Työpäivä päättyi, saman tien soi puhelin, ajoin Puijonlaakson vanhainkotiin. Pikkuveli ja pikkusisko olivat jo paikalla, tai olleet jo tovin. Rakas äiti hengitti jo viimeisiä henkäyksiään, lasittunet katse matkasi jo jossain tuolla tuntemattomassa. Kello 21.20 se hengitys sitten pysähtyi ja viimeinen kuoleman korahdus saatteli muorin ikiuneen, taistelu oli päättynyt. Ensin itki sisko ja kohta sitten minä perään. Nyt sitten olen hiukan tunteellisessa tilassa, aivan kuin silloin kun isäukko henkäisi viimeisiä kertoja, eikä tämä nyt ole helppoa. Onneksi sain pitää molempia kädestä kiinni viimeisillä kymmenminuuttisilla ja silittää hiljaa ja jutella rauhoittavasti. Hyvästi rakas äiti, annoit minulle hyvän kasvatuksen ja rakkautta yltäkylläisesti. Lepää rauhassa, toivoo poikasi Kimmo