Pohjois-Savosta puuttuu muiden piirien kaltainen talvijuoksusarja, miksi? eräs juoksu porukka yritti muutama vuosi taaksepäin herätellä sen kaltaista toimintaa henkiin huonolla menestyksellä, mikä lie ollut syy kun ei oikein syttynyt tulille. Vaan nyt yritetään uudestaan, eräällä juoksulenkillä näin sovittiin T.Toivasen ja K.Randelinin kanssa, olen informoinut erästä juoksutiimiä tästä asiasta ja myönteistä palautettakin on tullut, joten nähtäväksi jää, miten käy. Jos edellisellä kerralla juoksun sijainti, oli hiukan syrjäinen, niin nyt se olisi melkein kaikille tarjolla aika lähellä. Matkana olisi aluksi tasan 8km ja mäkisyydeltään vaihteleva, aikaa otettaisiin ja jokainen passais sen vauhtinsa oman mielen mukaiseksi, tarkoitus olisi siis saada mahdollisimman paljon juoksijoita, tähän 2-3 viikon välein toistuvalle yhteisharjoitukselle.
Omasta mielestä paras päivä olisi Lauantai, jäisi sitten sunnuntai jokaiselle vapaavalintaiseksi (pitkä, palauttava) päiväksi, on vähän niin kun entisaikoina tehtiin. Kolikon toinen puoli tässä ideassa on tämän ehdotuksen vieroksujat, jotka ravaavat Kuopio-hallissa kaikki tehokkaat harjoitukset siinä vaiheessa, kun ulkona alkaa sormia palella ja samat ihmiset sitten oireilevat astmaa, vaikka hyvin tietävät, että ei se tauti ainakaan kuivassa hallissa parane. Tämä yhteisharjoitus kuitenkin, auttaisi kaikkia niitä, jotka ovat olleet halliharjoittelun varassa, koska vaihtelu virkistää, sanotaan. Tarkoitus olisi aloittaa Marraskuun alussa ja jatkua läpi talven, pahimpina aikoina tietenkin (pakkanen - 20) voitaisiin juoksu toteuttaa vaikka Hallissa (vaihtelu) ideoita ja ehdotuksia otetaan vastaan vaikka tässä blokissa.
Tänään kuitenkin pystyin juoksemaan 2h hymiöllä

Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.