Varpikkaiden vieraskirjassa oli mielenkiintoinen asetelma kysymyksiä tämän päivän kestävyysjuoksusta ja siihen miten vähän se kerää kilpailuihin osanottajia, ainakin tässä piirissä, sekä siihen miten vahvasti kaikennäköinen muu liikuntamuoto, kuten polkujuoksu tai muunlainen extream tapahtumat kiinnostavat ihmisiä nykyjään enemmän. No, muutama taisi ottaa jo kovin henkilökohtaisesti Facen ja phonen käytön.

Kun ensimmäinen kännykkä löysi tiensä kaupan hyllylle alkoi alamäki, mikä jatkuu ja jatkuu. Nyt ihmiset ovat jo niin riippuvaisia siitä, että pitävät sitä jopa juoksulenkillä mukana, kun ymmärrykseni mukaan lenkille lähdetään juuri sen takia, että siitä halutaan sen hetken aikaa olla irti. Mistä tulevat maailman parhaat ratajuoksijat pitkillä ja keskipitkillä matkoilla. Tietenkin Etiopian ja Kenian ylängöiltä, missä ei kovin monella nuorella tai vanhemmallakaan juoksijalla ole minkäänlaista kännykkää pullottamassa trikoiden sisällä. Ja siinä vaiheessa kun minulle kerrotaan tai itse huomaan jonkin linkin kautta mustien huippujuoksijoiden majapaikan läheisyydessä uintialtaan, jonka vieressä on heidän käyttötarkoitukseen varattu vesijuoksuvöitä, tai kuntosalissa stepperi, myönnän olleeni väärässä koko asiassa, mitä juoksuharjoitteluun tulee.

Suuret osanottomaksut eivät näköjään ole este ottaa osaa jonkinlaiseen tapahtumaan, vaan kyse onkin siitä, mitä tarjotaan rahan vastapainoksi. Suomi ei ole enää huippu-urheilumaa, vaan huippuhupailu maa ja huvistahan ihminen on valmis maksamaan. Hikipinko on loputtoman aut nykyjää, tilassa missä laitetaan kaikki peliin ja loppuakohden väännettäessä ei kuulla edes omia ajatuksiaan, tilassa, missä ainut alitajuntainen halu on päästä maaliin, ei ole kiehtovaa, koska siinä joutuu kärsimään koko rahan edestä. Siitäkin huolimatta juoksukilpailujen järjestäjät ovat laittaneet tuotteen hinnan niin korkealle, että hirvittää. On tietenkin vielä järkihintaisijakin juoksuja, mutta perin vähän. Entäpä juoksukisojen määrä vuoden aikana. Omasta mielestä niitä on riittävästi, mutta ei liikaa, koska jos verrataan Espanjan tarjontaan, niin ollaan jäljessä valovuoden, niin tason, osanottomaksun (Espanjassa murto-osa Suomen hinnoista) vaikka osanottomaksuun sisältyy aina ship ajanottojärjestelmä, sekä kilpailun tunnelma valovuoden edellä Suomea, puhumattakaan kisa jälkeisestä elvytystarjonnasta.

Entäpä nuorten menestymättömyydestä ja kohta perään mielenkiinnon siirtymisestä muihin hupilajeihin johtuu osittain vanhemmista, jotka omalla käytösmallillaan antavat esimerkkiä. Katsokaa vaikka katsomoon minne vesseleiden vanhemmat ovat "muka" tulleet seuraamaan mielenkiinnosta jälkikasvunsa edesottamuksia ja mahdollista kehitystä. JOKA AINOALLA on katse kiinnittynyt älyttömään älypuhe-elimeen, mitä räplätään ajan kuluksi, eikä juuri muu kiinnosta. Itse ole nähnyt aitopaikalta näitä episodeja aivan riittävästi, paras oli seuraavanlainen. ÄIITII, kato mä uin, äiti säpsähti ja nosti katseensa älypuhelimesta. löysi katseellaan lopulta lapsensa ja huusi, hienoo kulta ja laski katseensa takaisin puhelimeen. No mistäköhän ne lapset sitten oppii tuon käytösmallin:):) Ei ole hyvä asia, jos esim. kesken harjoituksen urheilijat rientävät urheilurepulleen ja vapisevin sormin etsii kuumeisesti ÄP käteensä tarkistaakseen onko tullut Facebookiin mitään kavereilta, tai jopa kesken harjoituksen pitää puhelinta räplätä. Urbaani, ja hektinen elämän asenne sekä teknologia sovellukset ei enää tuota oikeanlaisella asenteella olevia urheilijoita.

Nämä nuoret eivät edes tiedä, mitä oikea työ on, ja mitä kaikkea ihminen jaksaa, kun asiaan keskittyy. Tarkoita paskaista ja ruumiillista työtä, jonka lisäksi aikoinaan piiskattiin vielä lisäkärsimystä(nautintoa) maantiellä kaksi kertaa päivässä, milloin pimeässä pakkasessa, milloin koko päivän vesisateessa ja silti jaksettiin, sillä ei ollut puhelimet häiritsemässä tätä nautintoa. Paras esimerkki löytyy juuri juostuista SM maantiekisoista, joissa Jouko Mahlamäki 50v juoksi huikean SE muutaman sekunnin alle 1,12h. ajalla . Joukohan työskentelee metalisorvaajana, ollen koko päivän seisoallaan, eikä suinkaan räpeltäen kännykkää. Aamulla kuulema kello 05.00 ylös ja ulos, sitten työt ja illalla lisää juoksua. Väitän, että jos urheilija tai itseään siksi kuvitteleva ei kykene tai halua kahta tuntia päivässä keskittyä yhteen tai kenties kahteen hyvää treeniin ilman häiritseviä puhelimia ei tule kovin korkealle kipuamaan tasolla, mitä kansainvälisesti mitataan. Mutta siitäpä siis, aina voi jokainen halutessaan muuttaa tekemismalliaan, jos haluaa kehittyä, joten tässäpä minun moraalisaarnani tällä erää

Lähiaikoina kunhan joudan, tulee tälle sivustolle linkki you tubeen, jossa esittelen syksyn HARD RUN reitin:)