Tämä termi on HYVIN monelle kestävyysjuoksijalle outo juttu. Itse asiassa kyse ei ole mistään muusta kuin ERINLAISEN aerobisen harjoitteen aikaansaamasta positiivisestä hyödystä.
Luulen, että tämän ilmiön aikaansaama isähahmo on meille kaikille tuttu Paavo Nurmi, tai niin ainakin kerrotaan, koska Paavohan oli edellä aikaansa harjoittelun suhteen. Myöhemmin taisi kuitenkin myöntää, että vähempikin olisi riittänyt ja tulokset olisivat saattaneet olla vieläkin parempia, tiedä sitten?
Spesifistisesti se on kuitenkin toimiva harjoite, mutta niin kuin aina ennenkin, ainut asia mikä estää sen nykyjuoksijoita kokeilemasta sitä on ennakkoluulot. Ennakkoluulo tehdä jotakin poikkeavaa, tai pitää sitä luonnollisena harjoitteena osana harjoittelua. Miksi juoksija ei sitten "vaahtopääkävele". Tai paremminkin, miksi juoksijoiden valmentajat eivät osaa hyödyntää sitä.
No, jo jonkin aikaa kaikenlaista valmennusta seuranneena( noin 40 vuotta) olen huomannut, että valmentajat, jotka ovat viisaudessaan jonkin asian päättäneet olevan niin, kuin itse ovat halunneet, eivät voi muuksi muuttua. Tällä tarkoitan sitä, että kun esim. valmennusohjelmaan on merkitty jokin kilometrimäärä juosten, ne myös juostaan. Ja vaikka juoksija ei olisi niinsanotusti vireessä ja muutenkin vituttaa ja väsyttää, ei osata juoksua korvata vaikkapa kävelyllä vaahtopäisesti:) Pakonomainen tarve kerätä juoksukilometrit kasaan väsyneenä ei johda kuin yhä syvemmälle kuoppaan ja lopulta urheiluuran päätökseen.
Ja jos puhutaan maantie tai rata kilpailua edeltäviin päiviin, niin silloin pitää uskaltaa poiketa rutiineista, jos tilanne sen vaatii. Nuorempana kilpailun tuoma jännitys, mikä kuuluu asiaan on helppo ratkaista erinlaisella valmistavalla "huutelevalla"harjoituksella ja uhohtaa paineet. Itse käytin nuorempana oikeastaan aina, silloin kun tiesin edessä olevan tiukan väännön, Nurmimaista kevyttä versiota. Aina esim. puolimaratonin edeltävänä päivänä kävelin 45 min reippaasti ISOT kumikengät jalassa metsässä ja laskettelin alamäet vauhdikkaasti alas. Se avasi hyvin lonkat auki ja teki jaloista kevyet, eikä purkanut energiavarastoja. Veteraani ikäluokissa 35-50 taas pidin kymmenen päivän syklissä aina yhden kävelypäivän(reipasta) läpi talven tai jopa kaksi.
Kenestäkään meistä ei tule Kenenisa Bekeleitä, tai Mo Faraheja. Mutta jokainen meistä voi päästä oman kuntotasonsa maksimiin lähestyessään ennakkoluulottomalla tavalla kilpailua ja rikkoa rutiinit niin peruskunto, kuin kilpailukaudella. Itse sain aikoinaan ihan riittävästi kävellä metsässä ihan työni puolesta sen 8h/päivä, mutta se ei ollut siitä huolimatta syy olla rikkomatta rutiineja "normaaliin" juoksuharjoitteluun.
Moniko on siis rohjennut kesäkuumalla ennakkoluulottomasti laittaa ylisuuret rönttöset jalkaan ja paeta metsään vaikka tunniksi. Veikkaan, että ei yksikään esim. Kuopiolainen juoksija, vaikka se tekisi hyvää niin pääkopalle, kuin ropalle yleensä. Niin no onhan siellä nyt niitä itikoita, jotka saattavat iskeä ilkeästi imupiikkinsä hikiseen pintaa, mutta kun laittaa tuulipuvun suojaksi on elämys mitä parhain ja nesteetkin kiertää
Huomenna tämä vaahtopää lähtee maaseudulle. Vuorossa on vaahtopää maastopyöräilyä sen 5-6h Tulee rankka päivä, tuolla Karttula-Tervo takamailla.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.