Putkia on monenmoisia. On lyhyviä ja on pitkiä, mutta putkia kuitenkin. Joku on kokeillut, miten pitkään jaksaa liikkua yhtämittaa, joku taas yhtäsoittoa. Hereilläolon ennätyskin on jonkun nimissä, mutta uskompa, että sekin kokeilu on päättynyt lopulta uuvahdukseen.
Juoksurintamalla yksi ennätys on lopulta poikki. Ron Hill, tuo maineikas maratoonari on lopulta lopettanut Forrest Gump meiningin. Jo 70 luvulla Kansanyhteisön mestari ja alle 2,10h maratonmestari päätti alkaa juosta joka päivä jonkin verran. Vähimmäisvaatimus oli maili/päivä ja kauanhan sitä kestikin.52 vuotta ja 39 päivää on luonnollisesti ME omalla sarallaan, kunnes sydänongelmat laittoivat putkelle pisteen. Tämähän todistaa nyt sen, että urheilu ei ole terveellistä:) Mutta harvoinhan se pääteasema on kliimaksi, vaan matka sinne, ja tällä kertaa sitä matkaa sitten tulikin niin ajallisesti kuin kilometreissä mitattuna.
Suomalainen Seppo Harjumaa on kuitenkin SE tapaus, jos jaksaa vielä muutaman vuoden jokapäivä juosta ja saa sen 30 vuoden putken rikki. Mutta sitä minä ihmettelen, että eikö nämä henkilöt, niin kuin esim. Hill ole ollut 52 vuoteen kipeä, kuumeessa, kovassa flunssassa, tai jotenkin muuten pelistä pois, että on voinut jatkaa pakkoneuroosiaan. Tai juuri tuon neuroosin takia on pitänyt lähteä juoksemaan joskus huonossakin kunnossa, kun olis ollut viisainta pysyä peiton alla. Tai jos näin ei ole, voidaankin kirjoittaa samalle henkilölle yksi Record lisää, siis 52 vuotta terveenä.
Oma pisin putki on juomaputki vuonna 90 ja siinä meni kaksi viikkoa eikä ikeniä naurattanut yhtään, kun piti lopettaa. Viikko oli ensi rapulaa ja toinen viikko varsinaista toipumista. Tämä oli ajanjaksolta, kun kaikki asiat eivät olleet minulla ihan hallinnassa, jos ovat olleet koskaan.
Itse en ole ollut meneillä olevalla viikolla terve, tai olenko ollut sitä koskaan (pää). Sunnuntaina juoksin aamulla ja illalla menin uimaan Niiralaan, eikä se kannattanut. Tuossa Pohjolan kadulla maastopyörällä (kapakkapyörä, missä ei nastarenkaita) huruutellessa alaspäin hyvällä vauhdilla ajattelin heittää vauhdilla toiselle puolelle kevytliikenne väylää ison tien yli. No, etupyörä lähti jostain lumipolanteesta alta ja yritin ottaa kaatuvan kokonaisuuden vastaa oikealla jalalla. Ja eikun nurin katselemaan taivasta keskelle autotietä. Jalka revähti taas tuosta nivustaitteen kohdalta(nyt jalka mustana vähän alempaa) mutta varsinainen vaaratilanne oli se kun pötkötin siinä tiellä, niin alamäkeen lähestyi hyvällä vauhdilla auto ja nippa nappa kerkesin raahata itseni ja pyörän alta pois.Tekevälle sattuu, mutta mitäpä näistä, ei ollut ihan ensimmäinen kerta ja tuskin viimeinenkään. Juosta ei nyt pysty, joten jeeeee, pilkille ahveneen käy mun tie on se vaan huippua.
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.