Kotona taas, eikä hyvältä vaikuta. Musta pinta pohkeen yläosassa ja polvitaipeessa muistuttaa menneestä leiristä, eikä siinä kaikki. Oikean perselihaksen poikittaisen syvän lihaksen ja istuinkyhmyn jumi meinaa muistuttaa olemassa olostaan, sama vaiva, mikä hillitsi suurimpia menohaluja alkutalven.
Muutenhan tässä ollaan palattu normaaliin työaika järjestelmään ja näillä vaatimattomilla eväillä mennään kohden kesää. Jos vaatimattomuus on kaunista, niin meikä on todella? Ei ole kuitenkaan vara valittaa pieniä kolotuksia liian paljon, asiat voisivat olla huonomminkin ei onneksi niin huonosti, kun eräällä tämän piirin kärki kestävyysjuoksijalla, joka joutui ennenaikaiselle kesälomalle ennen kuin kisakausi kerkesi edes alkaa ja vamman laatu on TODELLA vakava, ihan oikeesti VITUTTAA hänen puolestaan. Niin toiveikas olin hänen puolestaan tulevasta kaudesta ja hyvistä juoksuista, joita oltaisiin kimpassa käyty, mutta tämmöistä paskaa se kohtalo joskus päälle itse kullekkin aina väliin heittää.
Että tämmöstä vähemmän positiivistä tekstiä tällä kertaa, huomenna jatketaan siitä, mihin torressa jäätiin, siis maastopyöräilyä tiedossa 3-4h, koska onhan sekin jonkinlaista korvaavaa harjoittelua, vai? koska sain vaihdettua talvinastat tänään kesäkumeihin ja jos sitten yrittis työajalla kammeta raihnaisen roppansa sille juoksumatolle, mistä on huonot muistot aikaa ennen Torreviejaa. Toivottavasti pysyis nyt pystyssä:) HEI, Kyllä elämä voittaa aina, toivottavasti?
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.