Mitä on urheilu. Hyvä kysymys ja onko se minkä arvoista. Jokainen meistä on ollut nuorena tilanteessa missä liikunnalliset aktiviteetit ovat ajaneet meidät ainakin pieneksi aikaa jonkin urheilulajin pariin. Ajan saatossa se on jäänyt suurella osalla väestöstä kuin varkain pois, kun taas jotkut ovat löytäneet siitä elämän sisällön. Itse kuulun joukkoon, joka nauttii vielä liki eläkepäivinä liikunnan antamista nautinnoista, eikä se ole enää ollut pitkään aikaan yhden lajin varassa.

Mutta palataan siihen hetkeen, kun on tehtävä elämän aikana päätöksiä, jatkaakko urheilua, vai siirtääkkö koko tarmo muihin asioihin. Se on monelle vakava pohdiskelun paikka, sillä elämä on lopulta muutakin kuin urheilu. Urheilu ei minun mielestä saa olla missään vaiheessa elämää se kaiken kantava voima, vaikka siihen kaiken tarmonsa ammentaakin tullakseen paremmaksi ja paremmaksi. Se ei saa olla sitä, että jos tätä ei ole, niin ei ole mitään  muutakaan. Tunnen monta urheiljaa tässäkin piirissä, jotka ovat rakentaneet koko elämänsä urheilun ympärille, eikä mitään muuta ole ei edes ansiotyötä, jolla itsensä elättää. Elämä on yllätyksiä täynnä ja tavoitteellisilla aikuisurheilijoilla voi yllättävä vamma katkaista urheiluuran. Hyvin moni urheilja on ajautunut vastoinkäymisten seuraksena alkoholismiin ja sitä kautta lopulliseen tuhoon.

Mutta juuri sitä varten on kaikilla meillä oltava varasuunnitelma, ettei ongelmien ilmaantuessa jää tyhjänpäälle seisomaan. On annettava itselleen mahdollisuus johonkin muuhun kuin neuroottiseen urheilutekemiseen, sillä loppupeleissä eilisen päivän voittajia ei tänä päivänä muista kukaan. Olympia ja MM mitalistit ovat asia erikseen, koska nämä henkilöt ovat yleensä parhaimpien vuosien ja voittojen jälkeen osanneet lopettaa ja siirtyä muihin haasteisiin, kuitenkin niin, että ovat jatkaneet kuntonsa ylläpitämistä kuntotasolla, sekä onnistuneet vakiinnuttamaan itsensä työelämään.

Kaksi esimerkkiä urheilun vakavasta maailmasta, kun realiteetit eivät pysy kasassa. Aikoinaan Minna Lainio,yksi Suomen parhaista 800-1500m naisjuoksijoista oli niin fanaattinen, että tokaisi seuraavaa, "kaikista hienointa olisi, jos ylittäisi maaliviivan Olympiakisoissa voittajana ja kuolisi siihen" Ura kuitenkin katkesi ennen olympiaunelmaa vuonna 93 epänormaaliin testitulokeen(nandrolol) mistä väännettiin pitkää oikeusistunnoissa. Minnan kuitenkin taisi pelastaa tuholta varasuunnitelma nimeltä rakkaus, mikä astui kuvaan aivan sattumalta. Toinen tapaus on aivan tuore. Sami Jauhojärvi päätti loistokkaan hiihtouransa hiljattain. Mutta ennen sitä myös Sami julkisti fanaattisuutensa lajiaan kohtaan. Astma oli lääkitys ja jossain vaiheessa rasitusastma riivasi niin pahasti, että omien sanojensa mukaan oli ollut joskus ITSETUHOISIA ajatuksia. Jos urheilu on niin suuressa roolissa elämässä, että siitä ei selviä kuin köyden pätkällä tai jollakin muulla samaan lopputulokseen tähtäävällä keinolla on parasta todella lopettaa huippu-urheilu, minkä musti tekikin. Piirongin päällä oleva tuhkauurna Olympiakultamitalin vieressä on aika laiha lohtu tehdystä mittavasta ja menetyksekkäästä urasta, kostoksi astmalle.

Kaikella on siis aikansa, niin myös urheilulla, työelämää meistä miltei kaikki kuitenkin joutuu tekemään 40-45v. ennenkuin pääsee lopulta huilaamaan eläkkeen muodossa. Poikkeuksen tekee ainostaa ne urheijat joiden ei tarvitse tehdä ansiotyötä koko elämänsä aikana, mikä ei tietenkään ole kovin kunniakasta. Se kun on hiukan eri asia olla aidosti töitä vailla, eli työtön työnhakija, kuin lusmuilla ja vieroksua työtä, vaikka sitä olisi tarjolla.

Mitä urheilu siis on? Nyt hiukan jo itsekin kokeneena voin todeta, että urheilu on yhden ajan tarina ja se voi kestää pitkäänkin, mutta lopulta uudet tarinat ja tekemiset paikkaavat menneen.Urheilu aktiiviaikana kuuluu olla määrätietoista, mutta ei kuitenkaan pakolla tekemistä, vaan siitä kuuluu nauttia. En tiedä mitään hienonpaa, kuin polkaista esim. Espanjassa joku 150km lenkki hyvässä porukassa vaihtelevassa maalaismaisemassa sopivan lämpimässä olosuhteissa. Tai juosta hyvin levänneenä kevyessä tuulessa 2h aamujuoksu pitkin kovapintaista hiekkarantaa, tai sama lenkki vieljelypeloilla Espanjan keväässä hienoja ja hyväpintaisia hiekkateitä. Niitä jään kaipaamaan ikuisesti.

Urheiluun ei kuulu itsetuhoisat ajatukset missään vaiheessa, sillä jos niin tapahtuu on urheilu ottanut liian suuren roolin ihmisen elämässä. Urheilu ottaa ja myös antaa paljon, kuten esimerkiksi avartaa näkemystä, että elämää on muuallakin kuin Suomessa. Se antaa uusia ihmissuhteita ja sosiaalista kanssakäymistä, mikä vahvistaa ihmisen identiteettiä ja itsetuntoa. Urheilu ottaa aikaa, mutta palauttaa se ottaman ajan ihmisen ikäjanassa siellä loppupäässä, toivottavasti. Urheilu aktiiviajan jälkeen on oman kuntonsa ylläpitoa,tekemällä joitakin mielekkäitä urheiluharrastuksia ja ammentamalla niistä voimaa vaikka työtekoon.

Ja sitten jos oikein hyvin käy,eli selviää kohtuukunnossa eläkkeelle, niin sitten se vasta urheilussa RUMPA alkaa:) no niin, leikki leikkinä. Hyvää alkavaa sportkesää kaikille:)