Jahah, vai tälläistä tällä kertaa jutun aiheena. Nimittäin Rane sport sivuilla on keskusteluketju ultrajuoksusta ja lähinnä siitä, miten sitä verrattaisiin "normaaliin"kestävyysjuoksu suoritukseen.

No kaikella kunnialla on todettava, että Satun Kähkösen satanen oli kova näyttö kovasta aeroobiasta, MUTTA on aivan turhaa alkaa vertaamaan kovavauhtista kestävyysjuoksu suoritusta, esim. kymppi, puoli mara tai mara, johonkin ultraan, koska kyse on aivan eri lajeista. Siis todellakin eri lajeista, sillä senhän jo osanottaja määrätkin eri juoksukilpailuissa todistaa, sillä onhan eri kaupunkimaratonien lähtöviivalla hiukan eri tungos, kuin ultrien lähtövaatteen alla.

Pääasia on kuitenkin se, että jokainen löytää itselleen sen oikean lajin, mistä nauttii ja saa siinä samalla jätettyä kaiken energian sinne matkan varrelle tyyliin, katsokaa, hän antoi kaikkensa:)

Maratonin voi juosta kyllä kovaa, eli harjoitella spesifistisesti sille matkalle oikein, mutta ikävä kyllä, se ei vielä välttämättä takaa ultrajuoksussa hyvää tulosta, sillä ultra ymmärtääkseni kysyy vielä jotain erityisominaisuuksia kehon toiminnoilta. Kuitenkin jotkut omaavat näitä ominaisuuksia jo luonnostaan, kun taas jotkut eivät, eli sitten on tyytyminen "pelkkään maratoniin" Puhun siis rasvaaineen vaihtumisesta energiaksi, mitä voidaan kehittään tiettyyn rajaan asti tiedetyillä vauhdeilla. Toinen seikka on se, että toisten jalat kestävät ultrapitkien matkojen iskutusta toisia paremmin. Ja kolmas seikka, eikä missään nimessä vähäisin on ultrajuoksijan mieli pystyä psyykkaamaan itsensä yli kipu/väsymysrajojen kohden tuntematonta. Aivan samalla tavalla kuin pituussukeltajien tahtotila ymmärtää, että tästä tunnetilasta, kun tuntuu siltä, että happi loppuu mennään yli ja matka jatkuu.

Toisin sanoen, rata/maantiematkat vitosesta maraan ovat vauhdiltaan niin erilaisia ultraan verrattuna, että ne vaativat myös kovempia harjoitusvauhteja ja nimenomaan useammin tehtyinä, vaikka esim. 10 päivän syklissä. Siksi vertaaminen ultraa ja kovavauhtista kestävyysjuoksukilpailua on turha alkaa spekuloimaan, koska ne ovat eri lajeja. Kaikki kunnia molemmille lajeille, sillä molemmissa kysytään todella kovaa keskittymistä ja kuntoominaisuuksia.

Näitä poikkeutapauksiakin tunne omalta aktiiviajalta ja joiden kanssa myös kilpailin. Kovin kaikista oli herra nimeltä Risto Laitinen Raahesta. Olen muutaman kerran jutellut Riston kanssa niitä näitä kestävyysjuoksusta aikoinaan kun samoissa kisoissa ollaan nähty. Kaikki alkoi jo 80 luvun alussa, mutta Risto minua hiukan vanhempana, oli jo silloin huippukunnossa. Vuonna 83 Laitinen kellotti kesäyön unelman 100km aikaan 6,30h ja maratoninkin taisi sipaista luvun alkuvuosinan alle 2,20h. Maantiepiikit ja puolimaratonitkin menivät aika mallikkaasti. Tuona 83 vuonna Jyväskylän Finlandiamaratonilla Risto pudotteli tuulispäänä minun ohi jossain 38km kohdalla. Ei olisi pudotellut, jos minun sen ajan urheilushortsit olisivat pysyneet jalassa. Tuli nimittäin jonkin verran vettä välillä 30-40km eikä auttanut muu kuin kannatella housuja toisella kädellä, jotta pääsi säädyllisesti maaliin.

Risto oli erittäin asiallinen ja vihkiytynyt lajilleen ja säästelijäästi teki yli 60km lenkkejä ultraa ajatellen. Mutta niitä on myös pakko tehdä, jos meinaa tehdä hyvää tulosta pitkillä matkoilla. Hyvin kuvaavasti Risto selitti aikoinaan, että hänen ammattinsa on hyvin lähellä ultrajuoksua, Eli metalurkin tai jotain sinne päin ammatti tutkiin metallien väsymisilmiöitä. Aivan samalla tavalla kuin ultrajuoksija tutkiin omaan murtumis/väsymispistettään.

No mutta eikös Satulle ole ihan omasta takaa valmentaja, eli Kalle Lipiäinen. Kallehan valmistuu ajallaan ihan samaan ammattiin, kuin legendaarinen Risto Laitinen aikonaan, siinäpä työnsarkaa kerrakseen. Vai onko sitten niin, että Satu on terästäkin lujempaa:)