusta nimittäin on) eikä suorituskunto nouse sitten juoksua silmällä pitäen toivotulla tavalla. Mutta, kaikki ajallaan.
 
Omat harppaukset ovat olleet tällä viikolla seuraavanlaisia. Maanantaina juoksin sen kovan hallissa. Tiistaina aamulla 1,25h siten, että alku 5km 5min/km, sitten vauhtia lisäten loppua kohti, mutta vain pk-ylä alueelle asti sykkeen ollessa 145-150. Keskiviikkona oli tarkoitus juosta kevyt 15km, mutta vituiksi meni, nimittäin 10km juoksu jälkeen näin horisontissa Heidi Hyvärisen tutun askeleen, kiihdytin saadakseni kiinni, juuri kun tavoitin, Heidi pysähtyi, nollasi kellon ja aloitti oman 30min reippaan, no ei siinä auttanut kuin juosta reipasta mukana noin 5km kämpille asti, että se siitä kevyestä lenkistä. Tänään sitten aamulla 17km siten, että 6km tv+20x noin.200m/200m juoksupalautuksella+2km verryt. Pitänee todeta, että hyvin jaksaa, olen siis HARPANNUT
 
Käväisi muuten tuossa muutaman urheilijablokin sivuilla, tuntuu olevan muutamilla univaikeuksia, minun resepti on seuraava, vähän ennen yöpuulle menoa, kaada lasi täysmaitoa, lisää siihen loraus hunajaa, ripaus kanelia, hyppysellinen neilikkaa, sekoitettuna mutta ei ravistettuna, lämmitettynä, vaan ei kuumennettuna, kohti ääntä kumoten. Jo se kerran näinkin hermoherkän rauhoittaa, niin kyllä se tepsii myös astetta rauhallisempaan tapaukseen, Skool!
 
ps. edelleen jätän erään immeisen toivomuksesta vähäksi aikaa rauhaan oman teloitukseni urheilu-akatemioista, mutta seuraava kirjoitus on vuoden ensimmäinen urheilijaosio kirjoitus, ai kukako, no Keski-Suomen grand old man Pentti Virmalainen