Tuossa menneenä sunnuntaina juostiin se tavallinen keskipitkä noin 23km. Uimahallin edestä lähdettiin ja peräti 6 miehen ja yhden naisen voimin, homma mentiin sillä tutulla 4,45min/km vauhdilla ja tietty lopussa muutamien satojen metrien loppurummutus, eli kyttäillen kuka avaa pellit, kukahan tuonkin tavan noille on iskostanut mieliin? meikä oli enemmän niin kuin vauhdin hidastajana ja riippana mukana.
No juostessa taas puhuttiin valmennuksesta ylipäätään ja miten se kuuluisi hoitaa, yhtä monta kuin juoksijaa, oli myös mielipidettä, enkä minäkään siinä ihan sanattomaksi jäänyt.

Eräs asia kumpusi jälleen kerran pintaa, se että tarvitseeko valmentajan omata oma, mahdollisimman kova aktiiviaika, ennen kuin alkaa valmentaa nuoria murkkuikäisiä juoksijoita, no omasta mielestä ei siitä ainakaan mitään haittaa ole. Suurin pulma tulee kuitenkin viimeistään siinä vaiheessa, kun siirrytään aikuisten ikäluokkaan, silloin ei voi enää valmentaja olettaa, tai apinoida jotakin harjoittelumallia, ristiä kätensä ja toivoa että kehitys jatkuu, silloin nousee oma kokema arvoon arvaamattomaan, mutta jos sitä ei ole, pysähtyy kyllä kehityskin, tai jäädään junnaamaan paikoilleen.

Tässäkin piirissä riittää esimerkkejä vähän liiankin paljon, menneiden 15 vuoden ajalta, enkä puhu ainoastaan juoksu urheilusta. No eihän tässä mitään uutta, mutta moniko puoskarivalmentaja on ottanut taantuman alkaessa suuren osa vikaan menneestä valmennuksesta omaan piikkiin, itse en ole tavannut vielä ensimmäistäkään, päin vastoin, kaatavat pääosan paskasta valmennettavan niskaan, sanomalla että ei se olisi millään metodeilla parempaankaan yltänyt. Alkavat sitten kaikessa hiljaisuudessa valmentaa taas uusia nuoria, kun ensi ovat saaneet nuoren valmennettavan vanhemmat vakuuttuneeksi siitä, että miten pätevää, valmennusta olis tarjolla ja taas alkaa sama show.

Kun puhutaan kestävyysjuoksusta, paras näyte löytyy oikeasta valmennuksesta rapakon takaa, siitä kuuluisasta Oregonin tallista, jossa oman maineekkaan uran juosseena ja yhtenä minun esikuvana muuan Alberto Salazar toimii. Ja tulokset puhuu puolestaan, Mohamed Farah ja Galen Rupp, Lontoon  kymppitonnin valtiaat ovat Salazarin tuotetta, mitä taas tulee paljon herättäneeseen Alberton juoksutyyliin, mitä joku "niin sanottu" asiantunti oli ivallisesti sanonut rumaksi koukkupolviseksi laahustamiseksi, todistaa vaan se, että miten paljon näitä niin sanottuja valmentajia on suomessakin. Jos maantiekymppi juostaan vaikka esim. 28 minuutti siinä ei voi olla mitään menoa haittaavia elementtejä, tässäpä teille esimerkki hyvästä taloudellisesta etenemisestä, missä ei ole mitään ylimääräistä, katsokaa vaikka huolella Salazarin tekniikkaa, minusta se on hivelevän kaunista, siis näin
   

Ensikerralla sitten käsitellään tätä kokoontumisajoa, missä eivät ole paikalla itse tekijät, vaan kyseinalaistettavat juhlijat,kysehän on tietenkin Linnan juhlista ja nyt eikun pyörän päälle,saattaapi tulla taas jaloille vilu!