Nyt ei jaksa paskamaasta tällä kertaa. Natoon mentiin, kun sinne huolittiin, mutta kaikki ei aina ole simppeliä, eli katsellaan sitten miten käy jatkossa Ruotsia odotellessa.

Olen yksi onnekkaista jotka on saanut elää ja olla 80 luvulla, tuolla kultaisella vuosikymmenellä. Itse elin silloin sitä viriliä ja puuhakasta ikää 20-30 vuotiaana, eikä ollut tylsää. Silloin jaksoi touhuta työn, seurusteluelämän ja osin yöelämänkin osalta. Eikä sovi unohtaa, että siihen piti vielä harrastaakin. Kestävyysjuoksu oli se minun juttu ja empä taida olla päässyt irti siitä vieläkään.

Se oikea eläminen alkoi jo hieman ennen 80-90 luvun vaihdetta, kun vapauduin varusmiespalveluksesta Mikkelin Karkialammelta. Siellä sain oikeastaan se ensimmäisen ahaa elämyksen kestävyysjuoksuu, kun sain seurata sivusta isojen poikien edesottamuksia. Antti Loikkanen Heino Lipsanen Rauno Koivula ym. olivat samaan aikaan palveluksessa viestijoukkueessa(Urheilukomppania) Mutta itse pioneerikommappaniassa joka oli samalla käytävällä viestiukkojen kanssa oltiin aika paljon tekemisissä keskenään.

Heti varusmiespalveluksesta vapauduttuani menin töihin erääseen insinööritoimistoon, vaikka itse olin aika kaukana insinööristä. Toimenkuvana oli maastomittaus ja pohjatutkimustyöt. Siinä samalla tuli innostuttua tosissaan juoksusta ja kun lenkkiseuraa löytyi ihan kiitettävästi into vain lisääntyi.

Siitä on kauan, mutta kaikki muistot ovat vielä kovin läheisesti kirkkaina mielessä. Nyt 35-45 vuotta myöhemmin tälläisenä ikäloppuna kun on kerennyt nähdä ja kokea vaikka minkälaista turbulenssia ylä ja alamäkineen, alkaa olla aika tehdä jokinlaista yhteenvetoa menneistä. No ensinäkin on todettava että suhteellisen hyvinhän tämä elämä on mennyt, kun en ole vielä matojen syötävänä kasvamassa horsmaa. Monta oman ikäistäni on jo sinne päässyt ystävä ja kaveripiiristä, ja monta hiljaisten miesten camping aluetta on kierrettävän että saa vietyä kukkasen sinne, kukasen tänne. Yhdellä parhaista kavereista jonka kanssa pyörittiin ihan nuoresta pitäen ja vietettiin hilpeitä kapakkailtoja,mutta joka on kasvanut horsmaa jo tovin, niin sille sympoolisesti käyn kaatamassa joka kerta hautakivelle lorauksen kossua. Pysyy näin väleissä jatkossakin, Kille oli hyvä tyyppi.

Palataan kultaiseen vuosikymmeneen. Niin se oli hienoa aikaa, on vuosi kahdeksan viis kauan on aikaa siis, eppu normaali tai vaikkapa ruotsin ylpeys Abba, joka soitti itsensä maailman maineeseen jo 70 luvulla ja hajosi 80 luvun alkuvuosina.Myös moni muu mega poppari löi itsensä läpi 80 luvulla kuten Michael Jackson. Se ole aikaa kun kapakan ovet aukesi aamu ysiltä, varsinainen rallatus 18-24.00 ja sittempä ne ovet laitettiinkin säppiin. Nykyäänhän porukat vasta aloittelee iltaa tai paremminkin yötä, kun ennen jo lopeteltiin, niin se maailma muttuu.

Ei ollut tämän päivän ihme älypuhelimia, eli sosiaalinen kanssakäyminen oli välitöntä ja palkitsevaa, koska silloin räpellettiin ihmisten ei älyhärpäkkeiden kesken.

