Tuossa jokin aika taaksepäin satuin iltavuoron jälkeen ajelemaan kiertoteitä hyväksikäyttäen Väinölänniemen urheilukentän kautta. Siellä oli muutama urheilija ja myös eräs paikallinen urheiluvaikuttaja, oli käynyt oikein juoksulenkillä, sekä myös erään lupaavan juniorijuoksija isä. Keskustelu kääntyi hyvinkin nopeasti nykyjuoksijoiden edesottamuksiin niin yleisten kuin myös nuorempien suhteen, minuthan tunnetaan aika suorasanaisena noin niin kuin ylipäätään, mutta yllätys oli kun sain pidettyä mölyt mahassa ja keskusteltua aika rauhallisella ja fiksulla otteella. Näkemykset olivat tietenkin aika yhteneviä, mutta sitä itse pääasiaa ei oikein siinä keretty tai ei oikein viitsitty julki tuoda, koska osa oli niin sanotusti jäävejä.

Kuitenkin yhteinen huoli oli siitä miten saataisiin Pohjois- Savolainen urheilu uuteen uljaaseen nousuun, keskinäinen tappelu ja eripura, eri valmentajien ja urheilevien lasten vanhempien välillä ei varmaankaan tätä asiaa eteenpäin vie, joten väitänkin että nämä omasta mielestään suuret egot (paperi valmentajat) ovat omalta osaltaan syypäitä vallinneeseen tilanteeseen, kas kun muistan ajanjakson, milloin homma pelasi aivan toisella tavalla ja tuloskin oli aivan muuta mitä se on tänä päivänä. Tätä nyt jo häviäväksikin luonnon varaksi kutsuttavaa yksilöurheilua, ei pitäisi enää yhtään pilata sillä, että kyräillen puuhastellaan omiaan ja vahditaan toisten tekemisiä, sekä arvostellaan niitä, sekä että loistetaan juniorisarjoista lähtien poissaolollaan kisojen aikana, vaan välttääkseen kanssakilpailu.

Mutta miten tämä kaikki saataisiin muuttumaan, no vanhemmista ja valmentajista se kuitenkin kaikki lähtee, niin kuin ylipäätään kasvatus asiat. Siis näyttämällä parempaa esimerkkiä lapsille ja nuorille urheilijoille siitä että sopu rakentaa, eikä riko, puhaltamalla yhteisen hiileen. Näinhän tehtiin aikoinaankin, urheiluseurojen talkoohommia myöten, se yhdisti. Sitten toiseen, eli itse asiaan.

Mitä kuuluu Suomijuoksu, mitä viimeistään nyt pitäisi tehdä Suomen urheiluliiton, jotta saataisiin joskus tulevaisuudessa nähdä kansainvälisissä parrasvaloissa myös Suomalaista väriä. Uudenlaista (entisaikainlaista) rohkeutta ja asennetta tarvitaan, en ymmärrä miksi Suomalainen juoksija ei selviytyisi maailmalla siinä missä muutkin ennen selviytyivät, entiset huiput voisivat olla apuna. Esimerkiksi  KLL, tekee hyvää työtä, kun puhutaan juniori ikäisten terveyskasvatuksesta. Tämä näkyy parhaiten Hyvinkään Sveitsissä järjestettävissä suunnistuksen KLL mestaruus kilpailuissa, ilmoittautuneita peräti 1700, lajissaan uusi ennätys ja ikähaitari tenavasta 20 vuotisiin. Ei varmaankaan ole sattumaa että juuri suunnistuksesta on tullut suomelle se menestyslaji jos menestystä mitataan MM ja EM tasolla mitalien määrässä, viimeisten 15 vuoden aikana, niin miehissä kuin naisissa. Tämän kaltainen menestystyö, johtaa taas uusia yrittäjiä lajin pariin, mikä johtaa kovaan ja laajaan tasoon, sekä tätä kautta saadaan kovaa kilpailua edustuspaikoista. Näin se menee on aina mennyt, lajista riippumatta ja tulee aina olemaan näin. Joten, jos suunnistus järjestöt pystyvät organisaatioissaan näin hyvään tulokseen ei sen pitäisi olla yleisurheilullekkaan ylitsepääsemättömän vaikea asia.

 Lääke, esimerkiksi tähän kestojuoksun anemiseen tilaan olisi vaikka seuraava . Karsitaan  kylmästi neliportaisesta johtoketjusta  kaksi porrasta (ne keskimmäiset) pois ja säästyneet varat suoraan kenttätyöhön, valmennettavat/ osa -aikaiset valmentajat. Valtakunnallinen yhteistyö eri juoksukoulujen välillä, säännölliset ja välttämättömät juoksukoulujen/tallien kokoontumiset informoinnin ja yhteisen hengen luojina.
 Laitetaan lupaavimmat juoksijat ja heidän  nuoret haastajansa harjoittelemaa Kenian ylängöille askeettisiin olosuhteisiin, samalla katkaistaisiin se napanuora yhdeksi rospuutto kaudeksi (syksy, talvi, kevät) jätetään kannettavat tietokoneet kotiin ja otetaan mukaan koulukirjat, tai voihan ne koneet ottaa mukaan jos ne otetaan ainoastaan etäopiskelua varten.

Niin luulempa, että hyvin nopeasti erottuu jyvät akanoista, eli ketkä uskoo itseensä juoksijoina ja ketkä vain kuvittelivat olevansa juoksijoita, routa kyllä porsaan kotiin ajaa ja täällä sitten saisivat keskittyä pelkästään opiskeluun. Samalla tapaa edettäisiin seuraavilla kausilla, uskoisin tällaisen tavan nostavan esiin aivan uusia voimia kestävyysjuoksuun. Mutta miksikö Kenia? siksi että siellä palattaisiin juoksun alkujuurille ja leirityskulut ovat paljon halvemmat kuin missään muussa etelän harjoituskeskuksessa, sekä että harjoitusmaastot/juoksuseura olisivat taatusti inspiroivia.

   Toiset (alemman tason) tehoryhmät jäisi kotimaahan harjoittelemaa Lydiard mentaliteetilla, perustetaan, eli herätetään henkiin juoksukoulut (tallit) ja näitäkin juoksukouluja tultaisiin panostamaan rahallisesti. Esimerkkinä voin tuoda vaikka Annemari Sandellsin, uranuurtajan, jonka kestävyysjuoksu uraa ei ohjannut urheiluakatemiat, vaan luja tahto tulla kansainväliseksi huippujuoksijaksi ja juuri tämä tiedostus ohjasi Annemarin lajinsa parhaiden joukkoon harjoittelemaan. Tämä kaltaisen toiminnan, pitäisi olla nykyisin myös SUL tavoite, eikä siitä saisi lipsua, muuten käy meneillään olevan Kojonkoski kaudenkin aikana niin kuin on käynyt viimeisen 15 vuoden aikana, muutamaa huippujuoksijaa lukuun ottamatta,(lopettaneet Holmen, Keskisalo ja nyt Sandel, Erikson,Lehtinen) muu taso on laskenut, kuin ajatus uudesta nuoruudesta, mikä on jo menetetty.
Omat räpeltämiset ovat olleet tällä viikolla sittensmiley+, varsinkin tänäpäivänä, tein vuoden parhaan pitkijen vetojen sarjan, mukana harjoituksessa oli alusta loppuun sitkeätä  sorttia oleva naisihminen, hitto kun en enää meinaa pärjätä 30 vuotta nuoremmille naisille, mistä apu!!!!? Niin voisinhan minä vapaaehtoisesti lähteä ihan omilla varoilla sinne Keniaan talviajaksi, olis se vaan hienoa se!