kuva-5%20%282%29-normal.jpg

Kaipa se meni jo nuorempana niin, kun piti valita polku mitä lähdet taivaltamaan. Niitä oli kaksi, toinen oli helpompi kuljettava, sitä polkua on moni tallannut, ilman suurempia kaatuilemisia ja vastoinkäymisiä, sitä niin varmaa ja sileää matkantekoa. Sitten on se toinen polku, tuskin havaittava, joka kiemurtelee pitkin ryteikköjä ja ojanpohjia, joten niitä kaatumisia ja vastoinkäymisiä tulee mukaan väkisin. Jokaisella meillä on siis oma polku kuljettavanaan tässä elämässä, kenelle se on helppo, kenelle taas vähemmän helppo.

Mittansa sitä pystyy jokainen niitä vastoinkäymisiä kantamaan, mutta niitäkin tarvitaan, koska eihän rahtialuskaan pysy kurssissaan ilman  riittävää painoa, ilman sitä se on ulapalla tuulen armoilla, eikä pysy kurssissaan. Parasta näissä konttauksissa on kuitenkin niiden kehittävä vaikutus, koska ne kasvattaa kestämään uusia iskuja. Nykyisen nuoren sukupolven tilanne ei ole kadehdittava, lähtökohdat tulevaan ovat kovin heikot, ainakin jos puhutaan työnteosta, mikä on pohja kaikkeen muuhun elämän suunnitteluun.

Mutta kyllä syy löytyy myös nuorista itsestäänkin, niilleppä ei enää mikä tahansa työ kelpaakkaan, pitäisi olla simppeli siisti sisätyö, mistä saisi sitten vaivan palkkaa rapiat kolme tuhatta euroo. Vähempi ei riitä, miksi, no alle kakkosen alkava palkka ei motivoi, kun sen saa tekemättä mitään, siitä huolehtii sosiaalituki+ muut avustukset. Meillä vanhemmilla jo eläkeikää lähestyvällä ikäpolvella, oli tilanne aivan toinen joskus 35-40 vuotta sitten, silloin sait melkein valita mitä alkoi työksesi tekemään. Toiset jatkoivat opintoja pitemmälle ja ovat siitä lähtien olleet aika varmassa ja hyväpalkkaisessa työssä, toiset taas siirtyivät heti armeijan jälkeen(ei naiset) tavan duuniin, fyysisesti ehkä kuluttavaan, mutta vähemmän tressaavaan, joten nuorena sitä sitten jaksoi vielä työnkin jälkeen raastaa kuka sitten mitäkin harrasti. Mutta väestö ikääntyy, puhuvat työvoima pulasta tietyillä toimialoilla, kun taas massiivisista lomautuksista kuulee alvariinsa. Lisää ulkomaan apuja tekemään, niin sanotusti paskaista ja huonopalkkaista työtä, niin se hyvä tulee.

Eikä tule, ajaudumme holhous ja paapomis valtioksi, mitä jo nyt lievästi olemme. Onhan tässä yksi hyvä puoli, jos niitä iskuja on ottanut vastaan elämän saatossa, nyt niitä kestää, koska polku jonka aikoinaan valitsi on nyt täysi selkeä ja kirkas, siitä pitää huolen Hallitus joka aikoo korottaa eläkeikää, pitämällä meitä kehäraakkeja väkisin mukana hautaan saakka. En suostu tähän toiseen vedätykseen se ensimmäinenhän oli luvattu eläke karttuma 18 vuodesta lähtien, joka muutettiin 23 vuoteen, siis kylmän harkitusti ottivat 5 vuoden eläkekertymän pois. Lupaukset on siis tehty rikottaviksi, joten sitä saa, mitä tilaa, terveiset Hallitukselle.

Omat kuvan osoittamat toimet täällä kotimaassa, kirjataan menneellä viikolla ensimmäisen kerran tänä kesänä yli sada kilometrin. Siihen päälle ajelin pyörää hyvällä sykkeellä vain 6h, mutta kylläpähän se setti tuntuikin. Suurin syy kuitenkin lievään väsymykseen on pitämättömät selkeät huilipäivät kesän mittaan, mutta huilataan sitten haudassa. Niin tuo kuva on viime Torren reissun asunnolta otettu, noin huippu pelipaikoilla olin, eikä asunto paljon lähempänä merta enää voiskaan olla. Vaan nyt sitten Robinson viikkoon kolme käsiksi