Mitä kaikkea olen elänyt ja mistä kaikesta olen selvinnyt. Tähän kun vielä lisää, mitä loppuelämä tuo tullessaan aletaankin olla kalkkiviivoilla. Nyt ulkona myrskyää, suorastaan raivoaa, omat tuntemukset ovat siltä väliltä ja luonnehdinta "kuin löysässä hirressä roikkuis" kuvaa hyvin tuntemuksia. Olenhan minä ennenkin "roikkunut" joskus pitkänkin aikaa, mutta ei siihen koskaan totu. Aina se on uusi tilanne, eikä näitä asioita tai tunnetiloja voi sellaiset ihmiset ymmärtää, jotka eivät ole terveytensä puolesta joutuneet tilanteeseen, missä epätoivo astuu kuvaan. Käsien tai jalkojen katkeilut, kylkiluiden poksahtelut, jänteiden päksähtelyt ja kaikki rakenteellisten vammojen ongelmat kyllä korjaantuu ajallaan, eivätkä ne ole maata kaatavia tressisyitä, ne ovat lastenleikkiä.

Päällepäin ja sisimmältäni olen ollut aina kuitenkin peruspositiivinen ja niin moni muukin väittää. Mutta kun näitä iskuja terveyden suhteen alkaa tulla riittävästi, alkaa olla usko paremmasta huomisesta koetuksella. Eli kun ei oikein enää näe tulevaisuutta kovin valoisana, alkaa masennus saada otteen, tämän tietävät kaikki ne jotka ovat roikkuneet löysässä silmukassa. Minä olen masentunut, enemmän kuin koskaan ennen ja vaikka sanonta vastoinkäymiset kasvattaa on osiltaan totta, niin tämä ei kuulu enää siihen sarjaan

Eipä pahemmin ole enää kiinnostanut urheilu uutiset, sen enemmän, kuin tulevat EM tai Rion kisat, pallonpotkimisista puhumattakaan, olen siis aika puhki, mutta jospa se siitä vielä joskus, joten sitä odotellessa?