Se oli selkeää tuo päivärytmi silloin.Arki aamu herättiin aamulenkille, sitten töissä 8-16.00 pieni huikopala sitten hiukan selällään ja menoksi lenkille. Siitä sitten kohden unia seuraavan päivään. Töitä tekevälle riitti ja kyllä niitä tehtiinkin. Kilometrejä juoksussa tuli tasaiseen viikkotasolla raskaan ansiotyö ohella 120-150 mutta uni palautti hyvin jaksamisen. Ei ollut tämän päivän nuorten mielentervysongelmia, vaikka kyllä se joskus koville otti, että kun pitäisi jaksaa. Silloin nukuttiinkin yöt eikä valvottu vatvoen ongelmia älyhärpäkkä käsissä, sillä se olikin silloin onni, että niitä ei ollut.

Se kasariluku oli kasvun aikaa, niin maan talouden kuin myös oman hyvinvoinnin. Töitä riitti niille jotka halusivat ansaita ja rakentaa tulevaisuuttaan. Tietenkin joukkoon mahtui luusereita aivan niin kuin tänäänkin, tyyliin mitä sitä turhaan hikoilemaan kun sossun tukiluukusta saa se miltei saman kuin pienellä palkalla pakertava. Nykyaikaan ja varsinkin nyt mainostetaan että työpaikkoja on enenmmän kuin milloinkaan. Kuitenkaan työt eivät nykynuoria kiinnosta, koska ovat niitä "paskaduuneja" mistä ei saa kunnon liksaa. Apuun huudetaan ulkomaista työvoimaa, eli maahan muuttajia, eli kotimainen työvoimapolitiikka on epäonnistunut. Tuki ja etuisuudet ovat rakennettu niin houkutteleviksi, että mitä sitä töihin, kun saa elää kohtuullisilla tuloilla tekemättä mitään, HYVÄ SUOMI.

Ei ollut asiat näin kasvun 80 luvun vuosikymmenellä. Kaikki tuntemani ihmiset olivat jossakin vakituisessa työssä,urheiltiimpa siinä samassa, tai sitten ei. Pahemmin ei kyselty, että minkälaista liksaa duunista saat, mutta jos ei ollut töissä kyseltiin, että miksi, koska sitä ei pidetty normaalina.

Tällä kultaisella vuosikymmenelle osui myös minun parhaat juoksukiloimetrit. Sekä myös useammat etelänleirit, mitkä suuntautivat Espanjaan. Näillä leireillä myös syntyi useat ihmissuhteet jotka ovat kestäneet näihin päiviin saakka juoksukavereiden suhteen. Mallorcalla ollessa vuosikymmenen alussa vedettiin Pirttisalon Juhan kanssa useampi lenkki ja kyllä se juoksuikin kulki kohtuu hyvin sitten kun kotia pääsi. Niin ja tuli siellä majorkalla kokeiltua tuota pilven polttoakin,mikä ei kyllä oikein säväyttänyt. Se oli semmonen nuhruinen hämärä kapakka missä oli vaikka minkälaista tarjontaa ja eihän ne asiat selviä kuin kokeilemalla. Myös kanaria tuli tutuksi, missä Lemiltä kotoisin olevien Buurin veljesten kassa vedettiin hevoskuuria, ensin päivällä juosten ja illaalla no niin ..... Myöhemmin kanarialla treenailtiin myös Friarin Laurin kanssa tuo 2 kertaisen maratonjuoksu SM kanssa, eikä kovin tympeää ollut illallakaan. 

Kaiken kaikkiaan se 80 luku oli hienoa aikaa ja on ollut etuoikeus elää se ajanjakso. Mutta niin kuin aina ennenkin kaikella hyvällä on aina loppu.

Kun vuosikymmen vaihtui iski Suomeen ja vähän muuallekkin lama. Puuttumatta enempi syihin mitkä siihen johti en ala filosoimaan, koska en ole mikää taloustieteilijä,mutta kovin monelle se otti koville. Se 90 luku olikin sitten aivan erilainen vuosikymmen, jos sitä vertaa edelliseen vuosikymmeneen,mutta siitäkin selvittiin luovimalla.

