Aina sama fiilis tiettynä vuoden aikana. Fiilis joka syttyy ja sytyttää, fiilikesen jonka voin vannoutuneimmat juoksijat tiettää ja aistii. Siis silloin kun teiden vierupenkat alkavat sulamaan ja paljas maa tuo oman tuksun sieraimiin. Kevyen liikenteen väylät kuoriutuvat jää ja lumipeitteestä ja alta paljastuu talven hiekoituksien jäljeltä juoksutossun alla rahiseva sula baana. Sitä on kuin kissa pistoksissa, ilman pistosta ja mitä ei voi verrata kuin korkeintaan heleänä kesäiltana suoritettuun rauhalliseen maantiepyörälenkkiin, silmiä hivelevässä maasetu idylissä,missä samalla saa nuuhkia aidon pelloilta kantautuvan lannan hajua.

Suomalainen maantiejuoksu/kilpailukausi alkaa heräillä talviuniltaan, vaikka ympäri Suomen on juostu läpi talven talvijuoksusarjoja. Kaikkialla muualla mutta EI KUOPIOSSA, missä ollaankin jääty jälkeen kaikessa, mikä viittaa kestävyysjuoksun tasoon/harrastettavuus kilpa/kilpakuntoilijoihin. Kyseenalainen on se kunnia, minkä Kuopio on ansainnut siitä, että se on kestävyysjuoksijoiden tasossa ylivoimaisesti huonoin koko Suomessa, jos vertailuna käytetään suuria/keskisuuri kaupunkeja.Tasoahan ei mitata muutaman nuoremman juoksijan edesottamuksilla, vaikka SM mitaleja tulisikin, vaan yleisten sarjojen menestyjillä ja missä vasta katsotaan, onko nuorena tehty oikeita asioita oikealla tavalla, sekä miten paljon on heti parhaihen takana massaa kärkkymässä ykköspaikkaa.Onneksi on muutama veteraanikään ehtinyt juoksija, joka ei ole vielä kirvestä kaivoon heittänyt, vaan uskoo mahdollisuuksiinsa parannella ennätyksiään kestomatkoilla.

Eilen sain taas kuulla suruuutisen. Eräs nuoruuden kavereista, jonka kanssa on pidetty yhteyttä näihin päiviin saakka, oli kuollut. Tämän kaverin kanssa hiihdeltiin poikavuosinan kilpaa, edustaen Kuopion Elo nimistä seuraa. Me oltiin vähän niinkuin paita ja perse kaikessa, nuorena niin kuin urheilijakaverit yleensä on. Harvinaislaatuinen kaveri, koska koskaan meillä ei ollut vuosikymmenten saatossa riitaa mistään ei edes kännissä. Kaverin jättäessä sitten urheilun vammojen takia(penikat) minä jatkoin urheilua, mutta tiiviisti pidettiin yhteyttä ja kalakaveriksi hän oli aina valmis kuin partiopoika, virveliä paiskottiin ties miten monta kertaa kesäiltoinan tuolla Paukarlahden suunnalla. Monet tapahtunat ja monenlaiset Hiihto/juoksu/muut reissut tuli tehtyä, ennenkuin sitten molemmille tuli omat perheasiat tärkeysjärjestyksessä tilalle. Kille(kutsumanimi) oli loppuunasti kiinnostunut urheilusta, mutta meille kaikille löytyy voittaja jonain päivänä. Lepäile kamu rauhassa.

Tänä aamuna 25km hiljaa muistellen niitä kaikkia kommelluksia ja reissuja elämänvarrelta,mitä Killen kanssa tehtiin