Pyhäin päivä eli tuplapyhät. Aika kultaa muistot ja mikä parasta niitä muistoja riittää, sekä se että dementia ei ole pilaamassa vielä toistaiseksi muisteluhetkiä. Eilen illalla läksin kävelemään pyyhepussi olalla, aikomuksena mennä käymään uimahallilla saunomassa. Kävelureissu kulki Sokoksen kongin läpi, mutta siihen Cafe Housen kohdalle se stoppasi joksikin aikaa, koska tapasin siellä muutaman ikätoverin. Siinä kahvikupin ääressä jutut aaltoili laidasta laitaa ja paikasta paikkaan, siitä miten ennen nuoruutta mentiin ja mitä on tiedossa tulevaisuudessa.

Jutut ja tekemiset ovat muuttuneet oleellisesti nuoruusvuosista. Pohdittiin sitä, että ennen ei istuttu tässä paikassa perjantai iltana kahvilla, vaan notkuttiin kännissä pitkin kongia. Sitten kun täytettiin 18 ikävuotta, notkuttiin pitkin ravintolataloa (seiskaksi sitä kutsuttiin) sieltä sitten kavereiden kassa arvonnan jälkeen jonnekkin muuhun kuppilaan ja loppuyö torilla. Tasan melkin jokaviikon loppu se toistui ja pitemmän kaavan kautta mentiin. Pikku kohmelot eivät haitanneet pahemmin urheilutekemisiä, vaan niitä sanottiin rangaistuslenkeiksi ja kyllä ne joskus sitä olivatkin. Periaatteella raskas työ vaatii raskaat huvitukset mentiin sen ajan työ/urheilu aikaa. Jutut pyörivät osapuilleen naisissa, autoissa, viihteessä, sekä työssä ja joskus välillä urheiluakin sivuten.

Mitä sitten nyt 40 vuoden jälkeen. Aika on tehnyt tehtävänsä kaikessa suhteessa, eikä enää mitään ole jäljellä menneestä. Ainoasta muistot, jotka yhä useammin tulee mieleen, siivittävät tätä päivää ja mikä on selvä merkki siitä, että ihminen on jo vanha ja raihnainen.

Tämän päivän tekemiset ovat selvitymistä päivästä toiseen ja puheet kaveriporukassa liikkuvat lähinnä erilaisissa vammoissa ja sairauksissa, sekä siitä, kuka on viimeksi tutuista kuollut. Auto asiat ovat menneisyyttä, naisista puhumattakaan ainakaan monikossa. Viinaan ei parane ryhtyä, koska siitä tulee niin saakutin kipeeksi, eli nekään eivät kuulu enään edes jutun aiheeksi. Urheilua seurataan, siis vaan seurataan. Ja seuraava paikka varmaankin on tuo kuuluisa Anttilan katutason ala-aulan penkkirivi, siis sisäpuolella. Siellä istuu joka päivä penkkirivi täynnä huonkuntoisia vanhuksia ja SITÄ penkkiriviä kutsutaan leikkimielisesti " seuraavien lähtijöiden, eli saattohoito penkiksi. Kävin jo katsastamassa, että joko siihen penkkirivin päähän vois jäädä seisoskelemaan ja odottamaan, että kohta varmaan taas yksi paikka vapautuu.

Sitä se vanheneminen tietättää, joten muistakaahan viedä kyntteli palamaan haudoille näin pyhäin päivänä.

Mutta parastahan tässä on se, että tähän päivään mennessä on siis suuremmilta burn auteilta on säästynyt. Onhan tämä kuvan kaltainen tapaus nyt jo selvä merkki kun masennus alkaa hiipiä jo riisuttuun puseroon.

Omat. aamulla 1,20h hölkkää, väliin 10x 100m hiekalla rennon kovaa.