Aika rientää se suorastaan kiitää ja taas alkaa olla se aika kun laitetaan itsekukin tapahtumat pakettiin ja nyörit se ympärillä tiukasti kiinni ja pikkuhiljaa siirrytään seuraavalle vuodelle.

Mennyt vuosi oli omalta kohdalta kaksijakoinen, siis oli hyvää ja sitten oli pahaa. Tammikuussa pystyin juoksemaan ihan hyvin, kunnes tuli kova pakkanen ja samalla kertaa iski kunnon lenssu ja kuume. Helmikuussa olin intoa täynnä, vaikka jokavuotinen talven Torreviejan reissu meni jäihin. No työnantaja oli hiukan erimielinen pitkistä talviajan lomista, joten mitäpä sitä sotimaan asiasta. Maaliskuun lyllersin milloin juosten, milloin maastopyörällä ajellen, Muutenkin maalis ja koko talvikausi oli somessa pinnalla milloin mentaalivalmennuksen tärkeys, milloin ystävyysteemat tai Kojoinkoski/Humu. . Taisin ottaa kantaa myös tuohon Faceb. päivittäjiin ja heidän pakkomielteiseen tapaansa olla aina siellä päivittämässä pärstäänsä tai tuomalla jo tiedettyjä ja luettuja juttuja siellä uudestaan. No sama peli tuntuu jatkuvan hamaan tulevaisuuteen asti, niin Facebookkaajien, kuin Humunkin suhteen.

Huhtikuu, mistä jäi vain huhtiluu käteen. Panaman rahojen pesut ja urheilijoiden käryt erään sydänlääkkeen suhteen hallitsivat lööppejä. Olin myös aktiivinen seuramaan paikanpäällä kotimaisia kisoja, Jyväskylän SM maantiet ja Karttulan katumailin kävin katsastamassa paikanpäällä ja kiva oli eritoten tuolla Jyväskylässä, kun näki paljon tuttuja menneiltä vuosilta. Yritin myös itse hoitaa kuntoa, mutta vaikka jaksaminen oli hyvää, jotain outoa oli ilmassa. Toukokuu alkoi kelien puolesta lämpimillä ilmavirtauksilla ja samalla huomasin omat ilmavirtaukset jollakin tapaa huonoiksi, mutta laitoin kaiken katupölyjen ja siitepölyjen piikkiin, Verry big mistake. Muuten kuukausi oli peruskauraa, niin kuin elämä yleensä.

Kesäkuu ja kaikki muuttui. Olin jäänyt kuun vaihteessa 3 viikon kesälomalle ja sipaisinkin heti ensimmäisellä viikolla löysät pois juosten ja pyöräillen. Juoksin alkuviikosta reipasta ja torstaina polkaisin kauhipitkän maastopyörällä tuolla isän synnyinmailla Talluskylän korpiteitä 5h verran. Olisi se lenkki jäänyt tekemättä JOS olisin tiennyt, että.... Niin, sitten jysähti pieni pommi päin näköä EKG käyrän myötä, joka tuli otettua ihan rutiiniluontoisesti verikokeen yhteydessä työterveydessä. Seurasi välitön operaatio, mikä tänä päivänä on kuulema rutiinia, mutta kun se osuu omalle kohdalle ei sitä oikein voi rutiinina käsitellä.Kaikki kesän ja tulevien juoksujen suhteen tehdyt suunnitelmat muuttuivat sairaslomaan ja armottomaan vitutuksen/hämmenyksen aiheuttamaan olotilaan.Loppukesä meni ihmetellessä, että miksi minä, tai no antaa olla. Heinäkuu meni vippaillessa ja muutamien maantiepyörälenkkien lomassa alkoi elämä taas voittaa.

Kesäloman toinen osio tuli vietettyä heinä-elokuussa noin 5 viikon verran. Aika tylsää aikaa siinä mielessä, että ei voinut suorittaa liikunnallisija aktiviteettejä siinä määrin kun olis halunnut, mutta lääkitys toimi ainakin. Pocemoneja metsästivät niin nuoret kuin varttuneempikin väestö. Nuoret eritoten kävelivät täysin holtittomasti liikenteessä parhaiden jäädessä jopa auton alle katse tiukasti liimautuneena älypuhelimeen. Mutta ei niin paljon huonoa ettei mukaan mahtunut hyvääkin.

Elokuu 19 päivä kävin sitten Harjulan sairaalassa rasitus EKG tutkinnassa. Tulos oli huojentava ja sain, en pääni, vaan muun ropan osalta luvan rasittaa itseäni rajoituksitta. Moni olisi varmaan hyppinyt rienusta kattoon, mutta minä en. Vastoikäymiset vuosien varrella oli opettanut sen, että turha alkaa pomppia enää tässä vaiheessa, kun paskat on jo kumminkin housussa:)

Syksyn muita tapahtumia olivat minulle ensimmäistä kertaa järjestetty Tangoprinssi juoksu Syvänniemellä, jossa toimin jonkinlaisena kuuluttajan. Kakkoskuuluttajan vierkaa hoitelin myös tuolla Karttulassa juostussa maakuntavietijuoksussa, jossa traditioihin kuuluu laulaa ennen kisan alkua maammelaulu. Niin laulettiin nytkin ja ihmekyllä osa porukkaa yltyi myös mukaan. Loppusyksyn lööppejä hallitsi suuri määrä käryjä vanhoista Olympia ja MM  kilpailuista, sekä uusimpana Norjan surkuhupaisat selittelyt omien hiihtäjien työtapaturmista. Omat tekemiset rajoittuvat siinä omankunnon ylläpitämisenä ja siihen on tyytyminen. Koska ajatukset kovemmasta harjoittelusta ovat yhtä haukottavan pitkiä, kuin minun kilpaurheilu, jota kesti sen 45 vuotta, jos se aletaan laskea ajasta milloin kisavälineet olivat monojen alla puuta ja käsissä rottinkisauvat.

Nyt on sitten taas vuosi vaihtumassa ja ajatukset tulevassa. Jossain vaiheessa, pienen epätoivon keskellä taisin uhota, että juoksut on kaikilta osin juostu ja että onhan se  penkkiurheilukin urheilua. No nyt kyllä viimeistään täytyy todeta, että minä olen näköjään syntynyt juoksemaan, koska se on niin simppeliä ja hienoa touhua lähteä vain ulos ja antaa jalkojen viedä, olipa sitten vauhti mitä tahansa. Siispä vuoden omat tapahtumat ja vähän niinkuin koko elämän voisi summata vaikka tähän biisiin jonka sanojen sisältöä miettimällä, voi vain todeta, että niinhän se menee, jos on mennäkseen, koska aina tuntuu löytyvän valoa pimeänkin reunoilta.

Apulanta - Valot pimeyksien reunoilla (Official)