Ei, nyt en tarkoita minkään vamman johdosta tapahtuvaa sattumista. Tarkoitan siis aivan originellin tapaista urheilusuoritusta, tai harjoitusta, mikä laittaa niinsanotusti kyykkyy useammaksi tunniksi, suorituksen päätyttyä. Suoritusta, mikä saa aikaan samalla aikaan erittäin pahan olon, sekä mahan aivan paskaksi, sekä tietenkin jalat aivan tönköiksi väsymyksestä.Kestävyysjuoksu edustaa juuri tätä täydellisesti ja varsinkin veteraani ikäisten on kestettävä sitä tuskaa pitempään kuin nuorten, koska palautuminen maksimisuorituksista on kovin hitaanlaista.
Mutta siitä huolimatta sitä kaipaa, koska ilman sitä on aivan turha odottaa tuloksia, tuloksia, joita meistä juoksijoista jokainen omalla tasollaan haluaa. Jos esimerkiksi verrataan juoksua ja pyöräilyä kestävyyslajina ja vaikkapa 1h maksimisuorituksena, selviää pyöräilyssä paljon vähäisemmillä kivuilla seuraavat päivät. Mikä sen juoksun sitten pyöräilyyn verrattuna niin kovaksi tekee, se ei muuten kenellekkään selviä kuin tekemällä sen ja kokeilemalla. Sitä voi helposti ajella maantiepyörällä vaikka 200km ottaen välillä vaikka vauhtiosioitakin mukaan, tankata tuhdisti siinä samalla ja uusia seuraavana päivänä sama lenkki uudestaan. Mutta tehkääpä sama juosten, vaikkapa 42km ja sama seuraavana päivänä uudestaan. Jo pelkästään hitaalla vauhdilla juosten se on kova temppu kelle tahansa ja olo on sen jälkeen muutamia päiviä aika, sanoisinko huono. Jalat on luonnollisesti iskutuksesta, mitä ei pyöräilyssä edes tule, aivan finaalissa, eli aivan paskana, elimistö huutaa tyhjyyttään ja kuka ei omaa rautavatsaa, viettää enempi aikaa WC:ssä kuin avomaalla seuraavat päivät. Mutta kyllä maantiepyöräily on rasittaavaakin, jos sen sellaiseksi muokkaa ja eritoten helvetin hieno lajina.
Eniten minua on satuttanut, siis puhutaan kivusta ja sen sietämisestä, kovat harjoitukset juoksussa, niin kuin esim.5x 2000m/yli anakynnyksen raskaalla viikolla, tai kilpailuista puolimaraton, joita on ollut useita sellaisia, ettei ole kyennyt kävelemää 1h maaliintulon jälkeen. Pahimmat hetket ajoittuu tuonne M40 sarjaan ja erääseen puolimaratonin Veteraanien SM kisaa etelä-suomessa, jossa iski niin kova kipu vatsaa, että päässä sumeni ja pimeni, edessä oli lanssilla paikalliseen terveyskeskukseen ja tippaan. Muutaman tunnin jälkeen kaveriporukka tuli sitten hakemaan minut kyytiin ja kohden Kuopiota. Olin kyllä ihan äemeä käkenä siellä terkkarissa, niin kuin kun hoitajakin, joka mittasi minulta 42 lyöntiä/min, vaikka olin muutama tunti aijemmin juossut puolikkaan 1.11 ja osat kuitaten sen korkeimman pytyn. Paras kunnonnmittari, yleensä 2 viikko ennen h-hetkeä puolikkaalle minulla tapautui tuolla metsän siimeksessä puijon hiekkatien nousussa, joka oli mitaltaan 1.300m. Se kyllä sattui, kun vedin 4-5x sen nousun tiettyyn aikaan, mihin olin tyytyväinen. Samalla kuitenkin se varmisti itseluottamusta itse tulevaan kisaan, jotka sitten menivätkin yleensä aika hyvin. Siis ensin pitää satuttaa, ennenkuin vasta tapahtuu, sitä kestävyysjuoksu on. Joskus kauan sitten tuloksia
|
1998 |
Suvi-ilta |
Puolimaraton |
40 |
Miehet |
01:11:51 |
.1. |
12. |
|
1999 |
Suvi-ilta |
Puolimaraton |
40 |
Miehet |
01:12:45 |
.1. |
12. |
||
2000 |
Suvi-ilta |
Puolimaraton |
40 |
Miehet |
01:11:14 |
.1. |
12. |
||
2002 |
Suvi-ilta |
Puolimaraton |
45 |
Miehet |
01:12:13 |
.1. |
16. |
Nykyisin menee yhä vahvemmin ja fiilis on OK, koska Glucosamin.Sulf alkaa tehota, mitä aloin popsimaan Joulukuun alusta, joillekkinhan se toimii, toisille taas ei. Tässähän alkaa ihan toivo elää, niin kuin lapamadossa, että kohta päästään jo ihan oikeeseen treeniin kiinni. Niin että alustavat HOLAT jo etelän eläville
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.