No, nyt sekin on kokeiltu, miltä tuntuu tehdä pitkä päivä urheilemisen eteen. Tätä asiaa yritin selvittää jo kuukausi taaksepäin, ajamalla Kempeleeseen 300km ja juosta nylkyttää 21,1km ja sitten ajella takas Kuopioon, ei se silloin selvinnyt, miten väsynyttä puurtamista koko homma on tällä ikää,tolleen tehtynä.

No eilen suuntasi kohti etelää, settinä 400/21,1/400km kohteena Helsingin Pirkkola ja pääkaupunkijuoksu, alkujaan suunnittelin homman niin,että menen edellisenä päivänä Mäntsälään veljen luo yöksi, jotta ei olis pitkä ajo aamulla, mutta torstai varmistaessani mahdollisuutta,velipoika oli lähdössä vaimoineen Toscana maakuntaan Italian maalle lomanviettoon, että se siitä yöpuusta. Mutta (erittäin)itsepäisenä tyyppinä halusin vaikka aamulla ajella Helsinkiin ja täytyy tunnustaa,että tommosen autossa istumisen jälkeen jalat ovat tällä ikää kuin puupökkelät, mutta reissu tuli tehtyä ja kaikki hyvin. Reitti oli mielenkiintoisen haastava, eka kymppi oli helponpaan(37,40min) kuin jälkimmäinen osio, kuitenkin erittäin hyväpintaista hiekkatietä,metsän siimeksessä kiertelevä reitti oli tuulilta suojaisa ja oikeastaan tasamaata ei ollut juuri lainkaa,sellaista mitä yleensä nopeat kaupunkimaraton reitit parhaimmillaan on, niinkuin esim Vantaan tai Kempele maraton,vaan nyt taidan uskoa jo tämäkaltaisten settien toimimattomuuden jatkossa,mutta kaiken kaikkiaan Pääkaupunkijuoksu on huipputapahtuma.

Mutta kun lopulta olin ilta kahdeksalta kotona, voin rehellisesti sanoa että olin väsynyt autossa istumisesta, eikä unta tarvinnut kauan hakea, että tälläistä tällä kertaa, seuraavaa odotellessa, tosin olisihan sitä nekatiivistäkin kerrottavaa sunnuntaista, mutta lupasin edellisesssä kirjoituksessa keskittyä positiivisiin tuntemuksiin loppuvuotta kohti mentäessä, joten jätän ne huonot asiat omaan arvoonsa arvaamattomaan.