Monelle se kriisivuosikymmen koitui kohtaloksi, kun matto vedettiin sanamukaisesti jalkojen alta ja oma talous sakkasi ja sen seuraksena monia tragedioita nähtiin ja kuultiin.Tiivistettynä Suomen 1990-luvun alun lama alkoi loppuvuonna 1990. Maan bruttokansantuote laski kolmessa vuodessa yhteensä 12 prosenttia. Lasku oli rajua vuosina 1991 ja 1992. Bruttokansantuote ja elintaso lähtivät kasvuun jo vuonna 1993, mutta köyhyys alkoi tuolloin vasta lisääntyä ulosottoon joutuneiden määrän ja työttömyyden kasvun vuoksi. Suuri joukko suomalaisia ylivelkaantui pahasti laman seurauksena. Tilanne oli pahimmillaan vuonna 1994, jolloin noin 9 prosenttia Suomen väestöstä oli ulosotossa ja ulosotossa olevien yritysten määrä oli noin 56 000. Viimeisten ulosotossa olevien ”velkavankeus” päättyi vasta tammikuussa 2020, jolloin heidän ulosottovelkansa vanhenivat vuonna 2015 voimaan astuneen lain johdosta.

No ennen lamaa Suomi ajautui taantumaan minkä seuraksena myöhemmin esim. Neuvostoliiton kauppa supistui 60 prosenttia. Jos silloin meni huonosti kauppasuhteissa neukkujen kanssa, niin nykyvenäjän kanssa kaupankäynti on tänä päivänä paljonkin huonommin ymmärettävistä syistä. 

Eli olin onnekas kun olen saanut nähdä 80 luvun puuhakkaan, toimeliaan,kiinnostavan ja kukoistavan Suomen. Siitä on hyvä ottaa oppia vaikka tämmöisinä sota aikoina, sillä aina on aika ajoin sodittu. Siis jossain vaiheessa ihmiset kuitenkin järkiytyy, paitsi Venäjä. Mutta loppupeleissä kuitenkin asia on niin, että muu maailma tulee toimeen ilman venäjää, mutta paskamaa ei tule toimeen ilman muuta maailmaa. Kiina ei ole heidän pelastus kuin tiettyyn rajaan asti. Ja Intia vielä vähemmän, muista idiootti Orbaneista puhumattakaan. Eli tuleva talouskasvu tarvitsee veturi ja se ei ole venäjä. Se ryssät ryssivät itse eikä paluuta ole piiiiiiiitkään aikaan. Ehkä parempi on lopulta niin, sillä sen verran pitkät vuosikymmenet Suomi on joutunut olemaan itänaapurin ikeen alla, missä aina ei välttämättä ole pelattu rehellisesti. Tänä päivänähän kun Suomi on nato maa naapuri ei katkeruuttaan osaa eikä välitä mistään pelinsäännöistä, vaan rikkoo sopimuksia ja hajoittaa jo rakennettua. Ja kun on kyse maailman suurimmasta terroristimaasta Venäjästä voi lopulta käydä niin, että se rikkoo ja hajoittaa uudestaan itsensä, sillä askelmerkit ainakin sopivat jo nyt hyvin tähän skenaarioon.

Lähi-idän tilanne missä alettiin taas tapella ei yllätä. Kun oli pieni poikanen rähistiin jo silloin Israelin ja Palestiinan välillä. Muistan elävästi miten Palestiinalaiset ampuivat ritsoilla ja kivittivät naapuria ja toinen vastasi tuliaseilla. Mutta nyt tilanne on jo hiukan toinen, sillä Gasasta on kasvanut miljoonakaupunki ja nyt terroristijärjestö hamas pitää ikäänkuin panttivankeinaan omaa kansaansa ja käyttää heitä suojakilpenään Israelin vastatessa Hamasin aloittaman terroriteon jälkeen. Hamas on kuin Kremll ja molemmat palvelevat toistensa etua välittämättä yhtään paljonko siviilejä ja lapsia kuolee.

No johan pomppasi taas nämä jutut tähän aiheeseen joten piste.

2 kuukauden päästä on joulu ohi. Aivan mahtavaa, sillä päivä alkaa silloin pitenemään ja pilkkikausi jo varmaankin kuumimmillaan. Sitä odotellessa.